Luovuus vei maalien ja tapettien maailmaan.
Kati Pereläinen laittoi viime vuoden marraskuussa pystyyn oman toiminimen KTM Palvelut eli Katin tapetointi- ja maalauspalvelut.
– Valmistuin Esedulta vuonna 2010 pintakäsittelijäksi ja menin suoraan alalle töihin. Kymmenisen vuotta tein töitä muille, kunnes totesin että nyt on aika laittaa pystyyn oma yritys.
– Olin haaveillut omasta yrityksestä jo pitkään, mutta en aikaisemmin luottanut omaan ammattitaitooni.
Vaikka tietotaitoa oli kertynyt 10 vuoden ajalta, Pereläinen kertoo että oman yrityksen perustaminen jännitti, ja vähän ehkä pelottikin.
– Yhdessä vaiheessa tulin jo melkein katumapäälle, sillä alkuun tuli joitakin tilaustöitä, mutta sitten kaikki yllättäen hiljeni.
– Ajattelin että mönkään meni. Pikkuhiljaa kuitenkin sana alkoi levitä ja aloin saada jalansijaa alalla. Nyt kalenteri on melko täysi jo toukokuulle saakka.
![](http://erikoissanomat.fi/wp-content/uploads/2020/03/taidemaalaus-384x288.jpg)
Alalle Pereläinen kertoo hakeutuneensa siksi, että hän on aina ollut taiteellinen persoona ja pitänyt myös ruumiillisesta työstä.
– Palveluni sisältävät kaikkien pintakäsittelyt niin ulko- kuin sisäpinnoissa. Sen lisäksi teen myös erilaisia erikoisefektiseiniä ja taidemaalauksia toiveiden mukaisesti, Pereläinen kertoo.
– Tietääkseni Mikkelissä ei tällä hetkellä ole muita erikoisefektiseiniä ja taidemaalausta päätyökseen tekeviä yrittäjiä.
Työtunteja arkeen mahtuu melkoisesti, sillä päivisin Pereläinen tekee alihankintatöitä muille firmoille ja omat työt ajoittuvat iltaan.
– Vaikka olen yrittänyt pyhittää viikonloput itselleni, aika usein ideat syntyvät juuri silloin kun on hiljaista.
– Ideoitahan on pakko tietysti kokeilla ja sen seurauksena seinäpinnat kotona vaihtavat ilmettään tiuhaan tahtiin, Pereläinen nauraa.