Mäntyharjulla ajetaan rallisprinttiä

20.1.2017 Auto & Kone
Tässä kuvassa vauhtia ottaa Mäntyharjun Moottorikerhon Jari Putkinen. Kuva: Marko Kyöstilä

Ruotimon Moottoriurheilukeskuksessa valmistaudutaan parhaillaan isoon koitokseen.

Mäntyharjulla järjestetään kuun lopussa vauhdikas Polaria Sprint -tapahtuma, johon odotetaan mukaan useita kymmeniä kilpailijoita.

– Pystymme ottamaan vastaan 120 kilpailijaa. Jos mukaan saadaan 80 kuljettajaa, niin se on hyvä tilanne. Mikäli kuskeja tulee enemmän, niin tilanne on parempi kuin loistava, toteaa Mäntyharjun Moottorikerhon varapuheenjohtaja Jouni Häkkänen.

Mynttilässä sijaitsevalla radalla ajetaan sekä maalla että järven jäällä ja kokonaispituutta reitille kertyy noin viisi kilometriä.

Edelliskerran Mäntyharjulla on ajettu rallisprinttiä yli 10 vuotta sitten.

– Meille on esitetty toiveita kisojen järjestämisestä jo vuosien ajan. Sprintti- ja rallikisojen toteuttaminen vaati kuitenkin niin paljon porukkaa, ettei vaadittavan talkooväen saaminen ole helppoa.

Varsinaisena kilpailupäivänä sprinttikisojen toteuttamiseen vaaditaan sadan talkoolaisen panos.

– Mikkelin alueella järjestetään muutenkin paljon ralleja ja muita tapahtumia, joten ajankohdallakin on merkitystä. Ilman Mikkelin Urheiluautoilijoiden apua tätä tapahtumaa olisi vaikea järjestää, hän lisää.

Tapahtuman pääyhteistyökumppanina toimii mäntyharjulainen Polaria -tuotteita valmistava Vakiometalli Oy. Tämän lisäksi sprinttitapahtuma on kerännyt ympärilleen paljon myös muita yhteistyökumppaneita.

Rata alkaa olla kaikin puolin kilpailukunnossa ja järjestäjätahot odottavat tapahtumaa hyvillä mielin. Toki paikalle odotetaan saapuvaksi paljon myös vauhtilajista pitävää yleisöä.

– Tänne vaan viettämään talvipäivää luonnon ääressä. Kilpailutapahtuma ja rata tulevat olemaan sellaiset, että mielenkiintoa riittää ihan varmasti kaikille katsojille, Häkkänen lupaa.

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0