Akkukäyttöiset puutarhatyökalut ovat käteviä

16.6.2015 Vapaa-aika
Husqvarnan edustaja Jouko Makkonen tuli esittelemään tuotteita Kouvolasta.

Akkukoneet pärjäävät tehokkuudessa polttomoottorilaitteille.

Urpolan kentällä esiteltiin viime tiistaina akkukäyttöisiä metsä- ja puutarhapienkoneita. Esillä oli trimmereitä, lehtipuhaltimia, sahoja ja aitaleikkureita. JS-Motorsin ja Husqvarnan järjestämään tapahtumaan oli kutsuttu ammattikäyttäjäkuntaa Mikkelin kaupungin alueelta. Päivän aikana erilaisiin akkukoneisiin kävi tutustumassa noin reilut parikymmentä alan ammattilaista.

– Ammattiväestö ei välttämättä tiedä millaisia uusia työvälineitä markkinoilla on tarjolla. Täällä he pääsevät vertaamaan ammatti- ja kuluttajakäyttöisten laitteiden eroja, toteaa Husqvarnan Kaakkois-Suomen piiripäällikkö Jouko Makkonen.

Makkosen mukaan akkukoneilla riittää suorituskykyä vaativaan työhön. Sen lisäksi ne ovat helppokäyttöisiä, kevyitä käsitellä ja hiljaisiakin.

– Kaupunkialueella meluttomuus on hyvä asia. Akkukoneista ei aiheudu myöskään pakokaasupäästöjä. Voisi sanoa, että koneilla on polttomoottorin suorituskyky ja akkukoneen mukavuudet, hän kiteyttää.

Akkukäyttöisen koneen suurimpana etuna on se, että koneen lataaminen on paljon halvempaa kuin bensiinisäiliön täyttäminen. Tämän lisäksi säästöä syntyy myös koneen huolto- ja polttoaineen kuljetuskuluista. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ammattikäytössä koneen hankintakustannukset maksavat itsensä nopeasti takaisin.

kuva1 (Web)Akkutyökoneita oli testaamassa myös ralliautoilija Jari Ketomaa. Hän sanoo harrastavansa vapaa-ajalla moottorisahausta.

– Se on ihan parasta tekemistä. Siinä kasvaa kunto, ympäristö hoituu samalla ja rouvakin pysyy tyytyväisenä, kun laulatan kotona sahaa. En jaksa hirveästi käydä kuntosalilla, mutta näitä tykkään kyllä käyttää, Ketomaa toteaa niittäessään ruohotrimmerillä voikukkaniittyä.

Makkonen sanoo, että vähän koneesta riippuen, vakioakussa riittää virtaa 30-60 minuuttia. Jos metsässä tai puutarhassa tehdään pitkäkestoista työtä, niin reppuakulla tekee päivän työt. Pikalaturi lataa akun käyttökuntoon noin puolessa tunnissa.

Kinnarissa sijaitseva JS Motors on ottanut Husqvarna metsä- ja puutarhapienkoneet myyntiin maaliskuussa.

– Koska mopo-, moottoripyörä- ja moottorikelkka-alalla eletään muutosta, rinnalle tarvitaan uusia tuotteita, toteaa yrittäjä Jarmo Siira.

Vaikka yritys on toiminut Husqvarnan jälleenmyyntiliikkeenä vasta vähän aikaa, Siiran mukaan asiakkaat ovat löytäneet heille kohtuullisen hyvin. Tuotemerkki on hyväksi tunnettu jo 325 vuoden ansiosta ja sillä on monipuolinen käyttäjäryhmä.

– Puutarhan hoitoon kiinnitetään koko ajan enemmän huomiota. Metsien ja puutarhojen lisäksi näillä koneilla hoidetaan myös omaa hyvinvointia ja mielenterveyttä, hän summaa.

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0