Syksyn tullen moni kaipaa kotiin uutta tunnelmaa. Tunnelman vaihtaminen onnistuu pienillä asioilla.
Kodin tunnelman kääntäminen kesäisestä syksyyn käy helposti. Yleisilme muuttuu hetkessä, kun olohuoneen verhojen vaaleat sävyt vaihdetaan lämpimiin väreihin, kuten ruskeaan, oranssiin ja punaiseen. Kun sohvatyynyjen päälliset päivittää tyylin mukaisesti ja sohvan selkänojalle asettelee lämpöisen villahuovan, ilmapiiri luo rauhoittavan vaikutelman.
Pimeys kuuluu syksyyn ja siitä kannattaa ehdottomasti nauttia. Moni rakastaa kynttilöitä ja laittaa niitä joka paikkaan
– Kynttilöiden ja tuikkujen lisäksi kattauksiin voi luoda erilaista tunnelmaa erilaisilla koristeilla. Tyylinä voi olla vaikka hauska fantasiakattaus, kertoo myymälähoitaja Kirsi Vesterinen Amanda B:stä.
Hän näyttää myymälässä olevaa mallikattausta, jossa on käytetty koristeina oljesta tehtyjä oravia.
– Myös isoilla ja näyttävillä tekokukilla saa hyvin ihmeitä aikaan. Tunnelmaa saa vaihdettua nopeastikin vaihtamalla kukkien värejä.
Vesterisen mukaan myös tuoksut tuovat tunnelmaa.
– Tuoksukynttilöitä ei polteta heti. Niitä pidetään tuoksun vuoksi aluksi koristeina. Sitten, kun tuoksu hälvenee, kynttilät otetaan toiseen käyttöön eli poltettaviksi.
Hän muistuttaa myös taustalla soivasta rauhallisesta ja rentouttavasta musiikista.
Marja-Leena ja Pertti Turunen olivat ostoksilla Ruotsista saapuneen tuttavapariskunnan kanssa.
– Me tunnelmoimme kynttilöillä ja valaistuksella. Kotiin on uusittu aika paljon led-valoja ja himmentimiä. Olen paljon rakentamisen kanssa tekemisissä, joten niitä tulee aina mietittyä, kertoo Pertti.
Ostoksilla ollut Irja asuu maalla.
– Hirsiseinät ja Saimaan ranta luovat minulle tunnelmaa. Poltan kynttilöitä päivittäin ja tuon oman pihamaan kukkasia sisälle. Kun vietän aikaa takkatulen loimussa, siitä ei puutu mitään muuta, hän toteaa.
Valaisimia ei osteta olohuoneeseen välttämättä valaisun tehon lisäämiseksi, vaan tunnelmavaloiksi. Keittiössä puolestaan keskitytään usein työvalon tehoon. Värisilmä Mikkelin keittiö- ja kalustesuunnittelija Pia Brigatti sanoo, että ihmiset käyttävät valojen sävyissä yhä enemmän viileitä sävyjä keltaisen sijaan. Hän muistuttaa, että ostovaiheessa kannattaa olla selvillä mitä on ostamassa, ettei valittu värisävy tuota kotona pettymystä.
– Tunnelman kannalta valaistus on numero yksi. Jos ruokailutila on keittiön yhteydessä, olisi hyvä, että keittiössä olisi huomioitu paikka, johon saisi kynttilöitä esille. Myös työtasojen ja ikkunoiden edessä voisi olla pistokkeet pienemmille valaisimille, hän suosittelee.