Joulueurot käytetään paikallisesti

16.12.2020 Ajankohtaista
Katri Rantalaisen Puistokukasta löytyy runsain määrin leikko- ja ruukkukukkia sekä jouluisia, itsetehtyjä asetelmia.

Joulumieli on pienistä asioista kiinni.

Joulusesonkina moni kivijalkayrittäjä tekee vuoden parhaan tuloksen. Koronapandemia on asettanut uusia haasteita sekä kauppiaille että kuluttajille. Kauppa kuitenkin käy ja joulua valmistellaan koteihin.
Mikkelin perinteinen joulutori avattiin viime viikon maanantaina ja sen myötä Hallitustorille on asettautunut 12 myyntikojua. Paikalla on myös kausimyyjiä, joilla on omat myyntiautot tai teltat sekä Omin käsin – tutummin maalaisten pöytien – äärellä. Myynti torilla jatkuu aina 22. joulukuuta saakka.
Mikkelin Torikauppiaat ry:n puheenjohtaja Kaija Ahonen kertoo, että saunavastoja torilta saa vielä senkin jälkeen. Kaikkiaan myyjiä torilla on joulun alla lähemmäs parikymmentä. Osa on uusia ja osa niitä, jotka ovat palvelleet toriasiakkaita jo vuosikymmenien ajan.

Pitkäaikaisimpia torikauppiaita on ristiinalainen Airi Toijonen, joka on kertomansa mukaan tehnyt torikauppaa jo vuodesta 1964 lähtien.
– Kausi alkaa ennen juhannusta ja jatkuu syyskauden loppuun. Myyntiä on sunnuntaita lukuun ottamatta joka päivä. Joka vuosi olen ollut täällä myymässä, eikä yhtään joulutoriakaan ole jäänyt väliin, hän kertoo.
Joulutorilla Toijosen myyntiautosta löytyvät perinteiset survokset, rosollit, raasteet ja tietenkin perunaa. Myös vihannekset sellaisenaan ja esimerkiksi keitetyt punajuuret löytyvät valikoimasta
– Joka vuosi kaikki, mitä tänne olen tuonut, on myyty. Tänä vuonna tarjolla on hieman pienempiä eriä, sillä koronasta johtuen ihmiset eivät matkaa kotikonnuilleen joulunviettoon kuten normaalisti, eikä pikkujoulujakaan juuri järjestetä, Toijonen tietää.

Mikkelin keskustan kehittämisyhdistys Mikke ry:n toiminnanjohtaja Kati Häkkinen kertoo iloitsevansa siitä, että joulutori saatiin toteutumaan, vaikka kaikki tapahtumat ja markkinat on nyt kielletty.
– Myyjille on annettu tarkat ohjeistukset visiirien, maskien ja hansikkaiden käytöstä sekä siitä, että turvaväleistä tulee pitää huoli. Kopissa saa kerrallaan olla vain yksi myyjä. Myyntipisteet on myös sijoiteltu väljästi sekä torille että kävelykadulle.
Häkkistä ilahduttavat myös koristellut boxit sekä valaistussuunnittelija

Kaupungilla kiertävä huhu kertoo, että Airi Toijosen survoksista on jo 1960-luvulta lähtien syntyneet ne maailman parhaat laatikot joulupöytään.

kauniit valaistukset torilla ja muualla kaupunkialueella, jotka luovat joulun tunnelmaa.
– Tällaisessa tilanteessa pitää keskittyä oleelliseen eli joulu tulee ihmisestä. Lisäksi on ensiarvoisen tärkeää tukea paikallisia yrittäjiä.
Mainostoimisto Groteski on suunnitellut verkkosivuston Mikkelin joulu, jossa kivijalkaliikkeet voivat myydä tuotteitaan ja asiakkaat tehdä ostoksia ilman kontaktia.

Kotiinkuljetus ja verkkokauppa auttavat

Puistokukan yrittäjä Katri Rantalainen kertoo joulumyynnin lähteneen vetämään hyvin. Kysyttyjä ovat perinteiset joulukukat, kuten joulutähti ja amaryllis sekä tämän joulun hittituotteeksi nousuaan tekevä jouluruusu.
– Kauppa käy suunnilleen samalla tavalla kuin aikaisempina vuosina. Luotamme siihen että tänä aikana ihmiset haluavat tehdä joulua kotiin ja myös muistaa läheisiään ja ystäviään joulutervehdyksellä.
– Meillä on myös tänä vuonna joulua edeltävästä perjantaista lähtien tarjolla kuljetus huokeaan hintaan. Eli jos ei itse halua tai uskalla viedä joulutervehdystä, se hoituu tätä kautta viiden kilometrin säteellä, vinkkaa Rantalainen.

Myös Patikan yrittäjä Tomi Sikanen kertoo kaupan käyvän.
– Vilkkaus johtuu todennäköisesti siitä, että tänä jouluna harva matkustaa muualle joulunviettoon. Matkasta säästyvät varat suunnataan kotijouluun.
Sikanen muistuttaa pienissä liikkeissä palvelun pelaavan. Ohjeistukset otetaan huomioon ja asiointi on turvallista jo senkin vuoksi, että väkeä on liikkeessä kerralla vähemmän.
– Jos ei uskalla asioida paikan päällä, meillä pelaa myös nettikauppa. Mikkelin alueella olemme valmiit toimittamaan ostoksia myös kotiin. Tärkeintä on hyvä asiakaspalvelu ja hyvä mieli, Sikanen toteaa.

Aukioloaikoja laajennettiin

Terveysviranomaisten suositukset otetaan kaupan alalla vakavasti. Kasvomaskisuositus on voimassa kaikissa liikkeissä ja käsidesiä tarjotaan sisääntulojen yhteydessä sekä suurissa kauppakeskuksissa että pk-yrityksissä. Turvavälit kassoilla ja liikkeissä asioitaessa on myös syytä säilyttää.

Osuuskauppa Suur-Savon toimitusjohtaja Heikki Hämäläinen kannustaa ihmisiä välttämään ruuhkia ja tekemään jouluostokset ajoissa. Hän vinkkaa, että ostoksia voi tehdä myös verkkokaupassa.
– Suosittelemme tekemään jouluostokset jo edeltävänä viikonloppuna. Kannustamme asiakkaita käyttämään kasvomaskia niiltä osin kuin oma terveydentila antaa myöten sekä käyttämään tarjolla olevaa käsidesiä.

Kaupan henkilökunta toimii yleisten suositusten mukaan ja käyttää työtehtävissä kasvomaskia tai visiiriä sekä hansikkaita. Myös aukioloaikoja on laajennettu.
– Ruuhkien välttämiseksi esimerkiksi Prismat ovat joulunalusviikon avoinna ympäri vuorokauden. Haluamme tarjota asiakkaillemme mahdollisuuden tehdä jouluostoksensa kaikessa rauhassa silloin, kun liikkeellä on vähemmän ihmisiä. Kiitos tämän mahdollistamisesta kuuluu erityisesti henkilöstöllemme, Hämäläinen iloitsee.

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0