Mukavuus edellä

17.3.2021 Auto & Kone
Talvivarusteiden ykkönen. Koko alalta lämmitettävä tuulilasi ja lämmitettävä ohjauspyörä on tämän talven perusteella herkästi ruksattava lisävaruste uuden C4:n kohdalla.

Citroen hyökkäsi markkinoille uudella C4:llä heti kolmen eri voimanlähteen turvin.

Omintakeinen tyyli ja mukavan leijuva matkanteko olivat takavuosina ne piirteet, mistä ranskalaismerkki tunnettiin. Välillä Citroen haalistui osaksi massaa, niin korimuodoiltaan kuin teknisesti, luopuessaan esimerkiksi merkille ominaisesta kaasunestejousituksesta.
Joitakin vuosia sitten merkki ilmoitti palaavansa persoonallisille juurilleen. Pesäero saman konsernin Peugeotiin haluttiin tehdä selväksi, josta ensimmäisenä osoituksena oli vuonna 2014 alkaneen Cactuksen valmistus. Myöhemmin Cactus syrjäytti valmistuksessa juuri C4-mallin.
Nyt C4 perustuu yhtä naksua pienemmälle pohjalevylle kuin sisarmalli Peugeot 308. Näin mukaan on saatu myös sähkömoottoriversio.

Tyyliä tarjolla. Takapenkin istumakorkeudella ei ole kikkailtu, vaan polvikulma on hyvä. Kaartuva katto verottaa pääntilaa, mutta silloin elopituutta pitää olla jo lähemmäs kaksi metriä.

Uusi C4 jatkaa merkin viistoperäisten mallien perinnettä, joita aiemmin ovat edustaneet muun muassa BX, Xsara ja C4 Cactus. Vaikka maavara on reilu ja helmojen alareunaa kiertää musta muovi, niin silti valmistaja ei halua puhua C4:n yhteydessä katumaasturista, vaan ennemminkin uudenlaisesta viistoperästä.
Ulkoisesti autossa on selkeästi erilainen ote kuin mitä valtavirran autoissa. Sekä keulasta että perästä löytyvät V-malliset led-valot. Auto on menevän ja hyvin tuulta halkovan näköinen, vaikka ilmanvastusarvoa ei olekaan erikseen ilmoitettu.
Tilaa uutukainen tarjoaa passelisti. Auto on 19 cm pidempi kuin C4 Cactus. Tavaratilan koko on perusasennossa 380 litraa. Ajan hengen mukaisesti C4:n tyyli ja olemus on helposti muokattavissa. Ulkovärien lisäksi myös matkustamon voi valita kuudesta eri vaihtoehdosta.

Tutustumisajon aikana auton parhaaksi puoleksi osoittautuu mukava, mutta silti tarvittaessa topakka alusta. Nypyttäväksi jäätyneessä patikossa ajellessa auto meni kuin sukkasillaan. Mukavuusjousitusta, nimeltään Progressive Hydraulic Cushions, ei tarvitse kehua suotta.
Progressiivinen iskunvaimennus on keksintönä melko yksinkertainen, kuten hyvät oivallukset tuppaavat yleensä olemaan. Hyvä pintapehmeys saavutetaan ilman vaaraa jousituksen pohjaamisesta iskunvaimentimen liikeradan päissä sijaitsevien hydraulisten tyynyjen avulla.
Rampeissa kurvatessa auto ei kallistele, vaan jousituksesta löytyy jäykkyyttä. Maantieajossa meno on mukavan letkeää ja auto menee kiitettävän suoraan ilman turhaa ohjaamista, vaikka ohjaus on säädetty melko kevyeksi.
Yksinkertaisesti sanottuna, C4 on hintaansa nähden markkinoiden mukavimpia reissukavereita. Tästä ei pääse mihinkään, tykkäsipä tuplahaka-autoista tai ei.

Kuin koru. Automaattivaihteiston vaihdevalitsin ja ajotilakytkin saavat tyylistä kympin, eikä toimivuudessakaan ole moittimista.

Mukavuusvaikutelmaa komppaavat myös Advanced Comfort-mukavuusistuimet. Lisäksi oloa eivät ainakaan pahenna avaran tuntuiset sisätilat fiksusti oivalletuilla ideoilla, kuten kojelautatarjottimella ja etumatkustajan Smart Pad Support Citroen –tablettitelineellä.
Osansa mukavuuteen tuovat myös turvallisuutta luovat ajoavustinjärjestelmät ja liitettävyyspalvelut. Aktiivinen hätäjarrutus, törmäysvaroitin ja törmäyksen jälkeinen hätäjarrutus, avaimeton avaus ja lukitus, kuljettajan vireystilan valvonta ja ajolinja-avustin kuuluvat esimerkiksi tähän listaukseen.
Mittariston paikalla on verrattain pienikokoinen vinosuunnikkaan muotoinen mittaristo, mutta vierestä löytyy 10” medianäyttö, joka toimii auton hermokeskuksena lähes kaikkeen toiminnollisuuteen niin viihde- kuin mukavuustoimintojen osalta.

Tutustumisajoauton voimanlähteenä oli 1,2 litran kolmisylinterinen 130 hevosvoiman Puretech jatkeenaan 8-lovinen automaatti. Tutun vääntävän bensiinimoottorin äänimaailma kantautuu auton sisälle lähinnä täyskaasukiihdytyksissä. Samasta moottorista on tarjolla kolme eri tehovaihtoehtoa, edellä mainitun lisäksi 100 ja 155 hevosvoimaiset moottorit.
Kaikkien voimanlähdevaihtoehtojen tehot pyörivät tutustumisajossa olleen keskimmäisen bensakonevaihtoehdon paikkeilla. Dieselissä lukema on tasan sama, kun sähkömoottorissa teholukema on 136 hv.
Sähköversion kohdalla Citroen on keskittynyt enemmän toimintasäteen ja loppuhinnan yhtälöön kuin huippuunsa viritettyyn suorituskykyyn monsteriakustolla. Täydellä 50 kWh:n akulla pääsee WLTP-mittaustavan mukaan 350 kilometriä. Sähköversion saloista saa helposti jo kokonaan toisen jutun, joten siitä lisää myöhemmin.

Citroen C4 Puretech 130 Shine aut.

Hinta: Tutustumisajoauto 28 262 € (sis. autoveron), hinnat alk.19 367 €
Moottori: 1,2 l, 3-syl., turboahdin.
Vaihteisto: 8-portainen automaattivaihteisto
Voimansiirto: etuveto
Moottorin teho: 96 kW (130 hv)
Enimmäisvääntö: 230 Nm (1 750 r/min)
Kiihtyvyys: (0–100 km/h) 10,2 s
Huippunopeus: 210 km/h
Kulutus: 4,8 l/100 km
CO2-päästöt: 130 g/km

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0