Jos lähiympäristö on rempallaan, se alkaa kuormittaa ihmisen mieltä. Kaupungissa pitää olla myös turvallisia ulkoalueita kohtauspaikoiksi, tuumaa puutarhaneuvos Viljo Muuronen.
Sillä, miten jokainen kaupunkilainen arvostaa elinympäristöään, on valtavasti merkitystä. Näin tuumaa Mikkelissä pitkän uran muun muassa kaupunginpuutarhurina tehnyt Viljo Muuronen. Hän on Mikkelin puutarhayhdistys ry:n varapuheenjohtaja.
– Minulle on jäänyt mieleen Suomen Mielenterveysseuran entisen toiminnanjohtajan, psykologi Pirkko Lahden luento, jossa hän kertoi, kuinka ihmisen mielialaan alkaa vaikuttaa, jos esimerkiksi aamun työmatkalla näkee aina samat rempallaan olevat paikat. Epäkohdat kuormittavat mieltä, jos päivästä toiseen katsoo, että vieläkään kukaan ei ole hoitanut tuota kuntoon, Muuronen kertoo.
Jos repsottavat roskakorit tai vinksallaan olevat kaivonkannet sattuvat silmään joka päivä, niillä alkaa olla merkitystä ihmisen elämänlaadulle, vaikka hän ei itse sitä ehkä tietoisesti ajattelekaan. Harva meistä kuitenkaan kulkee silmät kiinni.
– Ihminen elää aina siinä omassa ympäristössään, omassa mittakaavassaan, Muuronen tuumaa.
Muurosta on aina kiehtonut se, miten ihmisen elinympäristö on osa elämänlaatua. Mikkelissä syntyneelle ja koulut käyneelle nuorelle ei 1970-luvun alussa ollut itsestään selvää lähteä opiskelemaan mitään niihin liittyvää.
– Joskus lukion ruotsin aineessa kirjoitin, että lähden opiskelemaan maisema-arkkitehdiksi. Mutta eihän sellainen ollut siihen aikaan Suomessa edes mahdollista. Mutta kirjoittamisen jälkeen päätin lähteä opiskelemaan puutarha-alaa ja seurata sydämen ääntä. Halusin tehdä hyvää asuinympäristöä, vaikka moni ammatinvalintaani ihmetteli.
Käänteentekevä hetki oli, kun Muurosten perhetuttu näytti nuorelle Viljolle valokuvia Saksasta. Keski-Euroopassa kaupungit olivat ihan eri tapaan viihtyisiä kuin tuon ajan Suomessa. Saksasta tulikin Muuroselle tärkeä paikka, jossa hän on vuosien varrella myös opiskellut ja asunut.
– Taloudellisesti tämä uravalinta ei varmasti ollut järkevin vaihtoehto, mutta mielen ja sydämen ääni ratkaisi.
Muuronen miettii, että oli ymmärrettävää, että sotien jälkeinen Suomi ei ollut samaan tapaan kiinnittänyt huomiota elinympäristöön kuin Keski-Euroopan vanhat kulttuurit.
– Mutta ei kaikki ollut vain rahasta kiinni. Meillä ei myöskään ollut alan ihmisiä, ammattilaisia.
Muurosen ura Mikkelissä kesti melkein 40 vuotta. Kaupunginpuutarhurina hän aloitti vuonna 1988. Vuosien varrella suhtautuminen ympäristöön muuttui paljon.
– Ennen esimerkiksi kun rakennettiin, niin jälkien korjaaminen oli vähän sitä sun tätä. Kaupunki ja toimintakulttuuri on muuttunut paljon. Keskeistä Mikkelissä oli, että kaupungin ylin johto oli kiinnostunut ympäristön kohentamisesta. Ei kukaan yksin pärjää.
Kunnan ilmeessä myös asukkailla on iso merkitys.
– Asuinalueilla on valtava merkitys sillä, miten pihat on laitettu ja ovatko ne siistejä. Ylipäänsä se on kaiken perusta, että myös kaupunkilaiset arvostavat elinympäristöään. Se on koko puutarhayhdistyksenkin pointti, Muuronen muistuttaa.
Hän lisää myös, että helposti ajateltiin varsinkin aiemmin, että kaupungin puistopuoli on pelkkää estetiikkaa.
– Mutta esimerkiksi koulu- ja päiväkotiympäristössä sillä on merkitystä myös kasvun kannalta. Nykyisin puhutaan paljon myös jo terveysvaikutuksista.
Muuronen toteaa, että kaupungissa pitää olla ulkoalueita, jotka ovat sosiaalisia kohtauspaikkoja.
– Merkitys on juuri siinä, että ne ovat kaikkien käytettävissä sosiaalisesta asemasta riippumatta. Kun ulkoalueet ovat siistejä ja turvallisia, niin ne mahdollistavat kanssakäymisen.
Mikkelin helmiä ovat muun muassa Naisvuori, Kaihu, Kirkkopuisto, tori. Satama ja kaupungintalon ympäristökin, Muuronen luettelee. Niissä monissa näkyy hänen kädenjälkensä. Ja Mikkelipuisto, jonka perustamista aikoinaan moni epäili ja jopa vastusti.
– Joka paikalla on oma luonne ja se oma henki pitääkin saada näkyviin.
Mikkelipuiston ja Kenkäveron alueella on nyt juuri sitä keskieurooppalaista henkeä, mitä Muuronen Suomeen kaipaa. Monipuoliselle ulkoalueelle voi mennä koko päiväksi viettämään aikaa.
– Toivottavasti toimijat vielä yhteistyöllä tehostavat aluetta. Siitä hyötyvät molemmat.
Nykyisin maailma on kovin erilainen kuin Muurosen miettiessä maisema-arkkitehdin opintoja. Ihmiset matkustavat aivan eri tapaan ja näkevät somesta sekä julkisia rakenteita että puutarhojen kasveja.
Julkisilla puutarhoilla ja puistoilla on kuitenkin edelleen aivan erityinen merkitys myös puutarhaharrastajalle. Somessa olevassa kuvassa näkee esimerkiksi kasvista vain yhden hetken.
– Puistossa näkee, miten kasvillisuus vuosien varrella muuttuu ja millainen se on eri vuodenaikoina. Elävä olento muuttuu, ja sitä ei netistä näe. Puisto tai viheraluehan ei ole valmis silloin kuin se on rakentamiselta valmis. Se on alkuun pieni ja vaatimaton ja paranee koko ajan. Rakennukset puolestaan alkavat rappeutua heti, kun ne tulevat valmiiksi.
Elina Alanne
Nykytyyli turhan massiivista
Puutarhoihin ja julkiseen viherrakentamiseen liittyy aina myös uusia trendejä. Nykyään luonnonmukaisuus, kuten esimerkiksi niityt perinteisten nurmikkojen sijaan, on taas enemmän pinnalla. Viljo Muuronen muistuttaa, että sitä alettiin korostaa jo 1980-luvun lopulla.
– Siinä on jatkumo. Siinäkin Keski-Eurooppa on ollut meitä edellä, eli hulevesiasiat, ötökkäpuistot ja syötävät puutarhat nousivat siellä ensin.
Muuronen muistuttaa, että luonnonmukaisuudessa on oikeastaan usein kyse siitä, että ihminen järkevällä tavalla ohjailee luonnon kehittymistä.
– Harva haluaa katsoa tonttinsa vieressä synkkää kuusikkoa tai pusikkoa, eli luonnonmukaisiakin alueita pitää hoitaa. Hoitamattomien alueiden riesana on myös punkit ja kotilot. Myös järvet kuuluvat meillä maisemaan, eli maiseman pitää avautua eikä jäädä kasvillisuuden taakse.
Joskus ihminen tarkoittaessaan hyvää unohtaa sen, miten luonto toimii. Jos kaavassa jätetään liian pieni ala luonnonmukaisuudelle, ei alueella välttämättä ole edellytyksiä selviytyä. Samoin kuin yksittäiset, rakentaessa pystyyn jätetyt puut ovat alttiita myrskytuhoille.
Muuronen tuumii, että häntä nykyinen iso mittakaava ei häntä aina niin miellytä.
– Kun tv-ohjelmia katsoo, niin ei ne pihat ole enää puutarhoja. Sinne rakennetaan isot patiot ja laatoitukset viivoittimella suoriksi. Sadan neliön patio on toki helppohoitoinen, mutta onko se enää ihmiselle miellyttävä kokemus istua siinä, puutarhaneuvos miettii.
Pation keskellä ei ainakaan saa aistivirikkeitä, mitä puutarha parhaimmillaan ihmiselle antaa.
