Torilla ravitaan myös sielua

11.6.2024 Ajankohtaista
Torilla
Muikut olivat huippuhyviä, kehui Anja Mielonen-Walker KalaValkosen yrittäjä Linda Valkoselle. Mielonen-Walker kehui myös Mikkelin torin tunnelman omaan luokkaansa.

Mikkelin tori heräsi vauhdilla tulleeseen kesään. Ruokatarjontaa löytyy moneen lähtöön, juhannukseksi saadaan myyntiin myös paikallisia viljelytuotteita.

– Olipas valtavan hyviä muikkuja! Periaatteessahan tämä on yksinkertainen ruokalaji ainesten osalta, mutta eipä kaikilta tuollaiset onnistu, kehuu juuri Mikkelin torilla KalaValkosen paistettuja muikkuja syönyt Arja Mielonen-Walker.
KalaValkosen yrittäjä Linda Valkonen ottaa kehut luonnollisesti hyvillä mielin vastaan. Hän kertoo oppineensa kalan valmistamisen salat viime talvena edesmenneeltä isältään.
– Tuoreus, laatu ja asiakaspalvelu. Ne olivat ne kolme asiaa, joita iskä aina korosti, ja niihin panostetaan vastakin, Valkonen vakuuttaa.
Kesän Etelä-Savossa viettävä Mielonen-Walker intoutuu kehumaan Mikkelin toria – ja savolaisuutta ylipäätään – muutoinkin ylitsevuotavasti.
– Minulla on juuret täällä Savossa, mutta nykyisin asun pääkaupunkiseudulla ja olen asunut paljon ulkomaillakin. Tänne tullessa kääntyy heti sellaiseen toiseen olotilaan. Kun astuu torille, niin tulee sielukin ravittua, hän kuvailee.
Mielonen-Walker sanoo, että torille ”ei saa tulla jäniksen selässä”.
– Onhan täällä syömisessä ja ostosten tekemisessä jostain muustakin kyse. Kun saahan sitä ruokaa ja tuotteita muualtakin kuin torilta, mutta tätä tunnelmaa ei tavoita missään muualla.
Nimenomaan Mikkelin tori on hänen mielestään se Suomen paras.
– Tämähän se on se maailman napa!
Eikös tuon tittelin ole kuopiolaiset varanneet torilleen?
– No tervetulloo vuan kuoppijolaiset tänne, ni huastellaan jotta missä se mualiman napa oikeasti sijaittoo! Mielonen-Walker reväyttää levveeksi savoksi ja nauraa hersyvästi päälle.

Mikkelin torikauppiasyhdistyksen puheenjohtaja Kaija Ahonen on tyytyväinen torin tämän hetken vilkkauteen.
– Totta kai lämmin alkukesä on tuonut ihmisiä paljon liikkeelle. On tosi kiva, että tälle vuodelle olemme saaneet taas uutta torille, kuten esimerkiksi nuo gelatto-jäätelöt sekä lapsille suunnattu bungee-trampoliini.
– Kelien armoilla kun viljelijät ovat, niin vielä ei ole saatu tiettyjä paikallisia tuotteita myyntiin. Kun jäi tuo kevät tänä vuonna kokonaan väliin, Ahonen naurahtaa.
Hän kuitenkin vakuuttaa, että juhannusviikolla torilla on kaupan muun muassa paikallisia perunoita, porkkanoita, sipulia ja mansikkaa. Nytkin Ahosen tiskiltä kyllä löytyy kotimaista mansikkaa, tosin kasvihuoneessa kasvatettua sellaista.
Tänä vuonna 280-vuotista olemassaoloaan juhlistava Mikkelin tori pysyy myös ajan hermolla. Ahonen sanoo, että mikkelintori.fi -sivustoa on juuri uudistettu, ja siellä pystyy esimerkiksi tekemään tilauk­sia etukäteen.
– Pyritään jatkuvasti kehittämään toimintaa siten, että parannamme asioita sekä kuluttajien että torikauppiaiden näkökulmasta.
– Ja tietenkin toritapahtumia on taas luvassa sinne syyskuuhun asti, jolloin varsinainen kesäkausi päättyy. Seuraava suurempi tapahtuma on St. Michel -viikonloppuna, kun tässä on kolmen päivän ajan monenlaista toimintaa, Kaija Ahonen valottaa.

Torille jäätelölle olivat puolestaan pistäytyneet Vehmaskylässä asuva Laura Nurmela sekä helsinkiläinen Emmi Haverinen. Nurmela sanoo käyvänsä Mikkelin torilla kesäaikaan noin kerran viikossa, hänen työpaikkansa kun on aivan lähistöllä. Haverinen sen sijaan ei tunne paikkaa juurikaan.
– Mutta kivalta toriltahan tämä vaikuttaa. Rentoa ja rauhallista tunnelmaa, Haverinen tuumii.
Nurmela kuvailee Mikkelin toria kivaksi paikaksi.
– Välillä on tuntunut, että saisiko olla vähän enemmänkin tarjontaa. Mutta nythän on tullut esimerkiksi noita ruokapaikkoja ja niiden kojuja kivasti lisää. Itseäni houkuttaa myös esimerkiksi nuo amppelikukat!

Niko Takala

+1
1
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0