Koulut kaipaavat vanhemmilta tukea sähkötupakoinnin kitkemiseen

18.6.2023 Ajankohtaista
Vape-villitys
Onko teidän kotona näkynyt tällaisia? Monet sähkötupakkatuotteet ovat tarkoituksella ulkoasultaan lapsia ja nuoria houkuttelevia.
Vapea eli sähkötupakkaa on Mikkelissä jopa lasten käytössä.

Lasten ja nuorten sähkötupakointi on edelleen voimissaan oleva ilmiö Mikkelissä. Villitys alkoi näkyä Suomessa viime vuonna. Mikkelissä sekä poliisi että useiden koulujen rehtorit vahvistavat, ettei muoti ole ohi.
Kalevankankaan koulun rehtori Janne Syrjäläinen kertoo, että toukokuussa pidettiin vanhempainilta, jossa tiedotettiin sähkötupakoinnin tilanteesta.
– Se on hälyttävän yleistä nuorten keskuudessa. Meillä on havaittu muutama tapaus, ja yksi oppilas pössytteli koulun sisälläkin. Emme salli sitä missään nimessä, Syrjäläinen sanoo.
7–9-luokkalaisille opetusta antavan Mikkelin lyseon koulun rehtori Jari Luukkonen sanoo, että välineiden haltuunottoja on koulussa tehty, mutta sähkötupakointia on vaikeampi valvoa kuin tupakointia. Kiinnijäämisriski on pienempi.
– Siitä ei tule savua eikä hajua. Monen nuoren ajatuksissa on, että polttelusta on helpompi selvitä.
Urheilupuiston koulun rehtori Susanna Savanderilla on hyviäkin uutisia: koulun kokemusten mukaan ilmiö oli laajimmillaan viime syksynä, mutta nyt hiipumassa. Viime syksynä Urheilupuiston koulussa, kuten muutamassa muussakin koulussa tartuttiin asiaan vanhempainillassa.

Sähkötupakkaa käyttävien lasten ja nuorten profiilia on vaikea kuvata: sitä ei oikeastaan ole. Kyse ei ole minkään tietyn sosiaalisen ryhmän ilmiöstä, vaan riskiryhmää ovat kaikenlaiset oppilaat.
Ilmiö on näkynyt jopa Päämajakoulussa, joka on alakoulu. Rehtori Heikki Väätäinen kertoo, että nuorin tapaus oli 9-vuotias.
– Lapset kokevat, että ne ovat karkkeja, puhalleltavaa makusavua. Ikään kuin hyvänmakuinen lelu.
Viides-kuudesluokkalaisille sähkötupakka on jo enemmän tupakoinnin jäljittelyä. Väätäisen havaintojen mukaan sähkötupakkaa liikkuu paljon jo sen ikäisten käytössä.

Monella on sähkötupakasta puhtoinen mielikuva. Ajatellaan, että siihen ei sisälly terveysriskejä, ja tätä tukevat julkisuudessa olleet tarinat aikuisista, jotka ovat päässeet tupakasta eroon vaihtamalla sähkötupakkaan.
Lasten ja nuorten osalta ongelma on, että monet tuotteet ovat laittomia, eikä niiden terveysvaikutuksia ole tutkittu. Osa tuotteista on nikotiinittomia, osassa pakkauksista voi olla käytettävissä valtava määrä nikotiinia.
Päämajakoulussa on havaittu, että alaikäisten sähkötupakan kaupusteluun liittyy vaihdantataloutta. Lapsi voi pyytää vanhemmilta uuden lippiksen, jolla maksetaankin sähkötupakkaostokset.

Koulut ovat nyt lomalla, ja kaikki haastatellut rehtorit muistuttavat, että asia vaatii useamman osapuolen ponnisteluja.
– Kaikkien toimijoiden pitäisi yhteistyössä saada tämä jollakin tavalla hanskaan. Siihen tarvitaan koti, viranomaiset ja koulut, Kalevankankaan Janne Syrjäläinen sanoo.
Hän kertoo, että seuraavan lukuvuoden käynnistyessä on tarkoitus palata asiaan. Päämajakoulun Heikki Väätäinen kaipaa lasten vanhemmilta enemmän aktiivisuutta.
– Toivoisin että oltaisiin oikeasti kiinnostuneita lapsista ja elettäisiin lapsen kanssa.
– Kuinka moni huoltajista on tietoisia, mitä nuoren hallussa on ja missä porukoissa pyörii, Lyseon rehtori Jari Luukkonen pohtii.

 

Myyntiin liittyy lieveilmiöitä

Alaikäisten sähkötupakointi on tuttu ilmiö myös poliisille. Vanhempi konstaapeli Pia Kosonen oli äskettäin mukana Mikkelissä vanhempaintilaisuudessa, jossa jaettiin tietoa aiheesta.
Kosonen sanoo, että sähkötupakointi ei ole varsinainen jengi-ilmiö, mutta siihen liittyy ryhmäytyminen. Lapset saattavat jopa jäljitellä nuorten sähkötupakointia.
– Korviin on kantautunut, että ihan pienet lapset vaihtavat ja myyvät tyhjennettyjä yliviivaustusseja, joita muka polttelevat.
Tuotteita markkinoidaan nuorille sellaisessa muodossa, että ne pystyy piilottamaan.
– Niitä voi olla vaikka Trip-pillimehun näköisinä. Olen kuullut, että vapeja olisi jopa kuulokkeiden näköisiä.
Sähkötupakan myynti alaikäisille on laitonta. Poliisin havaintojen mukaan koko myyntiketjuun sisältyy saman­kaltaisia elementtejä kuin huumekauppaan, esimerkiksi velanperintää ja ryöstöjä.
Pia Kosonen kehottaa vanhempia seuraamaan lasten rahankäyttöä.
– Vanhempien kannattaa tarkkailla lasten tilejä ja rahaliikennettä. Jos kyse on myynnistä, monesti näissä pyörii isot rahat.

 

PETRI P. PENTIKÄINEN

+1
0
+1
0
+1
1
+1
0
+1
1