Mäntyharjulla ajetaan rallisprinttiä

|

Tässä kuvassa vauhtia ottaa Mäntyharjun Moottorikerhon Jari Putkinen. Kuva: Marko Kyöstilä

Ruotimon Moottoriurheilukeskuksessa valmistaudutaan parhaillaan isoon koitokseen.

Mäntyharjulla järjestetään kuun lopussa vauhdikas Polaria Sprint -tapahtuma, johon odotetaan mukaan useita kymmeniä kilpailijoita.

– Pystymme ottamaan vastaan 120 kilpailijaa. Jos mukaan saadaan 80 kuljettajaa, niin se on hyvä tilanne. Mikäli kuskeja tulee enemmän, niin tilanne on parempi kuin loistava, toteaa Mäntyharjun Moottorikerhon varapuheenjohtaja Jouni Häkkänen.

Mynttilässä sijaitsevalla radalla ajetaan sekä maalla että järven jäällä ja kokonaispituutta reitille kertyy noin viisi kilometriä.

Edelliskerran Mäntyharjulla on ajettu rallisprinttiä yli 10 vuotta sitten.

– Meille on esitetty toiveita kisojen järjestämisestä jo vuosien ajan. Sprintti- ja rallikisojen toteuttaminen vaati kuitenkin niin paljon porukkaa, ettei vaadittavan talkooväen saaminen ole helppoa.

Varsinaisena kilpailupäivänä sprinttikisojen toteuttamiseen vaaditaan sadan talkoolaisen panos.

– Mikkelin alueella järjestetään muutenkin paljon ralleja ja muita tapahtumia, joten ajankohdallakin on merkitystä. Ilman Mikkelin Urheiluautoilijoiden apua tätä tapahtumaa olisi vaikea järjestää, hän lisää.

Tapahtuman pääyhteistyökumppanina toimii mäntyharjulainen Polaria -tuotteita valmistava Vakiometalli Oy. Tämän lisäksi sprinttitapahtuma on kerännyt ympärilleen paljon myös muita yhteistyökumppaneita.

Rata alkaa olla kaikin puolin kilpailukunnossa ja järjestäjätahot odottavat tapahtumaa hyvillä mielin. Toki paikalle odotetaan saapuvaksi paljon myös vauhtilajista pitävää yleisöä.

– Tänne vaan viettämään talvipäivää luonnon ääressä. Kilpailutapahtuma ja rata tulevat olemaan sellaiset, että mielenkiintoa riittää ihan varmasti kaikille katsojille, Häkkänen lupaa.

Monkey is back

|
Retrohenkinen ajopeli kelpaa moneen lähtöön. Jo 1960-luvun puolella esitelty Honda Monkey muutti mopoilevan maailman ajatuksia pysyvästi. Suomessa varsinkin 1980 ja -90-luvuilla suosittu Honda Z50 ...

Veteraaniveneharrastus voi hyvin

|
Vanhaa kilpavenekulttuuria halutaan herätellä uudelleen eloon. Tatu Marttinen tuntee paloa entisajan kilpaveneisiin ja Kyyvedellä järjestettyjen venekisojen historiaan. Haukivuoren Kapustasalmella käytiin aikoinaan villejä venekisoja. – ...

Ketomaa vie ralliosaamistaan Kiinaan

|
Vuosien ajan kansainvälisissä ralleissa kilpaillut mies vaikuttaa Kiinan rallisarjassa. Tuskin ralliautoilijana tunnettu Jari Ketomaa uskoi itsekään 10 vuotta sitten Kiinan debyyttikisaa ajaessaan, että maailman ...

Ei vuottakaan ilman rallia

|
Vauhdin hurma voi jäädä veriin. Näin kävi jo vuosikymmeniä sitten Rami Hurskaiselle. Suomalaisten todellinen menestyslaji moottoriurheilun saralla on ollut ralli, vaikka lajin kultavuosista on ...

Formula Offroadia ja vähän muutakin

|
Teksti ja kuvat: Tarja Lipsanen Mitä se semmonen Formula Offroad on? Formula Offroad, Foff, on sitä, kun tehokkailla ”putkihäkkyräautoilla” ajetaan hiekkarinnettä ylös. Tanner tömisee ...