Se makeampi vaihtoehto

|

Valon ja varjon leikkiä. Uuden BMW X4:n muodot ovat urheilullisen maukkaat.
Valon ja varjon leikkiä. Uuden BMW X4:n muodot ovat urheilullisen maukkaat.

Jos katumaasturista halutaan muotoa ja uhmaa, on uusi BMW X4 enemmän kuin mukana.

Münchenistä on viime vuosien aikana nähty uutuuksia ja uusia mallimerkintöjä viljalti. Mallina X4 ei ole vanha, sillä nyt poistunut sukupolvi näki päivänvalon vasta neljä vuotta sitten. Kun auton perusmalli eli X3 meni uusiksi, oli aika tullut kypsäksi myös X4:lle. Näin neljän vuoden jälkeen sanottuna uusi aluevaltaus oli oikea veto baijerilaisilta, sillä ensimmäisen sukupolven X4-mallia on myyty kaikkiaan 200 000 auton verran.

Uutuus on varmasti muodollisesti pätevä. Edestä katsoen auto on selvästi maskuliininen jylhän pystyn keulan ja entistä suurempien munuaisten ansiosta. Takavinkkelistä katsoen auto on edeltäjään verrattuna huomattavasti siromman oloinen. Selkeä olkalinja kulkee oven kahvojen korkeudella, joka luo olemukseen ryhtiä isolla ärrällä. Sivupeilistä katsoen kyljessä on takapyörien kohdalla kokispullomaisia piirteitä.
Mitat vahvistavat entistä urheilullisempaa olemusta, sillä X4 on entistä leveämpi ja pidempi, mutta kolme millimetriä matalampi. Akseliväli on kasvanut 5,4 senttimetriä ja tämä edesauttaa luonnollisesti sisätiloihin.
Takaistuimella tilaa riittää hyvin jalkojen osalta, mutta coupémainen muoto verottaa pääntilaa. Siksi yli 190 senttisten kannattaa valita paikka paremmin tilaa tarjoavalta etupenkiltä. Tämä on tietenkin valmistajan puolelta tietoinen valinta, sillä X4:n kaltaisen mallin kanssa mennään vain ja ainoastaan tyyli edellä. Enemmän järkiperäistä hankintaa pohtivan kannattaa tähyillä X3:n suuntaan.

Vähemmän nappuloita. Kosketusnäytön ja säätöpyörän myötävaikutuksella toimintoja löytyy vähintäänkin riittävästi.
Vähemmän nappuloita. Kosketusnäytön ja säätöpyörän myötävaikutuksella toimintoja löytyy vähintäänkin riittävästi.

Auton ilmanvastuskerrointa on onnistuttu höyläämään peräti kymmenyksen verran alemmaksi ollen nyt Cd kertoimeltaan 0,30. Kun tähän yhtälöön lisätään parhaimmillaan 50 kilon painonpudotus, niin ilmaa puhkotaan myös pienemmällä polttoainemäärällä.
Ajettavuuden eteen on tehty insinöörien puolesta töitä muutenkin kuin laihduttamalla. Painopiste on laskettu entistä alemmaksi, eikä ole yhtään liioiteltua sanoa, että ajaminen on juhlavaa kaikilla alustoilla.
Vaikka kysymyksessä on reilummalla joustovaralla varustettu auto, niin vauhdin pitäminen mutkaisella kestopäällystetiellä sujuu kuin urheiluautolla. Vastavuoroisesti hiekkatiellä alusta toimii sujuvasti, eikä mitään kolinoita tai kynsille lyömistä ole havaittavissa, vaikka M-Sport varustetason 20” matalaprofiiliset renkaat tähän oivan tilaisuuden antaisivatkin.
Vakiona autossa on M Sport -alusta ja Performance Control -tehonhallinta sekä mukautuva sport-ohjaustehostus.

Voimanlähteeksi saatavilla on kaksi dieseliä ja kaksi bensavaihtoehtoa. Yhteistä näille moottoreille on kahden litran iskutilavuus. Pian mukaan tulevat myös kaksi kolmelitraista kuutoskonetta. Dieselin teholukema on 265 ja bensan 360 hevosvoimaa. Varsinaista tehodieseliä edustaa niin ikään kuusipyttyinen M40d 326 hevosvoimalla. Vetotapa on aina xDrive-neliveto ja vaihteistona 8-pykäläinen Steptronic.
Tutustumisajoauton sydämenä oli dieselpuolen perusmalli, xDrive 20d, joka tarjoaa 190 hevosvoimaa. Sen avulla X4:lla ehtii Suomen olosuhteissa sakoille asti ja helposti. Vaikka tapetilla on jatkuvasti keskustelua dieselin kuoppaamisesta, niin tämän kaltaisten autojen kohdalla asia on toinen. Yhtä energiatehokasta korvaajaa yhdistettynä pitkään toimintasäteeseen ei ole toistaiseksi näköpiirissä.

Varusteita ylellisen SAV-luokan (Sports Activity Vehicle) autosta tietenkin löytyy vaikka millä mitalla. BMW:llä on olemassa kaikki

Auton avain vuosimallia 2018. Älyavaimen avulla autoon voidaan säätää poltoainetoimisen läämmittimen toimintaa sekä katsoa onko auto lukittu ja mikä on auton toimintasäde.
Auton avain vuosimallia 2018. Älyavaimen avulla autoon voidaan säätää poltoainetoimisen läämmittimen toimintaa sekä katsoa onko auto lukittu ja mikä on auton toimintasäde.

tarpeellinen vaikka autonomiseen ajamiseen, kuten aina 210 km/h nopeuteen saakka toimiva kaistavahti kielii. Keskikonsolissa on iDrive-näyttö, jonka kautta säädetään keskeisempiä viihdetoimintoja. Esimerkillisen fiksuksi osoittautui bluetoothin kautta älypuhelimesta kytkeytynyt Spoti­fy, joka jatkaa soittoaan seuraavana aamuna siitäkin huolimatta, että sovellus ei ollut enää edes aktiivinen.
Varustetasoja on kolme. Maastohenkisyyttä korostaa xLine, maastohenkisyyden ja sporttisimman M-Sportin välissä on M-Sport X. Isosta lasikatosta (92 x 89 cm) tulviva valo saa mustan sisustuksen omaavan auton näyttämään avaralta. Ehdottomasti mainitsemisen arvoinen asia on 2,2” näytöllä varustettu älyavain, josta voi katsoa onko auto lukittu. Lisäksi sen avulla voi säätää polttoainetoimista lisälämmitintä ja tarkistaa auton toimintasäde kilometreissä.
Uusi BMW X4 on loisteliaan oloinen auto, jonka ominaisuudet saavat vanhan liiton autoilijoiden suut loksahtamaan auki. Ainoa harmituksen kohta on hankintahinta, sillä edullisimmillaan X4:n saa reilulla 66 000 eurolla.

 

BMW X4 xDrive 20d A Business M Sport

  • Hinta: 94 900 € (hinnat alk. 66 436,22 €)
  • Moottori: 1 995 cm3 (4-syl., Common rail, turboahdin, EURO VI)
  • Suurin teho: 190 hv/140 kW (4 000 rpm)
  • Max. vääntö: 400 Nm (1 750 – 2 500 rpm)
  • Kiihtyvyys: 0–100 km/h 8,0 s
  • Huippunopeus: 213 km/h
  • Kulutus: 5,1–5,3/5,4–5,6/5,9–6,3 l/100 km (maantie/yhdistetty/kaupunki)
  • CO2-päästöt: 142–149 g/km (yhdistetty)
Ei eroja. Päällisin puolin kaasukäyttöisen Octavian erottaa takaluukun mallimerkinnän avulla.

Puhtaampien päästöjen tšekki

|
Kaasuautot ovat tulossa uudella ryminällä. Octavian valtti on kaasun ja bensan takaama pitkä toimintasäde. Erilaiset polttoainevaihtoehdot ja niiden yhdistelmät tuovat autoa ostaville lukuisia vaihtoehtoja. ...
Isompien jäljillä. Uusi, kasvanut Mersun A-malli houkuttelee entistä laajempaa ostajakuntaa.

Tehty Suomessa, osa II

|
Kotimaamme kannalta ehdottomasti tärkein automalli, Mercedes-Benz A, uusiutui. Millä eväillä aakkonen menestyy jatkossa, siitä otimme selvää. Kaukana ovat ne ajat, kun A-sarjan Mersu tunnettiin ...