Nyt vedetään Viimeiseen sointuun

16.12.2020 Vapaa-aika
Enzo voitti lopulta taistelun syöpää vastaan. Nyt on kaikki hyvin. Kuvat: Enzon albumi, Jouni Harala

Ysärimusan kirkkaimpiin staroihin kuuluu ehdottomasti Hausmylly, dance- ja pop-musan tienraivaaja. Hausmyllyllä on yli 30 vuoden ura ja sen aikana on kertynyt niin kulta- kuin platinalevyjä sekä kymmeniä miljoonia striimejä. Hausmyllyn hitteihin lukeutuvat monet tutut ysäribiisit kuten Ikävä lokakuu, Maailman reunalla, Jos, Mustamies ja Gigolo. Menestykseksi nousi myös biisi Aurinko vuonna 2014 ja se oli uusintaversio, jossa oli mukana myös laulaja Janne Hurme.

Hausmylly kiisi 90-luvulla musalistojen kärkeen. Sani haluttiin mukaan uusimpaan hittiin.

Hausmyllyn keulan, Enzon, ura ja yksityiselämä heijastunee vahvasti uudelta hittikappaleelta, joka on saanut nimekseen ”Viimeiseen lauluun”. Biisin lyriikkaa varjostaa myös Enzon kova henkilökohtainen taistelu syöpää vastaan, jonka hän lopulta selätti tämän vuoden alkutalvesta.
– Mulla oli idea, että tämä uusi biisi heijastelisi 2000-lukua, mutta että siinä olisi kolme suosituinta ysäribändiä mukana. Ja Tuomas Keskinen, nykyinen Hausmyllyn kitaristi sanoitti ja sävelsi tän. Me kysyttiin mukaan Aikakoneen Sani ja Movetronista Päivi sekä Mira ja näin oli jengi koossa, kertoo Enzo.
– Kappaletta on soitettu hyvin Spotifyssa ja nostamme sen mukaan seuraaviin keikkasetteihin. Vaikka eihän tässä mitään varmuutta ole, milloin keikat kunnolla taasen alkavat, mutta ensi vuonna sitten, toteaa Enzo vallitsevasta koronatilanteesta koko musa-alalla.

Viimeiseen lauluun ja viimeiseen sointuun. Biisissä heijastuvat elämän ylä- ja alamäet Enzon omassa elämässä. ”Oli silloin ikävä lokakuu, ei soinut silloin Anna Puu. Me suomen lavat vallattiin ja keikkarahat tuhlattiin”. Aina voi jossitella mennyttä, mutta paljon on eletty ja menty. Paljon on Hausmylly urallaan jo saavuttanut.

Sani Aartela tapasi Enzon kesällä laulun demoäänityksissä.
– Oli koskettavaa olla mukana tällä uudella biisillä, toteaa Sani ja naurahtaa, että tippakin linssiin tuli muistellessa jo elettyä yhdessä Enzon ja Hausmyllyn kanssa.
– Tämä vuosi on ollut julma koko meidän alalle ja koskettaa niin monia, toivotaan, ettei ensi vuosi olisi näin ankea. Keväälle olisi suunnitteilla muutamakin juttu, keikkojen lisäksi, myös uutta sinkkua luvassa, Sani kertoo.

Vielä kerran kierretään tämä maa, toteaa Enzo biisissään. Ja niinhän me kaikki toivotaan!

– Kaikille Mikkelin Erikoissanomien lukijoille toivotamme hyvät joulut ja vielä paremmat uudet vuodet, toteavat Enzo ja Sani yhdessä.

Kati Kulmala

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0