Luokkansa muotovalio

23.10.2019 Auto & Kone
Pirteä. Maukkaiden linjojen ohella XCeedin saa valittua myös pirteillä väreillä, esimerkiksi keltaisella ja oranssilla metallivärillä.

Korealainen Kia on tuonut estradille uusia automalleja hengästyttävää vauhtia. Uusi XCeed osuu suoraan ytimeen.

Ensin oli Ceed, sitten ProCeed ja nyt XCeed. Vielä kun mausteeksi lyödään Ceed GT, on soppa valmis. Mutta mistä XCeedin kohdalla on tarkalleen ottaen kysymys? No tietenkin crossover-mallista, noista korkeamman maavaran omaavista, rekisteröintitilastojen nousijoista.
Katumaasturit ovat tuttu juttu joka valmistajalle, mutta XCeed on vastaus premium-merkkien viitoittamalle tielle, jossa maamerkkeinä ovat coupé-korimallin omaavat crossoverit. Näissä malleissa tyylikkyys lyö kättä käytettävyyden kanssa.

Merkille ominaista. Kun runsaan nappulamäärän omaksuu, on erilaisten toimintojen käyttö myös nopeaa.

XCeed on tavalliseen Ceediin nähden muotoilultaan eri auto. Ainoa peltiosa, joka käy kumpaankin malliin yksi yhteen, on etu­ovi. Kaikki muu on mennyt uusiksi, mitoitusta myöten. Uutukainen on venytetty selvästi kookkaammaksi ja se ottelee näin ollen ennen kaikkea muita kuin oman mallisarjan sisaruksia vastaan.
Kori on 8,5 senttiä pidempi, vaikka akseliväli on sama. Pituusero koituu tavaratilan eduksi ja 426 litraa on tässä luokassa hyvä lukema peräkontille. Maavara 18” rengaskoolla on nelisen senttiä reilumpi kuin Ceedissä. XCeedin kokonaispituus on 4,395 m.
Crossover-fiilistä nostattaa korkeamman maavaran ohella myös lokasuojien mustat reunalistat, jotka kiertävät koko auton helmat aina takapuskurin alleajosuojia myöten.

Ajossa XCeedistä piirtyy tutustumislenkin jälkeen kaksi sanaa mieleen – harmiton veikko. Ohjaustuntumaltaan ja melutasoltaan tämä on ehkä merkin paras auto tähän mennessä, jos urheilullinen Stinger jätetään pois laskuista. Vaikka ulkokuori on sporttinen ja menokin tarvittaessa sitä 204 hevosvoiman turvin, on auto ennen kaikkea harmittoman helppo matkakumppani. 7-portaisen kaksoiskytkinvaihteiston ja malliston kireimmäksi viritetyn 1,6 litran ahdetun bensamoottorin yhteispeli toimii napakan, mutta silti arjessa tarpeeksi mukavan, alustan kanssa.
Kori ei kallistele nopeammassakaan ajossa. Valmistaja kertoo tähän syyksi etupään hydraulisen paluupuolen omaavan

Keskikokoiselle. Pitkälle takaistuin ei ole paras paikka, toisaalta Kia ei ole hankkinut selkänojan lisäsenttejä istuinkorkeutta madaltamalla.

iskunvaimennuksen. Korkean maavaran omaava auto ei tänä päivänä enää tarkoita vaappuvaa käytöstä maantieajossa.
Moottorin antama voima tulee hieman kuminauhamaisesti. Vääntöä riittää arkiajoon hyvin, mutta moottori on moneen kilpakumppaniin verrattuna hieman enemmän yläkierrosviritteinen. Kun lapun painaa lattiaan, alkaa tapahtua. Ajotilan voi valita Normal- ja Sport-asetusten väliltä. Sportissa vaihtopiste on ylempänä ja mittariston ilme muuttuu urheilullisemmaksi.

Tiloiltaan XCeed palvelee parhaiten pienempää perhekokoa. Aktiivisen elämäntavan omaavalle auto on kuin luotu, 40/20/40-suhteessa kaatuva takaistuin palvelee tätä tarkoitusta osaltaan mainiosti. Toisaalta auto sopii myös hieman iäkkäämmille, jotka kokevat istahtamisen hieman korkeampaan autoon olevan helpompaa. Ei olekaan ihme, että juuri tämän kaltaiset autot kasvattavat markkinaosuutta muiden korimallien kustannuksella vuodesta toiseen.
Varusteista näkyvin tähän aikaan vuodesta on täyslediajovalot, jotka ovat vakiona kaikissa varustetasoissa. Navigaattori ja iso 10,25”keskinäyttö kommunikoivat suomeksi. Jo perusvarustetason 8” multimedia tukee Apple Car Play- ja Android Auto-järjestelmiä.
Mittaristo on myös iso 12,3” näyttö, joka kuuluu malliston parhaimpaan varustelutaso Business Premiumiin. Ja varusteita muuten riittää, aina lämmitettävästä takapenkistä langattomaan älypuhelimen lataukseen saakka. Turvavarusteet ovat myös ajan tasalla.

Mallisto käsittää tällä erää kolme erikokoista (1,0, 1,4 ja 1,6 litraiset) ja tehoista ahdettua bensiinimoottoria. Ensi vuoden puolella mukaan tulevat bensiini- ja sähkömoottorin avuilla toimiva Plug-In-hybridi ja diesel-vaihtoehto kevythybridinä. Nelivetoa sen sijaan ei ole saatavilla, eikä taida olla luvassakaan.
Uusi XCeed on onnistunut lisäys Ceed-mallistoon. Kun hinnat alkavat kakkosella ja sitä vertaa ulkomuotoon ja ominaisuuksiin, ei suoraa kilpailijaa taida löytyä kuin huomattavasti arvokkaammista premium-merkeistä. Siinä mahtaa olla XCeedille oiva markkinarako.

 

Kia XCeed 1,6 T-GDI ISG DCT AT

  • Hinta: 41 490 € (alk. 23 990 €)
  • Bensiinimoottori: 1 591 cm3 (4-syl., turboahdin, polttoaineen suoraruiskutus)
  • Teho: 150 kW (204 hv) 5 500 r/min.
  • Vääntö: 265 Nm (1 500 – 4 500 r/min
  • Kiihtyvyys: 0–100 km/h 7,5 s
  • Huippunopeus: 220 km/h
  • Kulutus (yhd.): 6,8–7,1 l /100 km
  • CO2-päästöt (yhd.): 154–162 g/km (WLTP)

    Tylsäkö? Perheauton voi olla myös urheilullinen.
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0