Haukarting kerää kamansa

23.8.2023 Auto & Kone
Vakavaksi vetää. Kari Liimatainen uskoo karting-radan potentiaaliin, mutta yksi aika on nyt tullut päätökseen. – Porukalla olisi kyllä intoa tehdä tätä, mutta se pitäisi saada kannattavaksi.

Korkeat kustannukset ja korona johtivat autourheilijat ahdinkoon.

Hirvensalmen Autourheilijat on irtisanonut maaliskuussa Haukarting –hallin vuokrasopimuksen Hirvensalmen kunnan kanssa. Sopimuksen mukaan heillä on kuuden kuukauden irtisanomisaika, joten näillä näkymin karting-hallin kyltit häviävät maisemasta syyskuun lopulla.
Pääsyy toiminnan loppumiselle on, ettei koronan jälkeen toiminta ole ollut kannattavaa. Ylläpitokustannukset eli vuokra sekä hallin lämmitys- ja sähkömaksut ovat todella korkeat.
– Ennen koronaa kaikki sujui todella hyvin. Maksoimme velkoja pois ja tarkoituksena oli kehittää rataa sekä luoda tänne oheistoimintaa, Haukartingin puuhamies Kari Liimatainen kertoo katselleessaan italialaisvalmisteisia sähköautoja.
Kato näkyy erityisesti yrityspuolella, niitä ei yksinkertaisesti enää ole ollut asiakkaana samoissa määrin kuin ennen koronapandemiaa.
– Ymmärrän kyllä sen, ettei kartingia tulla joka vuosi ajamaan ja talousalueemme on loppupeleissä aika pieni, Liimatainen pohtii.

Mitä kaikelle uurastukselle syksyllä tapahtuu?
– Puramme hallista pois kaiken mikä on meidän, pakkaamme tavarat ja autot kontteihin. Sitten katsotaan kuinka jatkamme, tahtoa olisi kyllä, mutta tällä konseptilla ja kulurakenteella ei voi jatkaa, Liimatainen toteaa.
Yksi vaihtoehto on hankkia jostain isompi halli, jolloin on mahdollista rakentaa leveämpi rata. Silloin pystyisi ajamaan niin sanotusti mies miestä vastaan kun nykyisellä radalla kilpaillaan kelloa vastaan.
– Kesähommana tämä voisi myös toimia. Jos jostain saisi riittävän ison asfaltoidun alueen ja pyörittäisi toimintaa kesä-heinä-elokuun ajan, niin siinä voisi olla ideaa, Liimatainen maalailee.

Haukartingilla olevat sähkökäyttöiset autot ovat vieläkin harvinaisia. Ne tuotiin Italiasta ja ovat huomattavasti arvokkaampia kuin polttomoottorikäyttöiset.
– Tällaisia menopelejä ei ole kellään. Melu- eikä saastehaittoja ei ole. Se myös vaikeuttaa näiden myymistä, koska samaan hintaan saa kaksi tavallista karting-autoa.
Liimatainen kertoo, että autoilla pystyy ajamaan myös jäällä. Ainut ongelma on akkujen lataaminen.
– Kun mennään pakkasen puolelle, niin näitä ei saa ladata. Pitäisi varmaan hankkia lämmitetty latauspiste, mies hymyilee painaessaan hallin oven lukkoon.

 

Rakentaminen oli suuri ponnistus

Kartingradan rakentaminen aloitettiin vuonna 2017 Otavantien varteen vajaan kuuden kilometrin päähän Hirvensalmen keskustasta. Yhdistys teki ison työn raivatessaan hallin ympäristön sekä kunnostaessaan ja varustaessaan hallin viimeisen päälle.
Kirjattuja talkootunteja kertyi rakennusvaiheessa yli 4200. Halliin rakennettiin itse radan lisäksi yläkerran panoraamakahvio, alakerran vastaanottotila sekä pukukopit miehille ja naisille.
Halli avattiin asiakkaille alkuvuodesta 2018 ja ajamaan päästiin kahdeksan aikuisten ja kolmen junioriauton voimin.

 

EMMI MUSTONEN

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0