Ruokaa jokaiseen makuun

20.5.2026 Ajankohtaista
Ruoka & juoma
The Urban Wiben Jari Rahkola kertoo, että annoksia löytyy niin pieneen kuin isoon nälkään. Meksikolaisvaikutteisen katuruuan kojulla alkoi kolmas kesä Mikkelin torilla.

Mikkelin torilla syö vaikka koko perhe, koska tarjontaa löytyy kaikille.

Mikkelin torilta saa edelleen perinteisesti kahvin ja pullan, muikut ja mansikat, mutta valikoima on myös laajentunut viime vuosina maailman makuihin.
Jo tuttuja toimijoita torilla ovat Kiki Thai Kitchen, The Urban Wibe sekä Fafa´s ja Curry Time.
Thaimaalaisia makuja tarjoavan Kiki Thai Kitchenin Rujjira ja Toni Purhonen kertovat, että heidän suosituin annoksensa on edelleen pad thai.
– Se oli meillä tähän kesään saakka ainoa riisinuudeliannos, niin se voi selittää suosiota. Nyt siis riisinuudelia on myös muissa annoksissa. Siitä ehkä kanaversio on suosituin, Purhoset kertovat.
– Pad thaihin tulee kuivachili viereen, niin tulisuutta voi säätää itse. Annoksessa on myös äärettömän herkullinen itse tehty kastike, Toni miettii muita syitä sen suosioon.
Toni kertoo, että pad thai on myös hänen oma suosikkinsa.
– Toinen suosikkini on valkosipulinen ja valkopippurinen annoksemme pad kra tiem prik thai. Sitä suosittelen valkopippurin ystäville. Se on koukuttavan hyvä, Toni Purhonen vinkkaa.

Fafa´sin ja Curry Timen yrittäjä Samia Afrin pohtii, että heillä Curry Timen suosituimmat ovat Butter chicken ja Chicken tikka masala.
– Ihmiset tykkäävät intialaisesta ruuasta. Fafa´s on vielä tuntemattomampi, Afrin kertoo.
Fafa´sin pitaleivistä suosituimpia ovat olleet falafel & halloumi ja kana & halloumi.
Afrin kertoo, että hän itse suosittelee tikka masalaa.
– Chicken tikka masala on enemmän nuorten ja keski-ikäisten makuun. Butter chickenia syövät mummot ja lapset, hän naurahtaa.
Meksikolaistyyppisen The Urban Wiben yrittäjä Jari Rahkola puolestaan miettii, että suosituinta annosta on hankala valita, koska heidän tacoista ja quesadilloista tilataan tasaisesti kaikkia.
– Ehkä quesadilloja ja Shanghai tacoja menee eniten. Täytteistä kana on ehkä ykkönen, mutta halloumi on heti perässä, Rahkola pohtii.
Toisinaan kojulle varsinkin ensimmäistä kertaa astelevat pyytävät Rahkolalta suosituksia. Hän kertoo, että suosituksen pohjalla on aina asiakkaan tarve.
– Ensin kysyn, että onko iso vai pieni nälkä. Jos nälkä on iso, niin suosittelen quesadillaa. Jos nälkä on pieni, niin suosittelen maistelemaan meidän maissitacojamme. Niitä kannattaa maistaa, jos haluaa kokea uusia makuja.
Ruokakojuissa kevät on alkanut vauhdikkaasti, kun sää on suosinut torikansaa. Kesää kohti Mikkelin tori herää vielä enemmän eloon, kun loputkin kahvila- ja jäätelöyrittäjät saapuvat paikalle. Jari Rahkola toteaa monipuolisen tarjonnan olevan kaikkien etu.
– Mitä enemmän on tarjontaa, niin sitä enemmän se tuo ihmisiä torille. Se sitten tuo kauppaa kaikille myyjille. Mahtavaa, kun tori taas herää eloon, hän summaa.

ELINA ALANNE

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0