Kuljettaja jälleen keskiössä — BMW 320d xDrive Sedan Launch Edition

27.3.2019 Auto & Kone
Selkeästi Bemari. Kylkipokkaus on nyt ensi kertaa BMW:n sedanissa kahvalinjan yläpuolella.

Uusi 3-sarjalainen tarjoaa jälleen sitä ajamisen iloa, mistä BMW:n suosittu sporttisedan tuli aikoinaan tunnetuksi.

Joskus pitää käydä kaukana, jotta voi nähdä lähelle. Näin taisi käydä myös baijerilaisille autonsuunnittelijoille, jotka tekivät uudesta 3-sarjasta jälleen ajajan auton. Jo seitsemänteen sukupolveen ehtinyttä automallia on aina pidetty luokassaan urheilullisena esikuvana.
Edeltäjä, vuonna 2011 esitelty korimalli, sai kaikesta ulkoisesta uljaudestaan huolimatta kritiikkiä liiallisesta perheautomaisuudesta. Varsinkin ohjaustuntuma ei ollut sillä tasolla mihin etenkin merkkifriikit olivat tottuneet.

50 metriä samoja jälkiä. Peruutusavustin vie umpikujasta tai mökkitieltä helposti pois.
50 metriä samoja jälkiä. Peruutusavustin vie umpikujasta tai mökkitieltä helposti pois.

Vasta esitelty, G20-mallityyppinimeä kantava, uusi 3-sarjalainen on täysin uusi auto. Vaikka ulkomuodoissa on selvä jatkumo, on pinnan alla tapahtunut ja paljon. Perusalustaratkaisu, edessä jaetuilla alatukivarsilla tehty joustintuki ja takana multilink-tuenta, on ennallaan.
Kori on kasvanut pituutta 76 mm ja leveyttä 16 mm, korkeuskin yhden millimetrin. Myös raideväli on kasvanut kummassakin päässä, edessä peräti 43 millimetriä. Kaikenlaisista kasvulukemista huolimatta auton kokonaispaino on huventunut yli 50 kilogrammaa, kiitos mate­riaalikehityksen.
Ohjaustuntuma on aiempaa parempi uusitun ohjausgeometrian myötä. Etupyörät ovat jälleen niin sanotusti ratin välityksellä näpeissä. Autoa on ilo viedä mutkaisellakin tiellä ja vaikka ajoavustimet kytketään pois päältä, niin 320 pysyy tiessä kuin tatti. Nelivetoisena luisut ovat mietoja, mutta latu maistuu ja matka etenee. Eikä ajettavuudesta puhuttaessa sovi unohtaa 50:50-suhteessa akselien välille jakautuvaa painoa.

Uusimmissa autoissa kaistavahdit puuttuvat aiempaa topakammin menoon. Jo keskitason säädöllä ohjauspyörästä kiinni pitävä BMW-kuljettaja herää varmasti horroksesta, mikäli meno alkaa hoiperrella liiaksi. Kuljettajan kelpaa myös istua aloillaan, sillä istuimen saa säädettyä käytännössä kaikissa eri ulottuvuuksissa, mihin on vain tarvetta. Erityisesti mieleen ovat selkänojan tarjoama reipas sivuttaistuki sekä monipuolinen ristiseläntuki.
Osansa parempaan ajettavuuteen on toki sähköisen tehostuksen hienosäädöllä ja rengastuksella, mutta joka tapauksessa Bemari on tehnyt läksynsä huolella. Myös jousitus on kokenut oleellisia muutoksia, lähinnä iskunvaimennuksen osalta.
Alla olleessa yksilössä oli adaptiivinen alusta. Keskikonsolissa sijaitsevilla ajotila-asetuksen katkaisijoilla voidaan säätää aidosti auton luonnetta urheilullisuuden, mukavuuden ja taloudellisen ajotavan väliltä. Näitä ajotilavalikoita on nykyään lähes joka autossa, mutta harvemmassa muutokset vaikuttavat muuhun kuin mittariston ilmeeseen tai moottorikarttaan.
Mittaristo on uudessa kolmossarjalaisessa parhaimmillaan melkoista näyttöä. BMW-kielellä puhutaan Live Cockpit Professionalista, kun reilun 10” keskinäytön ohella mittaristo on myös 12,3”

Aika magee. Takaluukun reuna on muotoiltu kuin spoileriksi, takavaloissa on myös muotoa.
Aika magee. Takaluukun reuna on muotoiltu kuin spoileriksi, takavaloissa on myös muotoa.

näyttö. Kojelaudan ilme on nyt isoveljiensä, 5- ja 7-sarjalaisten viitoittamalla tiellä, kuten moni muukin asia, esimerkkinä soittimen eleohjaus. Myös akustiikkalaminoidut etusivulasit ovat olleet tarjolla isoveljien varustelistoilla jo aiemmin.
Parkkiavustimen ohella uuteen 3-sarjalaiseen saa myös peruutusavustimen. Sen avulla auto peruuttaa 50 metriä samoja jälkiä takaisin, mistä tilanteeseen on ajettu. Tämä toiminto on yllättävän kätevä parkkialueilla, umpikujaan ajettaessa tai mökkiteillä pyörittäessä.

Maasto-orientoituneiden X-mallien tapaan saatavilla on myös lasertekniikkaan perustuvat ajovalot. Niiden kantama on yli puoli kilometriä. Lisäksi ajovalokeila kääntyy hitaissa nopeuksissa ohjausakselilta saamien käskyjen mukaisesti eli samalla löytyy nykyajan ojavalot. Auton sivuille heijastetaan etulokasuojan kulmilta valomatto, joka luo näyttävyyden lisäksi myös turvallisuutta pimeällä autoon käytäessä.
Ensi alkuun 300-sarjalaisen saa omakseen sedanina, suosittu farmarimalli on luvassa hieman myöhemmin. Voimanlähteinä ovat bensa ja diesel, myöhemmin on luvassa myös otto- ja sähkömoottorin ladattava yhdistelmä eli plug-in-hybridi.

Enemmän aukkoa. Takaovi on pidempi ja aiempaa korkeampi myös takaosastaan, siten käynti autoon on selkeästi helpompaa.
Enemmän aukkoa. Takaovi on pidempi ja aiempaa korkeampi myös takaosastaan, siten käynti autoon on selkeästi helpompaa.

Tiloiltaan 300-sarjan BMW tarjoaa etumatkustajille hyvät olosuhteet. Takanakin löytyy tilaa, mikäli etumatkustajat luopuvat omasta tilastaan hieman. On sanomattakin selvää, että tämän kokoluokan edustajat on suunniteltu kahden tai kolmen hengen perheille.
Uusi BMW 320 on tasapainoinen auto, josta löytyy adaptiivisen alustan vuoksi aidosti erilaiset luonteet. Se urheilullisin vain tuntuu jotenkin koukuttavan parhaiten.

 

Speksit:

  • Kok.hinta varustein: 66 781,94 € (hinnat alk. 39 216,81 €)
  • Moottori: 1.995 cm3 (4-syl., Diesel Common rail,
  • Twin-Power turbo: EURO VI d-Temp)
  • Suurin teho: 190 hv/140 kW (4 000 rpm)
  • Max vääntö: 400 Nm (1 750–2 500 rpm)
  • Kiihtyvyys: 0–100 km/h 6,9 s
  • Huippunopeus: 233 km/h
  • Kulutus: 4,1–4,4/5,2–5,5/4,5–4,8 l/100 km (maantie/kaupunki/yhdistetty)
  • CO2 -päästöt: 118–125 g/km (yhdistetty) Kulutus- ja päästöarvot on ilmoitettu WLTP-päästönormin mukaisesti
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0