Venäläinen yllätettiin täysin

15.6.2018 Koti
Nissan palkitsi Juvalta lähtöisin olevan Mika Venäläisen.

Pohjoismaiden sekä Baltian maiden Nissan myyjät kokoontuivat Ruotsiin.

Etelä-Savon Auto Oy:n huoltoneuvoja Mika Venäläinen sai hiljattain tunnustuksen ”Vuoden Nissan huoltoneuvoja Suomessa”. Palkinto luovutettiin toukokuun alussa Nissan jälleenmyyntipäivillä Tukholmassa. Mies itse ei tiennyt asiasta ennen kuin hänen nimensä ilmestyi suurille, seinillä oleville näytöille.
– Ihmettelin vähän, että miksi minä lähden autokaupan johtaja Ilkka Häkkäsen ja myyntipäällikkö Aleksi Musakan kanssa kyseisille päiville, Venäläinen naurahti.
Valintakriteereinä oli muun muassa asiakastyytyväisyys sekä Nissanin pa­rissa kertynyt historia. Gaalassa oli edustettuina Pohjoismaat sekä Baltian maat.

Venäläinen on ollut työn puolesta Nissaneiden parissa jo vuodesta 2002. Hän painottaa hyvän tiimin merkitystä asiakaspalvelussa.
– Meillä on loistomekaanikot takanamme ja heidän kanssaan on hyvä pitää asiak­kaat tyytyväisinä. Varsinkin pitkän uran tehneillä on muistissa valtavasti tietoa, jota ei välttämättä muualta löydy.
Mikä sitten on hyvää asiakaspalvelua?
– Nykypäivänä asiat halutaan saada nopeasti hoidettua. Toiminnan täytyy minusta olla läpinäkyvää ja tietyllä tavalla rentoa.
Venäläinen toteaa myös, että virheen sattuessa se on uskallettava myöntää.
– On parempi sanoa ihan suoraan, että nyt tilanne on tämä. Yleensä rehti ja jämäkkä vastaus saa asiakkaan suunnalta paremman vastaanoton.

Autotekniikan sähköistymisen myötä myös asiakaspalvelu on muuttunut. Neuvontaa autojen käytössä tarvitaan yhä enemmän.
– Kehitys tuo haasteita mekaanikoille. Sen takia saamme koulusta maahantuojilta, jossa autojen ominaisuuksia käydään läpi, Venäläinen kertoo.
Mies teroittaa, että ennen kaikkea hyvän asiakaspalvelun takaa hyvä tiimi.
– Ei kukaan voi yksin tehdä mitään. Meillä on Etelä-Savon Autossa mahtava työporukka, joka vetää yhtä köyttä, Venäläinen lopettaa hymyssä suin.

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0