Seniorit pääsivät surffaamaan

Tarja Wasenius opastaa kädestä pitäen verkkopankin käytössä. Kuuliainen oppilas toteaa, ettei oppiminen enää käy ulkomuistista.

Kirjastossa syvennyttiin netin eri puoliin monelta eri kantilta. Tietoa sai niin tableteista kuin nettiturvallisuudesta.

Viime tiistaina Mikkelin pääkirjastolla vietettiin vanhusten viikkoa surffailun merkeissä. Kirjastolla järjestettiin toista kertaa Seniorsurf -tapahtuma, jonne oli vapaa pääsy.

– Viime vuonna täällä oli noin 30 henkilöä tutustumassa nettipankkiasioihin. Silloin tuli sellainen olo, että tälläisiä tapahtumia ja neuvontaa todella tarvitaan, kirjastonhoitaja Elina Nikola kertoo.

– Monesti tieto on vain netissä ja vanhempien henkilöiden voi olla vaikea päästä siihen käsiksi.

Nikolan mukaan kirjaston tehtäviin kuuluu pitää huolta, että kaikki pääsevät tasa-arvoisesti mukaan yhteiskunnan toimintaan.

Kirjaston atk-luokka veti tänäkin vuonna Seniorsurfilla luokan täyteen. Jaana Särkkä oli mukana toista kertaa opastamassa verkkopankin käytössä.
Kirjaston atk-luokka veti tänäkin vuonna Seniorsurfilla luokan täyteen. Jaana Särkkä oli mukana toista kertaa opastamassa verkkopankin käytössä.

Tiistain ohjelmassa tutustuttiin nettiturvallisuuteen ja verkkopankkiin, kirjastoon verkossa ja tabletteihin.

– Ohjelmassa painottuu hupi ja hyöty. On vakavampaa ohjelmaa ja sitten myös kevyttä, kuten tuo kirjaston oma osuus, jossa tutustutaan kirjablogeihin, Nikola kertoo.

Atk-luokka olikin tupaten täynnä kun Osuuspankin asiakasneuvoja Jaana Särkkä ja markkinointiassistentti Tarja Wasenius neuvoivat oppilaita verkkopankin saloihin.

– Halusin tänä vuonna vähän niin kuin apu-open, koska viime vuonna ihmisiä oli niin paljon, että en meinannut ehtiä neuvoa kaikkia, Särkkä toteaa.

+1
0
+1
0
+1
0
+1
1
+1
0