Kaikki kattotyöt vaativat hyvän kelin.
Yrittäjä Simo Pekonen kiipeää reippaasti tikapuita pitkin sammaloituneelle tiilikatolle. Mikkelin Katerakenne Oy:llä on alkamassa rivitalon kattopinnoitus ja mies suunnittelee tulevia työtehtäviä.
– Katolle laitetaan ensin sammaleen ja jäkälän tuhoaine. Pesuaineen annetaan vaikuttaa muutamia päiviä. Vasta täydellisen puhdistuksen jälkeen tehdään pinnoitus eli katto ruiskutetaan tiilikattomaalilla, Pekonen toteaa.
– Sen jälkeen katto on lähes uutta vastaavassa kunnossa. Kunnollinen esipuhdistus on tärkeintä. Sammal täytyy tuhota ja putsata pois painepesurilla, jossa on tehoa maksimissaan 800 baria, hän painottaa.
Jotta tiilikatolla on mahdollisimman pitkä käyttöikä, tulee pinnoittaminen tehdä noin 15 vuoden välein. Ammattilaisella on myös hyviä ohjeita tiilikaton hoitoon. Roskat pitää poistaa vähintään kerran vuodessa.
– Jos katolle tulee sammalta tai jäkälää, se pitää tuhota pois. Likaa on sitä enemmän, mitä enemmän on puita ympärillä. Ihmiset eivät välttämättä huomaa likaisuutta, ennen kuin naapuri alkaa tehdä uutta kattoa.
Mikkelin Katerakenne Oy tekee kattopinnoitteiden lisäksi kattoja laidasta laitaan. Suurimpana asiakasryhmänä ovat yksityistaloudet ja taloyhtiöt sekä pienrakennusliikkeet. Pelti- ja tiilikattojen lisäksi yritys asentaa myös huopakattoja eli kermikattoja, joka on nopea ja edullinen ratkaisu asuntoihin, kesämökeille ja pihavajoihin. Kattomateriaali soveltuu hyvin tasakatoille tai loiville katoille, joille esimerkiksi peltikaton rakentaminen ei ole mahdollista.
– Katto on turvallinen, lähes äänetön ja sataprosenttisesti vettä pitävä. Se on myös paineveden kestävä. Pitää muistaa, että talvella katolle painetta luovat lumi ja jää, Pekonen toteaa.
Tiivissaumainen kattohuopa on helppo asentaa ja sen käyttöikä on 40 vuodesta ylöspäin. Pekonen sanoo, että kattorakenteen iän pystyy laskemaan niin sanotulla käyttöikälaskurilla.
– Katon ikä lasketaan tietokoneella. Totta kai käymme aina katsomassa paikan päällä, millaisia vaihtoehtoja asiakkaalle on hyvä tarjota. Käyttöikään vaikuttavat valittu tuote ja rakennuksen kunto, hän toteaa.
Pekosella on kokemusta kattoalalta yli 30 vuoden ajalta. Kermikattoja hän on asentanut vuosien aikana useita satojatuhansia neliöitä. Kattoalalla eletään nyt ruuhkaisinta aikaa, joka kestää alkusyksyyn saakka. Olipa kyseessä mikä katto tahansa, niin kattotyöt vaativat aina hyvä kelin.