Välikysymys, jota ei kuulu

25.1.2023 Ajankohtaista

Videolla mies tekee graffititeosta kadun varrella olevaan vaneriseinään. Paikalle juoksee kiihtynyt vartija, joka ilmoittaa, että maalari on ”pidätetty”. Mies ei tee erityistä vastarintaa, mutta hänet kumotaan maahan, apuun tulee toinen vartija, joka vääntää miehen jalkaa.
Seinä on luvallinen maalauspaikka. Miehen polvi vaurioituu. Vartijan haalarikameran videon olemassaolo yritetään aluksi kiistää.
Kyse ei ole Yhdysvalloista, vaan Suomesta. Tapauksia on nyt vyyhdiksi asti.

Vartijan työ on raskasta, ja myös turvallisuusalalla suuri enemmistö toimii oikein. Kyse on kuitenkin alasta, jolla uskottavuuden pitäisi olla sata prosenttia.
Julkisuus on tuonut esille kummastuttavia asioita. Alalla työskenteleville on esimerkiksi opetettu vatsalleen viemisen metodeja, joita on jo pitkään pidetty hengenvaarallisina.
Ala on vetänyt puoleensa asiallisten ihmisten lisäksi yksilöitä, joilla on taipumusta, jopa pyrkimystä väkivaltaan. Videoinnin kautta sitä voi kutsua myös kunniaväkivallaksi. Kun yhteiskunnassa ei hyväksytä väkivaltaa ja rasismia, sitä on voinut toteuttaa rahaa vastaan vartijana.
Tämä katumielivallan ilmiö ei ole voinut tulla alalle pelkästään yllätyksenä.
Kannattaa käydä katsomassa työntekijöitä edustavan Turvallisuusalan ammattijärjestö Turvan tiedotuksesta vastaavan orivesiläisen kansanedustajaehdokkaan Twitter-sivua. Se tulvii tölvimistä ja katkeruutta erilaisia ihmisryhmiä kohtaan. Kertooko alasta jotain, että tuolla mielenmaisemalla pääsee luottamustehtäviin?

Joulukuussa eduskunnassa tehtiin näyttävä välikysymys katuväkivallasta. Nyt samoista piireistä kuuluu vain korviahuumaava hiljaisuus. Näin, vaikka on kokonaan eri mittaluokan ongelma, jos kadulla väkivaltaa harjoittavat nuorison sijasta turva-alan ammattilaiset, joiden kuuluisi vähentää turvattomuutta, ei aiheuttaa sitä.
Kun viime aikoina on kinattu siitä, onko joku puolue rasistinen vai ei, niin tiedoksi seuraavaa.
Sille, että nostaa säännöllisesti ja suurella volyymillä esiin ongelmia, joihin liittyy tai tarkoituksellisesti liitetään jonkintaustaisia ihmisiä, mutta jättää nostamatta, kun kyse on omasta ihmisryhmästä, on ihan selkeä nimitys.
Se nimitys on rasismi.

Petri P. Pentikäinen

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0