Ekoaarrekaupassa piipahtaa satunnaisia ohikulkijoita, mutta myös heitä, jotka säännöllisesti etsivät juuri sitä tiettyä keräilykohdetta.
Yksi kävelee suoraan alakertaan tutkimaan työkalujen valikoimaa. Toinen katsoo tarkkaan taidelasilintujen hyllyn, koska keräilee niitä. Kolmas käy säännöllisesti, koska toivoo löytävänsä vanhoja elokuvajulisteita.
Mikkeliläisen Ekoaarrekaupan yrittäjä Antti Tiainen kertoo, että myymälän asiakkaissa on Mikkelin ohiajavia, joiden korviin kaupan maine on kiirinyt. Lisäksi on paljon paikallisia, jotka käyvät lähes jokaisena aukiolopäivänä kurkkaamassa tarjonnan.
– Yksi oma ryhmänsä ovat rintamamiestalojen sisustajat. Meiltä löytyykin kaikkea lattiasta kattoon. Voi olla, että ensin on kierretty esimerkiksi rautakauppojen valaisintarjonta ja sitten tullaan meille, kun sieltä ei ole löytynyt mitään tyyliin sopivaa.
Ekoaarrekaupan katosta roikkuu koko ajan noin 400 valaisinta, joten valikoimaa riittää eri vuosikymmeniltä.
Ekoaarrekaupan myymälä on toiminut Mikkelin Juvantiellä kuutisen vuotta.
– Tästä on rakennettu meille mieluinen ratkaisu. Paljon on tehty hartiapankilla, Tiainen kertoo.
Liikkeellä on myös verkkokauppa, jonka kautta tuotteita lähtee ympäri Suomea ja ulkomaillekin.
– Tästä liikkeestä myydään enemmän kuin verkosta. Tässähän valikoimakin on toki laajempi. Myymälässä on varmastikin yli 50 000 eri tavaraa.
Yritys tyhjentää koko ajan kuolinpesiä ja ostaa tavaraa myyntiin. Tiainen korostaa, että heillä tavaran vaihtuvuus on suurta.
– Kaksi kuorma-autollista per viikko vaihtuu tässä myymälässä tavara.
Ne säännöllisesti piipahtavat keräilijät ovatkin tämän hoksanneet ja käyvät siksi usein tarkistamassa myymälän tarjonnan.
Vaihtuvuuden vuoksi myymälä on viikoittain parina päivänä aina kiinni. Uusia kohteita on pakko olla tyhjentämässä, eikä uutta voi kantaa esiin samalla kuin ovet ovat auki asiakkaille.
Ekoaarrekaupan valikoimaa on kaikki antiikki ja vintage, mikä liittyy vanhan tyylin sisustukseen. Etuterassilta myydään edullisempaa tavaraa ja esimerkiksi pihatuotteita.
Tiainen kertoo, että vanhoista tavaroista kysyttyjä ovat edelleen – ja ehkä aina – suomalainen värillinen taidelasi sekä vanhat, puiset huonekalut.
– Myös filmikuvaaminen on taas herännyt henkiin, joten vanhat kamerat kiinnostavat monia, Tiainen kertoo.
Mutta kuten sanottua, vanhassa tavarassa kysyntä hajaantuu, jolloin tarjonnankin on hyvä olla monipuolista.
– Joku saattaa olla todella onnellinen, kun löytää meiltä sen 1930-luvun peltipurkin, jota on pitkään etsinyt. Voikin sanoa, että meillä on myymälä täynnä tavaraa, jotka aiheuttavat pirskahtelevia onnentunteita ostajissa, Tiainen summaa.
Tsekkaa Mikkelissä myös nämä
Monen kesään kuuluvat vanhan tavaran liikkeet ja kirpputorit. Ekoaarrekaupan lisäksi Mikkelissä kannattaa tarkistaa esimerkiksi Maaherrankadulla sijaitsevan Aarteesi Osto- ja myyntiliike Myyryläisen valikoima.
Viime kuukausien aikana kaupunkiin on tullut myös kaksi uutta toimijaa. Parik Ekomaa kierrätyskauppa toimii Otavankadulla. Mikkelin Kierrätyskeskus aloitti huhtikuussa toimintansa Yrittäjänkadulla.
Löytöjä voi tehdä myös ViaDian kirpputoreilla. Myymälöitä on Mikkelissä kolme. Ne sijaitsevat Savilahdenkadulla, Vuorikadulla ja Juvantiellä.
ELINA ALANNE
