Tuontiautoista haetaan varusteita ja erikoisuuksia

15.6.2015 Auto & Kone
Itsenäiset yrittäjät. Tomi Laamasen ja Matti Koskelon yritykset toimivat toisiaan tukevalla tavalla.

Nuori ikä ei ole esteenä, kun unelmia aiotaan toteuttaa. Matti Koskelo on tuonut autoja maahan jo viiden vuoden ajan.

Pieksämäeltä kolme vuotta sitten Mikkeliin liiketoimintansa siirtäneen Koskelon autokauppaura on ollut nousujohteista. Käytettyjä autoja maahan tuova Keski-Suomen Auto on pienenä ja notkeana tekijänä kulkenut alan yleistä kehitystä vastavirtaan kasvattamalla liiketoimintaa.

Noin vuosi sitten nyt jo suljetun Karikon Autotalon naapurista saadut tilat ovat Koskelon mieleen. Yhdessä TL-Autovarusteen Tomi Laamasen kanssa saman katon alta Koskelon luotsaama Keski-Suomen Auto pystyy tarjoamaan kattavan paketin unelmiensa autoa havittelevalle. Laamasen osaamisaluetta ovat perinteisten huolto- ja korjaustehtävien lisäksi autojen varustelu ja teho-ohjelmien asentaminen.

Myöskään Koskelolta ei autojen kanssa mene sormi suuhun. Aina autoista kiinnostunut mies tietää varsinkin saksalaisten premium-autojen saloja.

– Kaikki myymämme autot ovat tarkastettuja ja viimeisen päälle kunnossa luovutushetkellä. Varustelemme autot näyttäviksi esimerkiksi isoilla erikoisvanteilla. Lisäksi teemme myös muita muutoksia auton ulkonäköön asiakkaan niin halutessa, Koskelo kertoo.

Yrittämisen vajaa kolmekymppinen mies on nähnyt hyvin läheltä, sillä isä luotsasi aikoinaan kymmeniä ihmisiä työllistänyttä kalustefirmaa. Kun isoveli toimii myös yrittäjänä, voitaneen puhua todellisesta yrittäjäperheestä. Oma autokauppiasura lähti käyntiin jo teini-iässä, kun Koskelo vaihtoi moposkootterin autoon.

Ympäri Suomen autoja myyvä mies tietää, minkälainen auto on se tyypillisin tuontiauto.

– Muutaman vuoden vanha, mielellään alle 150.000 km ajettu auto erinomaisilla varusteilla, autokauppias luettelee.

Koskelo kertoo tarkastavansa aina auton historian ennen ostoa.

– Runkonumeron perusteella selviää tyhjentävästi esimerkiksi auton todellinen mittarilukema.

Koskelo kertoo ostavansa autot merkkiliikkeistä, jolloin ajopelin historia on helposti saatavilla. Eri puolilla Saksaa sijaitsevien agenttien kanssa on solmittu luottamukselliset suhteet, joten heidän kanssa on helppo toimia. Autoja tuodaan kerralla isompia eriä kuljetuskustannuksista johtuen.

– Saksalainen on hyvä kumppani kaupanteossa. He ovat tarkkoja eivätkä tykkää tinkimisestä lainkaan, mutta puheet pitävät viimeisen päälle, Koskelo tietää.

Koko toiminnan kannalta oleellisia ovat pienet kulut, jonka vuoksi autoja voi myydä asiakkaille sopivalla hinnalla. Lomaa Koskelo kertoo pitävänsä silloin, kun se on kaupanteon kannalta järkevintä. Joulukuussa tähän riittää aikaa, kun autokaupassa meno on kaikista hiljaisinta.

Keski-Suomen Auto on hyvin keskieurooppalaistyylinen vaihtoautokauppa. Siellä käytettyjä autoja myyvät valtaosin niihin erikoistuneet kaupat, joiden julkisivuissa ei juuri lasi kiillä. Lähinnä toimistosta ja autopihasta koostuvissa liikkeissä kulut ovat aisoissa. Koskelon liike on siihen nähden suorastaa superhieno, sillä sisälle mahtuu kymmenkunta autoa.

– Onhan se talvella mukavampaa, kun asiakas saa rauhassa tutustua autoon lämpimissä tiloissa. Suomessa asiat ovat kelien puolesta paljon ankarammat, Koskelo tiivistää.

Autokauppa on joka tapauksessa juuri sitä, mitä Keski-Suomen Auton yrittäjä haluaa tehdä. Samassa paketissa saa työn lisäksi intohimoisen harrastuksen. Koskelon suunnitelmissa on mahdollisuus laajentaa autokauppaansa entisestään tulevaisuudessa.

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0