Mikä tahansa kivi on työstettävissä, kunhan se on ehjä.
Otavassa sijaitsevassa Otavan Kivipajassa pääsee työstämään kivistä käyttöesineitä, kuten koruja, kynttilän jalustoja tai talouspaperirullatelineitä. Pajan taustalla toimii Otavan Kivipaja ry, jonka puheenjohtaja sekä pajavastaavana toimii Jukka Pesonen.
– Kivipajaan ovat tervetulleita kaikki asiasta kiinnostuneet. Pystymme työstämään täällä myös hopea- ja pronssikoruja, Pesonen kertoo.
Ensimmäisenä kivien työstöstä kiinnostuneille järjestetään kurssi, jonka myötä osallistujat oppivat kivenhionnan perusteet.
– Kuka tahansa voi koota kahdesta neljään henkilön ryhmän ja pyrimme järjestämään kurssin heille sopivaan ajankohtaan. Meitä on useampi opettaja täällä, joten olemme aika joustavia, Pesonen hymyilee.
Kivipajassa on aktiivisia kävijöitä kymmenkunta ja osa on ollut mukana Kivipajan toiminnassa lähes sen perustamisesta lähtien, eli 30 vuoden ajan. Tietotaitoa on siis kertynyt mittaamattomia määriä.
– Neuvomme täällä toinen toisiamme. Aina on joku, joka tietää vastauksen tai osaa neuvoa, miten esimerkiksi kiveen saa tietynlaisen kiillon, korukivi- ja jalometallialan artesaaniksi joulukuussa valmistunut Atte Taskila kertoo.
Hän toimii hyvänä esimerkkinä pajan toimivuudesta, koska suoritti kaksivuotisen koulutuksen käytännössä katsottuna kokonaan Otavassa. Hän kertoo käyneensä Varkaudessa sijaitsevassa Savon ammattiopistossa kaksi kertaa opintojensa aikana.
– Suoritin kaikki työni ja näytöt täällä. Kaikki sujui erinomaisesti ja työssäoppimisen tyyli sopi minulle. Voin suositella Otavan kivipajaa muillekin alaa opiskeleville, Taskila kehuu.
Alan opiskelupaikkoja on vähennetty ja Otavan Kivipaja on ainut yhdistyspohjainen paikka Etelä-Savossa, jossa pystyy työssäoppimisen kautta opiskelemaan ja valmistumaan alan artesaaniksi.
Kivipajan tuotteita on mahdollista ostaa tapahtumista tai messuilta. He myös pitävät avoimien ovien päiviä aina silloin tällöin. Paja järjestää omien kurssien lisäksi niitä myös yhdessä kansalaisopiston kanssa.
– Erilaiset työhyvinvointipäivät sekä yhteisöjen järjestämät omat kurssit ovat lisääntyneet. Meillä oli hiljattain kehitysvammaisille suunnattu sunnuntaikurssi ja se olikin ensimmäinen kerta, kun täällä myös laulettiin ja tanssittiin, Pesonen kertoo iloisena.
Hänen mukaansa ryhmälle kuin ryhmälle onnistuu päivän järjestäminen. Valmisteluissa vain otetaan huomioon kunkin ryhmän erityistoiveet ja -tarpeet.
– Minuun vain rohkeasti yhteys, niin suunnitellaan sopiva paketti, Pesonen vinkkaa lopuksi.
Iskikö kivihöperyys?
Atte Taskila ja Jukka Pesonen kertovat kivien kiinnostavan vauvasta vaariin ja niiden monipuolisuus on yksi kiinnostavimmista ominaisuuksista. He näyttävät kiveä, joka näyttää melkein perunalta. Sen kääntöpuoli on kuitenkin tumman violetti ja muuttuu keskustaa kohden kokonaan valkoiseksi. Kyseinen kivi on ulkomailta, mutta se osoittaa, että ulkonäkö voi pettää.
– Kiveä on joka paikassa ja sitä käytetään monipuolisesti. Et voi ikinä tietää, miten vanha rannalta löydetty kivi voi olla ja miten pitkään se on lojunut järven pohjassa tai milloin se on lohjennut kalliosta ennen päätymistään käsien ulottuville, Taskila pohtii.
Monet tuovat esimerkiksi Lapista paljon kiviä, mutta myös Etelä-Savossa on omat tyypilliset kivet. Pesonen kertoo kivipajalaisten olevan kiinnostuneita Astuvansalmen kalliomaalauksista.
– Olemme valmistaneet Ristiina–Mäntyharju-suunnalta hankitusta kivestä erilaisia pieniä tuotteita, joissa on muinaisia maalauksia esittäviä kuvia. Ne ovat olleet suosittuja.
Otavan kivipajalta pystyy myös halutessaan tilaamaan omaan tilaisuuteen tai käyttöön sopivia lahjoja tai tuotteita.
EMMI MUSTONEN