”Neuloosi on iskenyt”

|

Kädentaidot ovat kulkeneet Minna Suihkosella suvussa. – Mummot ja äitini ovat opettaneet minua pienenä ja siitä harrastus on jäänyt näin aikuisiälle.
Kädentaidot ovat kulkeneet Minna Suihkosella suvussa. – Mummot ja äitini ovat opettaneet minua pienenä ja siitä harrastus on jäänyt näin aikuisiälle.

Käsitöiden arvostus on noussut lähivuosina.

Ristiinalainen Minna Suihkonen valmistaa omaksi, sukulaisten ja ystävien iloksi erilaisia käsitöitä. Tällä hetkellä mieleisimpiä töitä ovat kirjoneulesukat. Perinteisten mallien sijaan Suihkonen haluaa, että neuletöissä on jonkin juju.
– Omien taitojen kehittyessä haluaa aina tehdä jotain haasteellisempaa. Olen tehnyt paljon villasukkia, joissa on esimerkiksi logo tai jonkin seuramerkki.
Jaloissaan naisella on melkein polviin saakka ulottuvat erilaisilla värikkäillä kuvioilla koristellut villasukat, itse tehdyt tietenkin.

Viimeisin villitys ovat olleet virkkaamalla valmistettavat orkideat, joka onkin mukava tuliainen kylään mennessä. Ideat Suihkonen saa pääsääntöisesti netistä ja hän kertookin kuluvansa facebookissa moneen käsityöryhmään.
– Apua saa todella helposti ja ihmisillä on aivan valtavasti tietoa. Olen myös katsonut ohjeita youtubesta muun muassa espanjaksi, nainen naurahtaa.
Monessa ryhmässä saman intohimon jakavat jäsenet kirjoittelevat naureskellen neuloosin iskeneen, kun puikkoja tai koukkua ei malta laskea käsistä.
– En osaa oikein katsoa esimerkiksi telkkaria ilman että teen samalla jotain. Kotona on aika paljon lankoja ja jouduin joskus laittamaan itseni lankojen ostolakkoon, Suihkonen naurahtaa.

Läpi vuoden kukkiva orkidea tehdään helmilangoista.
Läpi vuoden kukkiva orkidea tehdään helmilangoista.

Tiesitkö, että virkatulla harmaalla tai ruskealla pallolla voi huijata ampiaisia ja mehiläisiä poistumaan vaikkapa terrassilta.
– Pörriäiset eivät ala rakentaa pesää sinne missä on pesä jo entuudestaan. Kun virkatun pallon täyttää sanomalehti silpulla niin se riittää huijaamaan ampiaiset muualle, Suihkonen kertoo.
Hän on itse testannut menetelmää ja sanoo sen toimineen. Vaikka asiaan on voinut vaikuttaa moni muukin asia, niin käsityöryhmien jäsenet ovat niin ikään havainneet viheliäisten surisijoiden hävinneen pihapiiristä.

Koko ikänsä neulomisen ja virkkaamisen parissa ollut Suihkonen kehottaa ihmisiä tarttumaan puikkoihin rohkeasti. Erilaisia lyhenteitä vilisevät ohjeet voivat aluksi vaikuttaa hankalilta lukea.
– Kun ohjeiden lukemisen oppii yhden kerran, niin sitten voi tehdä mitä vain!

Villasukkien teossa on aina jokin juju, seuramerkki, logo tai iloiset värit. Kuvat: Minna Suihkonen
Villasukkien teossa on aina jokin juju, seuramerkki, logo tai iloiset värit.
Kuvat: Minna Suihkonen
Ennen valkoista tiiliseinää koristaa nyt perheen lasten figuurit  harrastustensa parissa.

Sisustamisen ei tarvitse olla kallista

|
Elina sisustaa kierrättämällä, ylijäämämaaleilla ja tapetinpätkillä. Mikkeliläinen Elina Kotro sisustaa sitä mukaa, kun inspiraatio iskee. Ja se iskee melko usein. – Sisustusintoni juontaa juurensa ...
Annika Hytönen on Tilespointin Mikkelin kauppias toisessa polvessa.

Tilespoint luottaa omaan konseptiin

|
Erityisesti laatoistaan tunnettu perheyritys on toiminut Mikkelissä jo vuodesta 1991. Mikkelin Teollisuuskadulla sijaitseva Tilespoint on palvellut asiakkaita jo vuodesta 1991. Isä Kalevi Jukarainen perusti ...
Jukka Puikkonen ihmettelee, miksi väestönsuojien lakisääteisiä tarkastuksia laiminlyödään.

Väestönsuojien tarkastuksia ei oteta tosissaan

|
Viranomaisille tulee vastaan tapauksia, joissa lakisääteiset tarkastukset on jätetty tekemättä. Laki määrää kiinteistöissä olevat sammutusvälineistöt ja väestönsuojat tarkastettavaksi määräajoin. Pelastuslain 76 pykälä sanoo, että ...
Ihan joka mieheltä ei löydy takapihalta omaa lättähattua ja junaraiteita. Puutarha on tarkoitus entisöidä vanhojen suunnitelmien mukaan.

Asemapäällikkö vaalii perinteitä

|
Parikymmentä vuotta Helsingissä asunut Petri Pentikäinen muutti vakituisesti noin vuosi sitten Haukivuorelle Kalvitsan vanhalle juna-asemalle. Luvassa on myös Kalvitsaa käsittelevä kirja. Junat ja lähestulkoon ...