Parasta ennen on edelleen hyvää

22.5.2019 Ajankohtaista
– Eniten ale-merkintöjä löytyy liha-, kala ja valmisruokatuotteissa, kertoo OK Suur-Savon ympäristövastaava Hannele Jalkanen.

Punainen lappu tuotteessa tuo säästöä sekä asiakkaalle että kauppiaalle.

Viime aikoina ale-laputettujen tuotteiden määrä kaupoissa on vähentynyt merkittävästi. Hävikkiä on saatu vähenemään omalla tekemisellä. Tilausjärjestelmät kehittyvät koko ajan ja henkilökunta on skarppina tilausten kanssa.
– Viime vuonna ale-laputettujen tuotteiden osuus koko myynnistä oli meillä noin 1,5 prosenttia, kertoo Osuuskauppa Suur-Savon ympäristövastaava Hannele Jalkanen.
– Meille on erittäin tärkeää, että tuotteita menee mahdollisimman vähän suoraan roskiin, sillä ne maksavat meille sekä sisään ostettuina että jätteenä.

Asiakkaat ostavat mielellään ale-merkittyjä tuotteita. Punainen lappu elintarvikkeessa ei todellakaan tarkoita sitä, että tuote olisi pilaantunut.
– Viimeisen tunnin 60 prosentin alennus tuo meille asiakkaita, mutta myös 30 prosentin alennustuotteet menevät hyvin kaupaksi. Sen lisäksi toimitamme ale-tuotteita hyväntekeväisyyteen, kertoo Jalkanen.
– Niin sanotut ”ilmapussit” ja muut myyntikelvottomat elintarvikkeet toimitetaan Lahteen Labio Oy:lle. Siellä biojäte muuttuu biokaasuksi. Pakkausmateriaaleista energiajätteeksi kelpaava muuttuu puolestaan energiaksi.

K-Supermarket Karikon kauppias Kalle Heikinheimo on samoilla linjoilla Jalkasen kanssa.
– Meillä on automaattinen tilausjärjestelmä, mutta joka aamu tarkistamme tilaukset ja teemme niihin tarpeelliset muutokset, kertoo Heikinheimo.
– Tuotetilaukset tehdään mahdollisimman tarkasti niin, ettei hävikkiä syntyisi. Jokainen prosentin kymmenyskin on rahaa.

– Ale-tuotteet laputetaan aamupäivällä. Iltapäivästä punaisella lapulla merkittyjä tuotteita hyllystä löytyy todella vähän, jos ollenkaan,  sanoo kauppias Kalle Heikinheimo K-Supermarket Karikosta.
– Ale-tuotteet laputetaan aamupäivällä. Iltapäivästä punaisella lapulla merkittyjä tuotteita hyllystä löytyy todella vähän, jos ollenkaan,
sanoo kauppias Kalle Heikinheimo K-Supermarket Karikosta.

Aivan täysin hävikkiä ei kuitenkaan pystytä välttämään
– Roskiin ei haluta laittaa yhtään tuotetta, mutta esimerkiksi jotkut kokeilussa olevat uutuustuotteet saattavat seisoa hyllyssä normaalia kauemmin, sanoo Heikinheimo.
– Yli jäävät käyttökelpoiset elintarvikkeet laitamme hyväntekeväisyyteen ja hedelmä-vihannesosastolta lähtee jonkin verran huonompia tuotteita kanaloihin. Biojätteeseen päätyy ruokaa hyvin vähän, vain selkeästi pilaantuneet tuotteet.

Punainen lappu vetää
puoleensa
Omakohtaisesti voin sanoa, että ostan mielelläni punaisella lapulla merkittyjä tuotteita. Niistä tulee suoraa säästöä ruokamenoihin varsinkin, kun perheessä on kaksi aikuista ja kolme teiniä, joille kaikille ruoka maittaa.
Olen pienestä pitäen oppinut sen, että parasta ennen päivämäärä paketin kyljessä on vain ohjeistus. Oma periaatteeni onkin: Jos epäilet sen olevan ihmisravinnoksi kelpaamatonta mutta et ole varma, haista ja maista. Pieni määrä pilaantunutta ruokaa ei normaalisti aiheuta kuin korkeintaan irvistyksen.
Viimeinen käyttöpäivä onkin sitten asia erikseen. Toisinaan olen senkin suhteen ”rohkea suomalainen” ja annan päivän tai kahden ylitykselle piupaut, tuotteesta riippuen. Vielä en ruoasta ole sairastunut. TB

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0