Autiotalosta löytyi erään läänin maakuntalehti keväältä 1982. Talteenhan se oli otettava.
Siitä huolimatta, että media on yleisen hokeman mukaan nyt monipuolisempi ja laadukkaampi.
Vertaillaanpa.
Maakuntalehti vuonna 1982. Noin kaksikymmentä (20) keskipitkää tai pitkää uutisjuttua maakunnasta plus noin kymmenen (10) lyhyempää.
Aiheita: eräälle kunnalle matkailuneuvoja, toisessa emäntäpäivä, kolmannessa keskitetään terveyspalveluita, neljännessä kiikasti tilinpäätös. Traktorikuski pelastui täpärästi (piirros). Koulutusta sokerijuurikkaan viljelystä. Eräässä kaupungissa on messut ja rakennuksia puretaan. Maakunnan pääkaupungissa avattiin metsäkonekoulutuksen osasto. Belgian kuurojen liiton edustajat vierailulla. Mitä mieltä kaupungin kulkijat ovat turvavyöpakosta? Paikallisia kolumneja neljä (4). Oma teemasivu kahdesta kunnasta, joista kustakin 2–4 juttua.
Tylsää, boring. Kuka tuollaista nyt tilaisi.
Maakuntalehti vuonna 2022, sattumoisin 40 vuotta vanhan lehden löytöpäivänä.
Maakuntaa koskevia itse tehtyjä uutisjuttuja: yksi (1). Maakunnan ihmisten elämäntarinoita (toisessa parisuhde, toisessa sairaus): kaksi (2). Kaksi tiedotteeseen perustuvaa pikku-uutista. Urheilusivuilla raportti jalkapallopelistä.
Siinä kaikki.
Loput valtakunnan kamaa ja konsernin kierrätystavaraa muista maakunnista.
Digissä ehkä lisää.
Ei käy kateeksi niitä, jotka pohtivat, miten paperilehtiä saa kaupaksi tulevaisuudessa.
Varsinkin, kun vierekkäin laitetaan vuoden kestotilauksen hinnat, elinkustannusindeksillä korjaten. Vuonna 1982: 296 markkaa, eli 126 euroa. Vuonna 2022: 456 euroa, eli 1072 markkaa vuonna 1982.
Esimerkki on eräästä maakunnasta, mutta sama kuvio toteutuu kaikkialla maassa.
Vuoden 1982 juttutuotanto lienee toki vaatinut huomattavasti suuremman tekijäjoukon. Tietenkin, kun julkaistaan enemmän itse tehtyjä juttuja. Rahaa tuovia ilmoituksia näyttää olleen huomattavasti enemmän. Ja kai ne toimittajaretkujen tekemät jututkin tuovat tilauksia.
Nyt paperilehtien sekä tilaukset että ilmoitustulot vähenevät, samaan aikaan, kun paperin hinta on noussut, ja jakelu on kallista. Eikä edes onnistu kaikille aamuksi.
Vaikka tätä uutisoidaan hienovaraisesti, kehityksen kaari näkyy jo paperisanomalehtien levikeissä. Ne voivat ehkä vuositasolla laskea niin siedettävästi, että rajua uutista ei koskaan synny. Mutta pitkällä aikavälillä levikit ovat laskeneet dramaattisesti.
Median keskittyminen muutamiin käsiin ja kiertojutut ovat yksi reaktio tähän yhtälöön.
Ei liene vaikeaa ennustaa, että yhtälö ajaa jossakin vaiheessa seinään, varsinkin sitten, kun ns. paperilehtisukupolvi on haudassa.
Ja mikäs siinä, paperilehtihän on asiallisesti ottaen alkeellinen ja tyhmä keksintö. Pitää kaataa metsää, kuljettaa puuta, keittää sellua, tehdä paperia, viedä rullia painoon, pyörittää mölyävää painokonetta, kuskata lehtirullakoita ja ajella jakeluautoilla ympäriinsä, että lukija saa tietää, millaisen sisustuksen joku kouvolalainen on laittanut.
Maakuntalehdistön kuihtuminen on asia, josta kenenkään ei kannata iloita. Se, mitä journalismille tapahtuu tässä rytinässä, on huolestuttavaa. Eikä lopputulos ole välttämättä ”monipuolisempi ja laadukkaampi”.
Petri P. Pentikäinen
