Nimi oli ensin -sitten tuli pubi — Symppisbaarit

21.11.2019 Koti
Yrittäjä Suvi ja Baarikoira Nappe nauttivat Olokorjaamon pehmeistä sohvista.

– Olin hieman toisella kymmenellä, istuimme isäni kanssa pellon laidalla kovassa helteessä. Isäni kysäisi: mitäpäs tuumit, jos perustaisin baarin – nimi minulla jo on: Olokorjaamo.

Näin kertoo Maatilakahvila Pub Olokorjaamon nykyinen yrittäjä Suvi Rahikainen. Hänen vanhempansa Riitta ja Heikki Torniainen avasivat Olokorjaamon 5-tien varteen Rahulassa vuonna 1997.
– Ympäröivien kylien asukkaat ovat kanta-asiakkaitamme, kesällä monet mökkiläiset ja muut 5-tien kulkijat poikkeavat toki hekin, kertoo Suvi Olokorjaamonsa asiakaskunnasta.
– Mutta kyllä ympäristössämme vakituisesti asuvat ovat meille se tärkein asiakasryhmämme, täsmentää yrittäjä.

Olokorjaamo on lemmikkiystävällinen paikka – niinpä 10 -vuotias baarikoira Nappe on kaikille kävijöille tuttu hyörimässä siellä täällä tai vain tarkkailemassa tilanteita lattialta tai sohvalta. Asiakkaidenkin lemmikit ovat tietysti tervetulleita -erikoisin Pubivieras on ollut kilpikonna. Ikäkin riitti hänen kohdallaan.

Pubin alkoholitarjonta koostuu miedoista ja vahvoista oluista ja lonkeroista. Alle viiden prosentin alkoholituotteita myydään myös ulos. Tämä ohjaa myös aukioloaikoja.- Suosittuja ohjelmailtojamme ovat Pubivisa ja Karaoke-illat – molempia vetää isäni Heikki, kertoo lopuksi Suvi Rahikainen, Olokorjaamon yrittäjä jo toisessa polvessa.
Suvin ohella pubissa työskentelee isä-Heikki ja ulkopuolinen osa-aikainen työntekijä, Typy.

Rahulantie 28 sijaitseva Pub Olokorjaamo on avoinna talviaikana ti – ke klo 12 – 21, to – la klo 10 – 21 su (myös arkipyhisin) klo 12 – 21. Maanantaisin Olokorjaamo on kiinni.

 

GBL -GrilliBaari Launiala

Keltasirkunkatu 11, Launiala. Biljardia, Karaokea, Bingo, TV, Viideopelejä. Grilliannoksia.
Avoinna: Ma-Pe 15-02, La-Su 12-02.

Ravintola Fenix

Suksisepäntie 8, Launiala. Karaokea, Bingo, Tietovisa. Pitsaa ja grilliannoksia, kotiinkuljetus.
Avoinna: Ti-To 14-24, Pe 14-02, La 12-02, Su 12-24.

Kulmapub Lähemäki

Juvantie 9, Lähemäki. Baari, Hampurilaisravintola, Livemusiikkia.
Avoinna: Ma-To 14-21, Pe-La 12-24, Su 14-20.

Kahvila Pate

Juvantie 9, Lähemäki. Baari, kahvila-annoksia, Karaokea Pe-la, TV.
Avoinna: Ke-Su klo 16-02.

JT Hartikainen

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0