Tilaa tarjoavasta retkeilyautosta on moneksi

|

Räätälöiden. Matkustamoa voi muokata monella tapaa, kuten esimerkiksi istuimen suuntaa. – Erillisistuimet ovat helposti säädettävissä ja irrotettavissa, kertoo Etukone Oy:n Eero Immonen

Kotimaassa jälkikäteen varusteltu hyötyajoneuvo voi olla vastaus monenlaisiin tarpeisiin.

Suomalaiset korirakentajat ovat tunnettuja korkealaatuisista tuotteistaan. Meistä lähes jokainen on istahtanut näyttävästi rakennetun taksibussin tai retkeilyauton penkille.
Jotkut puhuvat asuinkäytön sijaan enemmän henkilö- ja tavarakuljetukseen suunnatuista retkeilyautoista saivarrellen veronkiertoautoina, mutta todellisuudessa kysymys on aidoista monikäyttöautoista.

Esimerkkiautona on pitkä ja puolikorkea Fiat Ducaton pakettiautoversio, johon on rakennettu lahtelaisen Hyötyajoneuvokeskuksen toimesta tavaratilaan yli 2 metriä lisää eristettyä matkustamoa. Istuimia on 2 + 4 paikan edestä erillisistuimin. Silti tavaratilaa jää käyttöön lähes toinen mokoma.
Pitkän tavaran kuljettamisesta ei tarvitse luopua tavaratilan väliseinän giljotiiniluukun vuoksi. Lisäksi istuimet ovat tarpeen mukaan nopeasti pois nostettavissa.

Retkeilyauton, eli M1-ajoneuvoluokan henkilöauton, voi rakentaa mistä tahansa ajoneuvosta, joka täyttää lain määräämät tekniset reunaehdot. Mikäli ajoneuvo rekisteröidään kuorma-autoksi, ei mitta- ja painorajoitteita käytännössä ole. Auto voidaan rakentaa käyttötarkoituksen mukaan kestämään myös kovempaa käyttöä, tällöin puhutaan niin sanotuista huoltoautoista.
Tunnetusti retkeilyautot ovat suosittuja yritysten keskuudessa, sillä ne ovat autoverottomia kuten samaan ajoneuvoluokkaan kuuluvat matkailuautotkin. Hankintahinta on lisäksi kokonaisuudessaan arvonlisäverovähennyskelpoinen.

Retkeilyauton varusteina tulee lain mukaan olla esimerkiksi kylmätila, keittovarustus ja vuode. Käytännössä kysymys on pienestä jääkaapista, verkkovirran avulla toimivasta sähkölevystä tai mikroaaltouunista. Lavitsamaiset vuoteet ovat nukkumiskelpoiset hetken askaroinnin jälkeen.
Todellisuudessa autot varustellaan muhkeammin, oman käyttötarkoituksen mukaisesti. Miehistönkuljetuskäyttöön tarkoitetuissa autoissa voi tärkeä varuste olla invertteri. Sen avulla on helppo ladata vaikkapa sähkötyökalujen akkuja.

Vain sivuikkuna paljastaa. Päällepäin autoa ei juuri erota normaalista pakettiautosta.

käyttötarpeisiin räätälöity retkeilyauto maksaa? Peruslaskentakaava on jopa maallikonkin helppo ymmärtää. Otetaan pakettiauton hinnastosta autoveroton hinta ja lisätään ynnälaskuun korirakentelun summa. Käytännössä puhutaan minimissään vajaasta 43 000 eurosta, alveineen päivineen.

 

TIESITKÖ?

Heinäkuun alusta 2018 voimaan tulleen lain mukaan matkailuauto on autoveroton, jonka omamassa on 2 500 kilogrammaa tai enemmän, ja jonka majoitustilan sisäkorkeus on vähintään 1,85 metriä alueella, jonka leveys on vähintään 0,4 metriä ja pituus vähintään 1,30 metriä ajoneuvon pituussuunnassa mitattuna.

Maukas paketti pistää miettimään

|
Nissan on japanilaismerkeistä ollut innokkain sähköautojen kehittäjä. Uusi Ariya lyö isoa kiilaa sähköautomarkkinoille. JARNO LAATIKAINEN Vanhan viisauden mukaan auto ostetaan tunteella. Hevosvoimat ja takakontin ...

SM-kisat tähdittävät kesäkautta

|
Motoparkin puitteet sopivat järjestäjien mielestä erinomaisesti yleisöystävällisen rallisprintin seuraamiseen.   JARNO LAATIKAINEN Autourheilupiireissä on yleisesti tiedossa mikkeliläisten osaaminen SM-rallien järjestäjänä. Viime keväänä ensimmäistä kertaa ...

Perheyrityksen arvot eivät muutu

|
Sota-aikana perustetun autoliikkeen nykyisyyteen peilautuu mielenkiintoisia yksityiskohtia. JARNO LAATIKAINEN Toukokuun alussa 80 vuotta täyttänyt Jyväskylän Autotarvike omistaa Mikkelissä ja Savonlinnassa toimivan Savilahden Auto Oy:n. ...

Miten biokaasun käy?

|
Biokaasusta ei ole tullut Mikkelille kultakaivosta, mutta omavaraisuus on uudessa nousussa. PETRI P. PENTIKÄINEN Kun energiatekniikan tutkija Mika Laihanen näytti Mikkelin tiedepäivillä kaaviota Suomen ...

Suxuki X-Cross: Ominaisuudet edellä

|
Nykymielikuva Suzukista Suomessa pohjautuu nelivetoon. Uusi S-Cross omaa tutun perustan, mutta on silti täysin uusi SUV. Mallistossa S-Cross sijoittuu loogisesti Vitaran ja Acrossin väliin, ...