Tyylitelty perheen pienokainen — Hyundai i10 1,0 Comfort

10.12.2014 Auto & Kone
Pikkukymppi. Hyundain uusin tulokas on asiallisen näköinen luokassaan.

Suomessa pikkuautojen markkinaosuus on ollut perinteisesti pieni. Suuntaus on kuitenkin pieniin päin ja ehkäpä siksi myös Huyndai halusi peliin mukaan.

Maailman automarkkinoiden kovimpia nousuja ovat viime vuosina ottaneet korealaiset Hyundai ja Kia, jotka kuuluvat samaan yritysryppääseen. Myös erilaisissa vikatilastoissa korealaiset ovat loistaneet viattomuudellaan. Hyundai-perheen pienin on aito viiden hengen auto. Suomeen tuodaan tasan yhtä mallivaihtoehtoa, ainakin näin aluksi. Esimerkiksi Ruotsissa on myynnissä isommalla moottorilla varustettu versio.

Ulkonäöltään auto on yllätyksetön ja se on muotoiltu merkille tyypilliseen tapaan. Iso suuaukko ja led-päivävalot kertovat i10 mallin olevan tuore peli. Voimakkaat ja pitkät kylkipokkaukset sekä korkea vyötärölinja ja takaluukun yläreunaan muotoiltu lippa saavat auton näyttämään matalammalta ja leveämmältä, kuin mitä mitat osoittavat.

Ajettavuudeltaan i10 pärjää hyvin. Se on näppärä pyöritellä ja kun koeajon ajaksi sattui vielä oikein liukas lumikeli, ei voinut enää malttaa mieltä. Kytkin ajonvakautuksen hetkeksi pois päältä ja samalla otin käsijarrun mukaan auton kääntymistyökaluksi. Pienen pyörittelyn jälkeen on helppo todeta, kuinka johdonmukaisesti nykyaikainen pikkuauto käyttäytyy ilman avustimiakin. Maantiellä auto kulkee yllätyksettömästi ja kokoonsa nähden rauhallisesti.

Ja se soi ja se soi. Liki kaikista autoista alkaa löytyä USB- ja AUX-liitännät.
Ja se soi ja se soi. Liki kaikista autoista alkaa löytyä USB- ja AUX-liitännät.

Varustelultaan Hyundain pienokainen on todella suuri auto. Autoa ostettaessa ei tarvitse valita kuin maalin väri ja sisustuksen mausteväri sinisen ja oranssin väliltä. Vakiona ovat esimerkiksi ilmastointi, vakinopeussäädin, kauko-ohjattu keskuslukko ja varsinkin Suomen olosuhteissa tarpeellinen lämmitettävä ohjauspyörä. Ratista löytyvät myös nappulat soittimen ja bluetoothin avulla toimivan puhelimen ohjaukseen. Myös sivupeilit ovat lämmitettävät ja ikkunat toimivat joka kulmalla sähköisesti.

Voimanlähteenä toimii Hyundain Euroopassa kehittämä kolmesylinterinen bensakone. Moottoria ei ole ahdettu, joten mikään tykki auto ei 66 hevosen turvin ole. Liikenteen rytmissä autolla pärjää ilman ongelmia. Menoa auttaa moottorin suhteellisen alhaalla sijaitseva vääntökäyrä, kun peilaa siihen tosiasiaan, että ahdinta ei ole.

Väriä pimeyteen. Pikkuauton ei tarvitse olla ikävän harmaa.
Väriä pimeyteen. Pikkuauton ei tarvitse olla ikävän harmaa.

Parasta koko autossa on mielestäni sen toteuttamistapa. Vaikka i10 on pienikokoinen, on se tehty yhtä tyylikkäästi kuin isommat veljensä. Materiaalit, ergonomia ja melutaso ovat hyvällä tasolla ja kuskillakin on kelpo oltavat. Tilaa on jaloille hyvin pituussuunnassa, eikä pää ota kattoon kiinni. Auton todellisen kokoluokan huomaa parhaiten leveyssuunnassa: jos isokokoiset ihmiset istuvat etupenkeillä vierekkäin, alkaa tunnelma tiivistyä.

Tavaratilaa löytyy penkit pystyssä 252 litran verran ja alas kaadettuna yli kuution. Lukemat riittänevät hyvin tämän kokoisen auton tavarankuljetuskapasiteetiksi. Turvatyynyjä on yhteensä kuusi kappaletta ja ne kaikki suojaavat etumatkustajia. Törmäystestissä auto sai tulokseksi neljä tähteä viidestä.

Hyundai i10 on laadukkaan oloinen auto. Se tarjoaa luokassaan suurimpia tiloja ja kattavaa varustelua. Perusasioiden ollessa kohdallaan on hinnoittelussakin pysytty tolkussaan. Ostopäätöstä saattaa auttaa myös merkille ominainen viiden vuoden takuu ilman kilometrirajoitusta.

Hyundai i10 1,0 Comfort

  • Hinta: 13 990 €
  • Moottori: 998 cm3 (3-syl., DOHC)
  • Suurin teho: 66 hv/48,5 kW (5 500 rpm)
  • Max vääntö: 95,2 Nm (3 500 rpm)
  • Kiihtyvyys: 0–100 km/h 14,9 s
  • Huippunopeus: 155 km/h
  • Kulutus: 4,0/4,7/6,0 l/100 km (maantie/yhdistetty/kaupunki)
  • CO2 -päästöt: 108 g/km (yhdistetty)
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0