Synttärit saivat kansan liikkeelle

10.11.2016 Auto & Kone
Juhlahymyt. Nissan Nordic Europen aluemyyntipäällikkö Jukka Mikkonen, Osuuskauppa Suur-Savon Autokaupan johtaja Mikko Räisänen, Vehon kenttäpäällikkö Taina Hyttinen ja Savon Autokeskuksen myyntipäällikkö Jarkko Parkkinen olivat tyytyväisiä viikonlopun aikana vierailleiden ihmisten määrään.

Savon Autokeskus juhlisti 20-vuotista taivaltaan perhevetoisella tavalla.

Vuonna 1996 perustetun Savon Autokeskuksen toiminta alkoi kolmen automerkin myyntiedustuksella, joista jäljellä on Mercedes-Benz. Puolentoista vuoden ajan mukana on ollut myös Nissan, joka on ollut Mikkelin talousalueella lähes aina vahva tekijä.

Autokaupoissa nähdään pitkän pimeän putken jälkeen jälleen valoa. Positiiviset talousuutiset ovat saaneet kansan liikkeelle pitkin syksyä. Tämän on huomannut myös Osuuskauppa Suur-Savon autokaupan johtaja Mikko Räisänen.

– Kyllä tämä hyvin pitkälti mentaalipuolen hommia on. Ihmisillä on ollut tänä syksynä selkeästi enemmän uskoa parempaan huomiseen.

Uuden E-sarjan farmari Mersun saloja tutkimassa olleet Erik Miettinen ja Annikki Juntunen tulivat juhlahumuun Hirvensalmen mökiltään. Seutukunnan palvelut kelpaavat eläkepäiviä viettävälle pariskunnalle. Esimerkiksi autohuoltopalvelut sujuvat nopeammin kuin kotipaikkakunnalla Etelä-Suomessa.

– Hyvinkäältä pääsee paremmin kulttuuririentoihin, mutta täällä on vain jotenkin rennompaa muuten, Erik ja Annikki toteavat ja jatkavat auton tutkimista.

Syytä hymyyn oli myös Savon Autokeskuksen myyntipäällikkö Jarkko Parkkisella. Lauantain käännyttyä jo ehtoon puolelle oli neljän tunnin aikana vieraillut jo 1 000 ihmistä. Parkkinen oli tyytyväinen myös kaupalliseen puoleen, sillä juhlaviikonlopuksi suunnatut tarjoukset oli huomattu.

– Kaupankäynti on kiihtynyt muutenkin syksyn mittaan ja uskon että loppuvuoden aikana tullaan tekemään kauppaa hyvällä tasolla.

Automies. Roope Häkkinen oli lähtenyt liikkeelle isänsä Arin kanssa ja täytekakun syönnin ohella matkaan tarttui ilmapallo.
Automies. Roope Häkkinen oli lähtenyt liikkeelle isänsä Arin kanssa ja täytekakun syönnin ohella matkaan tarttui ilmapallo.

Savon Autokeskuksen kanssa yhtäjaksoisesti 20 vuoden ajan yhteistyössä ollut Mercedes-Benzin Itä-Suomen ja Lapin alueen kenttäpäällikkö Taina Hyttinen on tyytyväinen yhteistyöhön. Itsekin lähes 20 vuoden ajan autoalalla työskennellyt nainen on ollut Vehon palveluksessa vuodesta 2005. Hyttisen tehtävänä on tehdä tiivistä yhteistyötä jälleenmyyjien kanssa, seurata myynnin kehitystä ja suunnitella markkinointia.

Kenttäpäällikkö haluaa tuoda erityisesti esille sen, että Uudenkaupungin autotehtaalla valmistetaan A-sarjan lisäksi ensi vuodesta alkaen myös hiljattain esiteltyä GLC-mallia.

– Kotimaisuus on kova juttu, se työllistää ja jättää euroja Suomeen, vaikka omistaja onkin saksalainen autojätti, ammattilainen muistuttaa.
Katumaastureiden kova rynnistys näkyy myös Mercedeksen mallistossa. Hyttisen mukaan sekin puoli on nyt kunnossa.

Savon Autokeskuksen taival jatkuu tiiviissä yhteistyössä muiden pihapiirissä olevien Osuuskauppa Suur-Savon autoalan palvelujen kanssa. Myyntipäällikkö Parkkisen mukaan merkkiedustukset ovat tällä hetkellä kohdallaan.

– Autokaupan teon kannalta katsottuna nämä merkit tuovat tarjontaan hyviä vaihtoautoja. Joten ei tässä paljon enempää voi toivoa kuin asiakaskontakteja ja kaupantekoa.

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0