Kososella kävi hyvä tuuri

20.1.2017 Ajankohtaista
Seppo Kosonen autoilee vuosittain yli 50 000 kilometriä. Jatkossa osa vuosittaisista matkoista taittuvat uuden karhealla voittoautolla. Kuva: Kirsi Paasonen

Palkintoauto lähti Savonlinnaan.

Osuuskauppa Suur-Savon 100-vuotisjuhlavuosi huipentui autoarvontaan Stellan Tähtitorilla. Pääpalkinto, uusi Toyota Yaris Hybridi -henkilöauto, arvottiin kaikkien juhlavuoden aikana auton kuukaudeksi käyttöön voittaneiden kesken.

Tällä kertaa onni oli myötä savonlinnalaiselle Seppo Kososelle.

– En ole vielä paljon kerennyt ajella, sillä auto on vasta nyt rekisteröintivalmis. Tosin ei ole ollut tarvettakaan. Ajan työkseni taksia, joten en olisi oikein ehtinytkään, hän toteaa.

Voittoauto oli vielä alkuviikolla Mikkelissä Etelä-Savon Autossa. Lehden ilmestymispäivään mennessä mies on jo varmaankin päässyt uuden autonsa rattiin. Koska Kosonen on taksiautoilija, niin kilometrejä kertyy matkamittariin vuosittain 50 000–60 000 kilometriä.

Kosonen ei autoarvonnan jälkeen juurikaan voittoaan tuuletellut. Ehkä siksi, ettei hän heti oikein uskonut sitä itsekään todeksi.

– Lähdin arvontaan sillä asenteella, ettei se ota, jos ei annakaan. Olen kai minä tämän jo nyt ymmärtänyt. Melkoisen hyvä myötätuuli tässä kävi, hän iloitsee.

Myötätuulessa Kosonen olikin, sillä autoarvontaan jätettiin viime vuoden aikana satojatuhansia osallistumislappuja Osuuskauppa Suur-Savon toimipaikoissa läpi maakunnan.

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0