Hirvensalmelta Mikkelin kautta maailmalle lähtenyt Ahti Karjalainen nousi 1900-luvun
merkkipoliitikoksi.
Helmikuun kymmenes päivä tulee sata vuotta Ahti Karjalaisen (1923–1990) syntymästä. Kotikunta Hirvensalmi järjestää 12.2. juhlatilaisuuden Karjalaiselle, jonka nousu huipulle on suomalaisen jälleenrakennusajan mallitarina.
Vaikka raha oli tiukassa, Hirvensalmen Kuitulassa elänyt Karjalaisen perhe lähetti kaikki lapsensa kouluun. Sisarukset kävivät keskikoulun ja Ahti Mikkelin lyseon. Jo Palsin talossa toimineessa kansakoulussa Karjalainen menestyi hyvin.
Lyseon ja sodan jälkeen tie vei Helsinkiin, ensin yliopistolle ja sen jälkeen maalaisliiton piireihin. Savolaisen osakunnan kuorosta löytyi Päivi, jonka kanssa syntyi sittemmin neljä lasta.
Politiikan ytimeen Ahti Karjalainen pääsi maaliskuussa 1950, kun pääministeri Urho Kekkonen kutsui hänet sihteerikseen. Molemmat olivat tehtävissään ensikertalaisia.
Karjalaisen oma ministeriura alkoi yhdeksän vuotta myöhemmin, kauppa- ja teollisuusministerinä.
Kansanedustajaksi hän nousi vasta myöhemmin, vuonna 1966. Pisin ura kertyi Suomen Pankista, jossa hän oli kaikkiaan 30 vuotta, johtokunnassa 25 vuotta.
Karjalaisen talouden ja politiikan tuntemus oli hyvä yhdistelmä, kun Suomi rakensi idänkauppaa.
Vaikka Ahti Karjalainen tuli tunnetuksi idänsuhteistaan, hän oli markkinatalouden kannattaja ja edisti Suomen länsikaupan kehittymistä. Siinä auttoivat myös teollisuuskontaktit.
Karjalaisen osuus oli iso myös monissa tuon ajan kirjainyhdistelmissä, kuten EEC, EFTA ja ETYK.
Hirvensalmen Ahti teki uransa Helsingissä, mutta ei unohtanut kotimaakuntaansa. Hän edisti Ristiinaan rakennettua Pelloksen tehdasta, ja myöhemmin ajoi ratayhteyttä sinne. Vuonna 1964 valmistunut Pelloksen lastulevytehdas oli Pohjoismaiden suurin.
Ahti Karjalaisen pääministerikaudella vuonna 1971 perustettiin Kehitysaluerahasto, joka nykyään tunnetaan Finnverana.
Poliitikkona Ahti Karjalainen oli eräänlainen 1960-luvun Matti Vanhanen. Häntä kiinnostivat hyvin intohimoisesti asiat, ja varsinkin talouspolitiikka. Ehdolla oleminen, pyrkiminen, kansankiihotus tai itsensä tyrkyttäminen olivat Karjalaiselle vähemmän mieluisaa.
Nuoruudessaan 1930-luvulla Ahti Karjalainen kuitenkin sanoi tarvittaessa ääneen, ettei välitä tuolloin Saksassa levinneestä natsismista.
Ahti Karjalainen 1923–1990
1923 Syntymä Hirvensalmen Kuitulassa 10.2.
1935 Mikkelin lyseoon oppikouluun
1939 Vapaaehtoisena armeijaan radiotiedusteluun
1942 Ylioppilaaksi, kirjoituksia ei järjestetty
1944 Helsingin yliopiston valtiotieteelliseen
1946 Valtiotieteen kandidaatti, 1948 lisensiaatti
1946 Maalaisliiton Sanomakeskuksen toimittaja
1947 Naimisiin Päivin kanssa
1947–1950 Maalaisliiton tiedotussihteeri
1948 Esikoinen Kerkko syntyi, muut lapset Kimmo 1950, Kukka-Maaria 1952 ja Tero 1960
1950–1956 Pääministeri Urho Kekkosen sihteeri
1953–1957 Suomen Pankin tutkimuslaitoksen tutkija
1958–1983 Suomen Pankin johtokunnan jäsen
1959 Valtiotieteen tohtori
1959–1961 Kauppa- ja teollisuusministeri
1961–1975 Useita ulkoministerin tehtäviä kuudessa eri hallituksessa
1962–1963 Pääministeri
1966–1979 Kansanedustaja
1970–1971 Pääministeri
1979–1983 Suomen Pankin varapääjohtaja, pääjohtaja alkaen 1982
1983 Erotettiin pääjohtajan tehtävästä alkoholiongelman takia
1990 Kuoli Helsingissä 7.9.
Asema UKK:n mahdollisena seuraajana oli vaikea
Tasavallan presidentti Urho Kekkosen rooli paisui 1970-luvulle tultaessa sellaisin mittoihin, että maassa ei tapahtunut mitään merkittävää, mitä UKK vastusti.
Ahti Karjalaisen osalta tuki alkoi hiipua, kun tämä sai suosiota seuraavaksi presidentiksi. Kekkonen oli ilmoittanut, ettei suostu ehdolle vuoden 1974 vaaleihin. Se tulkittiin niin, että Kekkonen saattaisi luopua tehtävästä ja seuraajalle aukenisi tie.
Kesällä 1971 Ahti Karjalaista tukeneet keskustanuoret sanoivat sen ääneen: Karjalainen olisi hyvä ehdokas vuoden 1974 vaaleissa. Ulostulo oli Kekkoselle kiusallinen.
Samana syksynä 1971 Kekkonen hajotti Karjalaisen johtaman hallituksen ja uudet vaalit pidettiin tammikuussa 1972. Vaalien jälkeen Kekkonen laittoi välikäden kautta Karjalaisen kertomaan julkisuuteen 21.1.1972, että keskustelu seuraajaehdokkaista on Suomelle ”epävarmuustekijä” ja pitäisi selvittää, voisiko Kekkonen kuitenkin jatkaa.
Keväämmällä Karjalainen teki irtioton UKK:sta ehdottaessaan, että poikkeuslailla annettava jatkokausi olisi normaalin kuuden sijasta neljä vuotta.
Urho Kekkonen oli 1970-luvulla kasvavasti mustasukkainen varsinkin kaikesta ulkopolitiikkaan liittyvästä esiintymisestä ja vaikutti kokevan Karjalaisen pärjäämisen uhkana. Välit Karjalaiseen katkesivat 1977.
Nujerretulle Karjalaiselle Kekkosen tukeminen oli jo vaikeaa. Kun Mikkelissä oli 1978 viimeistä kertaa ehdolla olleen UKK:n vaalijuhla, Karjalaisen pitämästä puheesta aisti, että tehtävä oli vastenmielinen.
Syksyllä 1981 Karjalainen pyrki keskustapuolueen presidenttiehdokkaaksi, mutta hävisi Johannes Virolaiselle. Poliittinen ura oli loppu.
On harmillista, että kirjoitettaessa Ahti Karjalaisen historiasta, kirjoitetaan niin paljon Kekkosesta, tässäkin.
Karjalaisen 1970-luvun aikana sinetöitynyt poliittinen kohtalo saa pohtimaan yhtä asiaa. Miten paljon lahjakkuutta menetetään, ja mitä kaikkea hyvää jää tapahtumatta, jos yhteiskuntakoneisto alkaa pyöriä yhden ihmisen ylivertaisuuden ja ylittämättömyyden ympärillä?
PETRI P. PENTIKÄINEN
