Kilpaileminen on Aaro Pylkkäsellä verissä ja se antaa motivaatiota päivittäiseen urheiluun.
Aaro Pylkkänen täytti maaliskuussa 90 vuotta. Hän on kuluneen vuoden aikana saavuttanut omassa ikäluokassaan 11 SM-mitalia urheilun parissa. Kaksi mitaleista on voitettu hiihdossa ja loput yleisurheilun saralta, mukana on myös muutama perinnelaji. Tuloksissa on myös Suomen ennätyksiä sekä maailmanennätyksiä.
– Olen elävä esimerkki siitä, ettei vammautuminen ole este urheilulle. Olin vuonna -93 onnettomuudessa, jossa polveni vammautuivat sekä molempiin olkapäihin laitettiin proteesit. Polveni on operoitu ja ne muistuttavat, jos askelia ei kerry vähintään 10 000 päivässä, Pylkkänen kertoo.
Muutamana päivänä miehellä kertyi askelia vain 4000 ja se oli polvien mielestä liian vähän. Kipuilut alkoivat.
– Liikun niin sanotusti henkeni edestä, liike on lääke. Olen myös todella kilpailuhenkinen, joten kisat ovat minulle erittäin tärkeitä, ovat aina olleet.
Olkapäitä ajatellen parhaiten hänelle sopi heittolajit, joissa kädet saavat olla suorina. Viime vuonna hän ei vielä ollut kilpaillut moukarinheitossa, toinen kokematta jäänyt laji oli purjehdus.
– Kävin ostamassa itselleni moukarin ja innostuin siitä kovin. Kävin syyskuussa kilpailuissa, joissa vauhditta tulokseni oli 20,75 metriä. Se on enemmän kuin mitä vauhdin kanssa on heitetty pronssille, Pylkkänen innostuu.
Nyt onkin tutkinnan alla, onko kyseinen heitto maailmanennätys.
Pylkkänen on ollut koko ikänsä aktiivinen liikkuja. Eikä vauhti näytä hidastuvan vaikka vuosia tulee lisää. Hän haaveilee jo seuraavasta aluevaltauksesta eli luistelusta.
– En tiedä uskallanko sanoa, mutta se on tässä unelmana. Haluan lähteä kilpailemaan kympillä pieksämäkeläisen ystäväni ja kilpakumppanin Osmo Jukaraisen kanssa. Hän on piirun verran parempi, mutta tuumakaan ei kisoissa anneta periksi, Pylkkänen naurahtaa.
Jukarainen on reilun vuoden vanhempi kuin Pylkkänen, ja he ovat kilpailleet yhdessä vuosikymmeniä.
– Suhdeluku menee niin, että viidestä kilpailusta Osmo voittaa kolme ja minä kaksi. Täytyy vaan laittaa lankomiehelle kovemmin kampoihin, mies virnistää.
Jukarainen on kaikesta päätellen erittäin tärkeä Pylkkäselle joka saralla. Hän on aikoinaan myös työskennellyt Pieksämäellä Jukaraisen tekstiililiikkeessä.
Pylkkänen haluaisi innostaa muitakin kokeilemaan erilaisia liikuntalajeja. Lenkkeilyn lisäksi hän itse harrastaa keilausta viitenä päivänä viikossa.
– Vetäisin mielelläni vaikka kerran viikossa harjoituksia halukkaille. Minulla on tarvittavia välineitä kuten moukari, keihäs ja niin edelleen. Olisi mukavaa kun saisin muitakin innostumaan liikunnan pariin.
Verryttelynä käy yhden kilometrin kävelylenkki tai juoksu, jos siihen pystyy. Pylkkänen kertoo joskus heittäneensä keihästä ilman verryttelyä, niin ristiselkä kipeytyi saman tien. Myös kehonhuolto on tärkeää ja siksi mies käy Rantakeitaalla uimassa säännöllisesti.
Talven tullen Pylkkänen on lähdössä puolustamaan hiihdossa voitettuja mestaruuksia niin vapaalla kuin perinteisellä tyylillä.
– Olin 9-vuotias kun sairastuin keuhkopussin tulehdukseen ja lääkäri sanoi minulle, etten urheile ikinä. Navetan taakse laitettiin korkeushyppypaikka ja siitä saakka olen urheillut. En aio lopettaa, Pylkkänen hymyilee.
Nostan hattua tälle miehelle ja toivon, että itse pystyisin samanlaisiin suorituksiin mikäli hänen ikänsä tavoitan. Hänellä on paljon urheiluun ja sen viereen liittyviä tarinoita, jotka kertovat vivahteikkaasta elämästä.
– Täytyy kiittää luojaa, että olen saanut elää rikasta elämää, enkä tarkoita taloudellisesti. Uskoisitko, jos kertoisin, että olen nukkunut Olympiatulen alla yhden yön, Pylkkänen aloittaa ja saan kuulla kuinka hän sinne päätyi ja miksi.
EMMI MUSTONEN
