Suomessa henkilöliikenteen suoritteesta noin 90 prosenttia tapahtuu henkilöautoilla.
Suomen liikenteelliset olosuhteet tuntien tämä on luonnollista. Silti maassamme käynnissä oleva liikennepoliittinen keskustelu on irtautunut todellisuudesta.
Suurimpien kaupunkien taajamia lukuun ottamatta henkilöauto on maassamme yleisin, taloudellisin ja käytännöllisin liikkumisväline. Sen etuna on ennen kaikkea tyydyttää liikkumisen tarpeet yksilöllisten tarpeiden mukaan. Autolla voi liikkua pisteestä A pisteeseen B ilman liittymäliikennettä. Henkilöauton käyttö on lisäksi sataprosenttisesti liikkumistarvetta hyödyntävää, toisin kuin esimerkiksi joukkoliikennevälineissä. Bussit joutuvat esimerkiksi liikkumaan varikolta lähtöpysäkille tyhjinä, jolloin sen hyötykäyttöprosentti on pyöreä nolla. Muutaman vuoden takainen yliopistotason tutkimus osoitti Suomen linja-autoliikenteen kapasiteetin keskimääräisen käyttöasteen olevan vain hieman yli kymmenen prosenttia. Nelihenkisen henkilöauton hyötykäyttöaste on aina vähintään 25 % vaikka ”matkustajana” olisi vain kuljettaja.
Koska kaikki joukkoliikennevälineet liikkuvat ennakkoon määriteltyjä reittejä, syntyy niiden käytön yhteydessä lähes aina myös jonkinasteisen liityntäliikenteen tarve. Harva matkustaja on matkalla esimerkiksi junalla asemalta A asemalle B, vaan todellinen matkustustarve aiheuttaa liityntäliikenteen tarpeen matkan molemmissa päissä. Raideliikennevälineitä vielä suuremman liityntäliikenteen tarpeen vaativat lentokoneet ja vesialukset. Liikenteen ympäristöpäästöjä arvioitaessa ei yleensä arvioida näitä liityntäliikenteen aiheuttamia päästöjä ja kustannuksia, joita henkilöautoliikenteellä ei ole lainkaan.
Tosiasiat tukevat henkilöauton roolin tärkeyttä
Liikenne- ja turvallisuusvirasto Trafi on äskettäin julkaissut varsin yksityiskohtaisen tilaston Suomen liikenteen päästöistä, jossa päästöt on arvioitu ajosuoritteen lisäksi myös matkustajalukumäärät huomioiden. Laajasta materiaalista paljastuu, että matkustajamäärät ja liikennesuoritteet huomioiden henkilöautot ovat täysin omassa luokassaan tehokkuudessa ihmisten liikkumismuotona. Jos tämä liikkumismuoto keksittäisiin vasta nyt, valtio ja poliitikot tukisivat sitä massiivisesti nykyisen kovan verotuksen sijasta.
Koska autoliikenne on ylivoimaisesti tärkein ja suurin liikkumismuoto, ovat sen kokonaispäästöt tästä tehokkuudesta huolimatta suuria verrattuna joukkoliikennevälineisiin. Jalkaisin, tai pelkästään ihmisvoimalla liikkuvilla välineillä tapahtuva liikennöinti on tietenkin vielä tätäkin tehokkaampaa ja ympäristöystävällisempää. Taajamien sisäisessä liikenteessä niille on sijansa. Niiden käytölle kuitenkin asettavat rajoituksia vähintäänkin mukavuuden suhteen sääolosuhteet.
Liikenteen päästöjen vähentämiseksi on 1990-luvun alun jälkeen tehty todella paljon uudistuksia ajoneuvojen moottorien tekniikkaan, uusien päästöjen käsittelytekniikoiden kehittämiseen, sekä päästöjen rajoittamiseen sekä lainsäädännöllisesti, että verotuksen avulla. Kehitys on ollut todella tehokasta. Kaikkien fossiilisia polttoaineita käyttävien ajoneuvojen päästöt ovat supistuneet niin, että vuonna 2016 markkinoille tulleiden polttomoottoriautojen päästöt ovat pienentyneet murto-osaan vuonna1992 myytyjen autojen päästöistä.
Ei ole kovin paljon karrikoitua sanoa, että monessa ympäristössä autojen voimayksiköt jo jopa puhdistavat ympäröivää ilmaa.
Yli-ikäiset autot saastuttavat
Kokonaispäästöjen määrään vaikuttavat ensisijaisesti vanhentunutta tekniikkaa edustavat, yli kymmenen vuoden ikäiset autot. Näitä jo 1990-luvulla ja sitä ennen valmistuneita autoja liikkuu maamme teillä yhä yli miljoona kappaletta. Mikäli nämä autot saataisiin vaihtumaan parin viime vuoden aikana valmistettuihin autoihin, romahtaisivat koko autoliikenteen ympäristöpäästöt – ja samalla myös polttoaineen kulutus.
Lisäksi polttoainevaihtoehdoksi on jo tullut fossiilisia polttoaineita korvaavia bio-polttoaineita.
Suomi on edelleenkin jäämässä autokannan kehityksessä jälkeen koko muusta Euroopasta. Uusien autojen suhteellinen myyntivolyymi on edelleen surkealla tasolla ja myynti painottuu selvästi muuta Eurooppaa suurempiin ja enemmän polttoainetta kuluttaviin malleihin. Pari vuotta sitten toteutettu pienimuotoinen romutuspalkkiokokeilu osoitti, että patoutunutta kysyntää uudempiin autoihin on paljon ja tämä mahdollistaisi nykyiselläkin autojen verotusmallilla jopa valtion verotulojen kasvun.
Mutta mitä päättäjät tekevät? Sen sijaan, että panostettaisiin autokannan ajanmukaistamiseen, asetetaan uusille, tulevina vuosina markkinoille tuleville autoille entistä tiukempia päästönormeja ja sanktioita. Nyt jotkut tahot puhuvat vakavasti jopa polttomoottoriautojen kieltämisestä jo lähivuosikymmeninä.
Täyssähköautojen laaja käyttö Suomessa ei ole järkevää
Nyt ollaan valmiita ohjaamaan verovaroja kokonaan uuden teknologian tukemiseen, mm. sähköautojen lisäämiseen ja niiden vaatiman kokonaan uuden latausverkoston rakentamiseen. Autojen lämmitys ja akkujen kesto pakkasilla ovat edelleenkin sähköautojen ratkaisemattomia ongelmia etenkin Suomessa. Autojen lataus on haasteellisinta juuri kaupunkiympäristöissä, joissa niiden käyttö muuten olisi järkevää.
Autojen valmistajat ovat lähteneet mukaan havaitessaan kysynnän mahdolliset muutokset. Esimerkiksi kiinalaisessa omistuksessa oleva Volvo ilmoitti luopuvansa jo vuonna 2019 pelkästään polttomoottoriautoilla varustettujen uusien mallien. Pian saimme kuulla ja lukea medioista Volvon ”lopettavan polttomoottoriautojen tuotannon”. Näin, vaikka varovaisestikin arvioiden Volvokin näillä näkymin valmistanee polttomoottoriautoja vielä monen vuosikymmenen ajan. Toki mahdollisesti yhä useammin polttomoottoria avustavalla sähkömoottorilla varustettuna hybridinä.
Maailman suurin autojen valmistaja, Toyota, on toistaiseksi pidättäytynyt täyssähköautojen valmistuksesta ja keskittynyt hybridien ja vetyautojen kehitykseen. Nyt sekin on tajunnut sähköautoille kehittymässä olevan massiivisen julkisen tuen ja ilmoittanut myös pyrkivänsä ottamaan osansa tästä potista ja ryhtyvänsä valmistamaan myös täyssähköautoja.
Kansalaisia tulisi kannustaa ja verotuksellisin päätöksin vaihtamaan yli-ikäiset, vanhentunutta tekniikkaa edustavat autonsa uusiin, tai ainakin uudempiin, taloudellisiin, turvallisempiin ja hyvin vähän saastuttaviin diesel- ja bensiiniautoihin ja käyttämään mahdollisuuksien mukaan kotimaisia, uusiutuvia polttoaineita. Voisiko toivoa, että liikennepolitiikan ja sen verotuksen painopisteen suunnan muutos olisi eräs seuraavien eduskuntavaalien keskeisimmistä asioista.
Heikki Lehtinen
