Citroën Traction Avant kuulaana aamuna synkän marraskuun keskellä kertoo kaiken oleellisen. Pienen Pyhäveden rannalla elävät ihmiset, autot ja taide sulassa sovussa.
Vanhan kansakoulun isäntä on vannoutunut Citroënharrastaja. Vaikka harrasteautoja ja moottoripyöriä riittää, niin käyttöautoissa ei ole omaisuuksia kiinni. Niiden virkaa hoitavat lähinnä -90-luvun Citroën Xantiat. Varaosa-autojen lukumäärästä päätellen arkikyydit Xantioiden avulla jatkuvat hamaan tulevaisuuteen. Lämminhenkinen vastaanotto kertoo miljöön olevan paljon muutakin kuin intohimoisen auto- ja moottorihenkisen isännän temmellyskenttä.
Juha ”Juuso” ja Kaija Juurikkalan koti on ollut koti myös monille sijaislapsille jo reilun kymmenen vuoden ajan. Ruuhka-Suomesta Etelä-Savoon muuttanut pariskunta on mieleltään ollut aina lasten puolella. Työuran varrelle on mahtunut monenlaisia tehtäviä lasten parissa, aina rehtorin pestistä lähtien. Taiteilijana tunnettu Kaija on tuttu nimi monelle meistä, mutta niin on sukunimi Juurikkala myös kaikille varttuneemmille autoharrastajille. Juuson isä Jussi Juurikkala työskenteli aikoinaan moninaisissa autoalan tehtävissä. Näistä suurelle yleisölle tunnetuin oli toimittajana työskentely Tekniikan Maailman palveluksessa.
– Faijan suurin saavutus on varmaankin nykyinen museoajoneuvolaki, se meni läpi lähes puhtaasti hänen ehdotuksensa mukaisesti vuonna 1978, ihme kyllä, Juuso muistelee sarkastisesti.
Tartunta nimenomaan Citroëneihin alkoi jo matkalla synnytyslaitokselta kotiin. Samanlainen kuin pihalla tervehtinyt Traction Avant oli kulkuneuvona, kun isä Jussi ajoi poikansa ensimmäistä kertaa kotiin. Pikkupoikana hän näki vierestä kun silloin Citroënia maahantuonut Korpivaara Oy teki isän johdolla ohjekirjaa suomen kielelle. Käytännön toteutus tapahtui purkamalla Citroën DS osiin ja takaisin kasaan joululoman aikana.
– Vanhemmiten merkkikiihko on kyllä hieman tasaantunut, mutta jokin siinä viehättää, Juuso toteaa katsellessaan ulos järven selälle.
Kysymykseen, miksi juuri Citroën on automerkki, joka jakaa voimakkaasti mielipiteitä ja saa nykypäivän tasapäistyvässä maailmassa yhä fanaattisuutta aikaan, löytyy Juuson mielestä parikin syytä.
– Tehdas sponsoroi joka neljäs vuosi järjestettävää kansainvälistä merkkitapaamista. Niissä on osanottajia ympäri maailman, itsekin tapahtumiin osallistunut merkkimies kertoo.
Juurikkala oli neljä vuotta kansallisen merkkikerhon vetäjänäkin, mutta järjestöhommat saivat sitten jäädä. Järjestöhomma ei kuitenkaan ollut se juttu, mikä kiinnostaa.
– Hengenheimolaisia täytyy kuitenkin nähdä. Osia ja tieto-taitoa vaihdellaan sekä tietenkin kuulumisia, se on koko homman suola.
Rauhallinen, mutta virikkeellinen maalaismiljöö sopii erittäin hyvin huostaan otettujen lapsien kasvattamiseen. Harrasteautojen parissa touhuaminen sopii erinomaisesti perhekodin nuorille, sillä rassaaminen ja rakentelu vaativat hyvää keskittymiskykyä. Juurikkalan mukaan vanhempien autojen korjaukset onnistuvat ilman monimutkaisia testereitä ja aihiot ovat halpoja.
Kätkötallissa valvovan silmän alla on myös rahallisesti arvokas kokoelma harrasteautoja. Harvinaisten Citroënien lisäksi kokoelmista on löytynyt jo jonkun vuoden ajan isän aikoinaan hankkima Austin- Healey. Sattumien summana takaisin perheen jäseneksi saadun klassikon kunnostaminen maksoi maltaita.
– Siitä meinasi tulla myös koetinkivi parisuhteelle, kun meillä oli sopimus, että muutettuamme tänne ei suunnata varoja moottoriajoneuvoihin.
Juuso ei voinut kuitenkaan ohittaa tilaisuutta ja parisuhdekin voi hyvin.
– Se on siitä harvinainen harrasteauto, että sijoitetut rahat näyttäisivät olevan turvassa. Hyväkuntoisen yksilön arvo tuntuu vain nousevan, autoentusiasti tietää.
Juurikkalan sydäntä lähellä ovat myös kaksipyöräiset menopelit, ja niistä etenkin legendaarinen brittimerkki Norton. Ensimmäisen Nortoninsa hän hommasi jo -70-luvun alussa suoraan tehtaalta tilaamalla, sillä veromuutoksien vuoksi hinnat pomppasivat tuolloin rajusti ylöspäin. Commando löytyy yhä kokoelmista ja uudelleen henkiin herätetyn merkin uudempi malli toimii käyttöpyöränä.
Vaikka Juuson isä oli armoton automies, niin äiti ei jäänyt sen huonommaksi. Mökkitiellä vapaiden nopeuksien Suomessa ei moni pysynyt Äiti-Juurikkalan ohjaaman Citroën ID:n mukana. Bensaa suoniin on siis tainnut tulla kummankin vanhemman puolelta vähintään yhtä paljon. Ja kuin pisteeksi iin päälle, oikeasta säärestä löytyy Juuso Juurikkalan tapauksessa ainoa mahdollinen tatuointi – alikersantin natsat eli Citroenin merkki vuosien takaa.
Harrasteautoissa voi piillä isojakin omaisuuksia mittavista tunnearvoista puhumattakaan. Rahallinen arvo ei perhepiirissä olevassa silmäterässä ole välttämättä paljoa, ainakaan vielä. Esimerkiksi Keski- Euroopassa harrasteautot ovat olleet jo vuosien ajan myös erinomaisia sijoituskohteita. Isolla markkina-alueella vanhat autot ovat joutuneet kierrätyksen piiriin jo aikapäiviä sitten, sillä suomalaisista kuusen alla ja ladon kätköissä olevista autoaarteista ei ole maailman metropoleissa tietoakaan.
Harrasteauto kannattaa vakuuttaa
LähiTapiolan autovahinkotarkastaja tietää harrastajien olevan erittäin hyvin perillä oman kohteensa arvosta.
– Kuuntelemme tässä suhteessa asiakkaan kantaa herkällä korvalla. Siellä on yleensä se paras tieto, ja sitten sovellamme sitä tarvittaessa omaan näkemykseemme.
Vahinkotilanteessa korvaus lasketaan vakuutusarvon ja sen hetkiseen arvoon nojautuen. Harrasteajoneuvojen vakuuttaminen poikkeaa tavanomaisesta autovakuutuksesta lähinnä laajuuden ja vakuutusmäärän perusteella. Palon ja varkauden sekä ilkivallan varalta vakuuttaminen on tehtävä myös tallissa seisoville autoille. Esimerkiksi tulipalon sattuessa ei ajoneuvoon kohdistuvaa vahinkoa korvata ympärillä käryävän rakennuksen vakuutuksesta, oli kysymyksessä uusi tai vanha auto.
