Mitä kaikkea kunnon juhla kaipaa?

13.10.2015 Vapaa-aika
Kukkamyyjä Sirpa Nulpposen sitomassa perinteisessä hautakimpussa on ruusuja, terttuneilikoita ja erilaisia leikkovirheitä.

Ilman arkea ei ole juhlaa ja elämä antaa juhlanaihetta niin ilossa kuin surussa. Hyvän juhlatunnelman tekevät vieraat.

Olipa juhlimisen syy mikä tahansa, valmistelut kannattaa aloittaa aina hyvissä ajoin. Jos ne tuottavat päänvaivaa, eikä kekkereiden järjestäminen ole ihan ominta osaamisaluetta, aina voi turvautua hyvällä omalla tunnolla ammattilaisten apuun. Sitä vartenhan he ovat.

Netistä löytyy myös ilmainen ”juhlasuunnittelija”, josta voi hakea hyviä ideoita. Ohjeita löytyy esimerkiksi polttareiden, kihlajaisten ja häiden järjestämiseen tai hautajaisten ja muistojuhlan varalle. Nettisivusto on todella vihkiytynyt asiaansa ja se esittelee perinteisten juhlien lisäksi myös erikoisia teemakekkereitä. New Yorkista rantautunutta Black and White- kolmekymppisiä juhlitaan kuplivan juoman ja kevyen syömisen merkeissä. Ideana on pukeutua tyylikkäästi mustaan ja valkoiseen. Kun juhlan aiheena on suklaa-tasting, kutsutaan ystävät koolle tutustumaan uusiin suklaisiin hyvien juomien kera.

Toisilla kakkujen ja ruokien valmistaminen onnistuu luontevasti ja osa turvautuu pitopalveluun. Liisa Rouhiainen Ateriapalvelu Ahkeraliisasta sanoo, ettei juhlavieraiden määrä vaikuta sinänsä palveluiden kysyntään. Toiset ostavat palvelun herkemmin.

-Aina kannattaa ottaa heti yhteyttä, kun tarve on tiedossa. Tietysti pyrimme joustamaan lyhyelläkin varoitusajalla, jos on resursseja. Aina se ei ole mahdollista. Annamme myös mielellämme suunnitteluapua, hän toteaa.

Yritykseltä voi ostaa vanhalla Rokkalan tallilla vietettävän täyden palvelun juhlakokonaisuuden tai tilata vain tarjoamiset muualla pidettävään juhlaan.

-Me luomme juhlille hyvät puitteet, mutta hyvän juhlatunnelman tekevät aina vieraat, hän kiteyttää.

Juhlapaikan valintaan vaikuttaa sijainti ja sen sopivuus tilaisuuden luonteeseen. Vanhassa kasarmimiljöössä sijaitseva huoneistohotelli Marjan Matkakoti tarjoaa tilat maksimissaan 30 henkilölle. Asiakas voi ostaa täyden palvelun juhlat aina majoittumisia myöten tai vuokrata vain tilat.

-Meillä oli hiljattain 90-vuotisjuhlat. Asiakas vuokrasi vain salin ja keittiön, sillä heillä oli oma kokki. Edellinen asiakas vuokrasi koko talon. Heille tuli vieraita ympäri Eurooppaa. Tein heille perinteisen karjalanpaistipöydän lohineen ja muikkuineen, kertoo Marja Hämäläinen.

Kun palvelut ostetaan ammattilaiselta, ehtii itse seurustelemaan vieraiden kanssa ja nauttimaan juhlasta. Jos juhlat järjestetään kodin ulkopuolella, ei tarvitse kärsiä myöskään siivousstressistä.

Pekka Pakarinen KukkaRoosasta toteaa, ettei niin pientä juhlaa olekaan, ettei niiden arvoa voisi täydentää kukilla.

– Kukkakimput pöydässä tuovat aina tunnelman, että nyt juhlitaan, hän täsmentää.

Pakarinen tilaa leikkokukat Hollannista, josta niitä tulee pari kertaa viikossa. Varastoa pyritään pitämään siten, että kukat ovat tuoreita ja ne sattuvat mahdollisimman moneen makuun. Asiakkaan ostopäätökseen vaikuttaa kauden mukainen tarjonta, mutta myös väreillä on merkitystä.

-Tilasin juuri orkideoita, krysanteemeja, gerberoita ja auringonkukkia. Kimpuissa käytetään paljon myös koristeheiniä ja maksaruohoa.

Kukkakimput lohduttavat myös surussa. Jos tarvetta on hautakimpuille, ne kannattaa tilata hyvissä ajoin ennen tilaisuutta. Näin varmistaa, että kimppuun saa haluamansa kallat tai liljat.

-Kukkia ja värejä valitessa mietitään yleensä vainajaa ja sitä minkä tyylinen ihminen hän oli eläessään. Miehille valitaan usein sinivalkoinen asetelma. Jos vainajalle oli luonto tärkeä, kimppuun saatetaan valita käpyjä, kuusen oksia ja naavaa, kertoo Päivi Ukkonen Savon kukka- ja hautaustoimistosta.

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0