Akron SM-kisat Mikkelin vallassa

20.5.2026 Ajankohtaista | Urheilu
Urheilu
Anni Jääskeläinen, base, ja Hilma Sammatti, top, edessä ja Noora Hannikainen, base, ja Sohvi Hämäläinen, top, takana. Kuvaushetkellä heillä oli edessä tiukat viikot, kun tulossa oli sekä voimisteluseuran kevätnäytös että SM-kisat.

Kuukausien kova työ mitataan Lohjalla.

Akrobatiavoimistelun SM-kilpailut kisataan 23.–24. toukokuuta Lohjalla. Mikkeliläisittäin nuorten naisten parien SM-sarjassa on tiukka paikalliskamppailu, kun mestaruuden ratkaisee kolme mikkeliläisseurojen paria.
Voimisteluseura Siriuksesta kisapaikan saavuttivat Noora Hannikainen ja Sohvi Hämäläinen sekä Anni Jääskeläinen ja Hilma Sammatti. Brahen Voimistelijoita kilpailussa edustavat Viivi Ripatti ja Iiris Lappi.
Kaikilla Siriuksen voimistelijoilla on takanaan pitkä lajitausta mutta pareina he ovat treenanneet viime syksystä alkaen. Jääskeläiselle ja Sammatille edessä on ensimmäiset SM-kisat, Hannikainen ja Hämäläinen ovat kilpailleet samalla tasolla aiemminkin mutta eri kokoonpanoissa.
Siriuksen valmennuspäällikkö ja akrobatian vastuuvalmentaja Tiina Hannikainen kertoo, että voimisteluliitto muutti kilpailujärjestelmää viime syksynä merkittävästi. Nuorten voimistelijoiden pitää ensin saavuttaa timanttimerkki, joka antaa oikeuden kilpailla SM-linjalla.
– Timanttitesti ei ole todellakaan helppo. SM-kisoihin pääseminen väheni nyt hetkellisesti. SM-linjalla kisaavia on nyt ollut vähemmän, mutta vuoden päästä tilanne on varmasti jo toinen, Tiina Hannikainen kertoo.
Hän lisää, että asia ei vähennä nyt SM-kisoihin päässeiden suorituksen arvoa vaan pikemminkin päinvastoin.
– SM-taso on ollut nyt vaikeampi saavuttaa, eli sekä voimistelijoiden että valmennuksen on pitänyt tehdä enemmän töitä.
Siriuksen parit kertovat, että he olivat heti sitä mieltä, että timanttimerkkiä ja SM-linjaa lähdetään tavoittelemaan.
Kilpailuissa akrobatiassa suoritetaan sekä heitto-, nosto- ja yhdistelmäsarja. Jos kilpailijoita on paljon, nostolla ja heitolla karsitaan yhdistelmään, joka on ikään kuin finaali. Lohjalla parit suorittavat kaikki kolme sarjaa.
Nuoret voimistelijat miettivä, että heidän vahvuutensa on nostoissa.

– Molemmilla pareilla myös heitot menevät hyvin. Molemmat baset (pohjat) on vahvoja heittämään, valmentaja lisää.
Akrobatiavoimistelu on monipuolisuudellaan vienyt voimistelijat mukanaan. Noora Hannikainen tuli aikoinaan lajiin siskon vanavedessä ja Anni Jääskeläinen kaverin mukana. Sohvi Hämäläinen vaihtoi akroon rytmisestä voimistelusta, kun rytminen alkoi tuntua aina vähän samanlaiselta. Hilma Sammatti harrasti voimistelun lisäksi pitkään jalkapalloa, kunnes voimistelua vei voiton.
– Tämä oli vain enemmän kiinnostavaa, hän tuumaa.

ELINA ALANNE

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0