Kodinkonehuolto Boki huoltaa kaikkea kahvikoneista pesukoneisiin. Omien kodinkoneiden käyttöikään jokainen voi vaikuttaa myös itse.
Kodinkonehuolto Boki viettää tänä vuonna 10-vuotissynttäreitään.
– 1. syyskuuta tuli tasan kymmenen vuotta tässä liiketilassa, kertoo yrittäjä Bojan ”Boki” Stanojevic Porrassalmenkadulla, jossa on yksi yrityksen tiloista ja pieni kivijalkakauppa. Parhaillaan tila on mylläyksen alla, kun syyskuun 2024 keskustatulva kasteli myös Bokin tilat. Vaurioita on pitkien selvittelyjen jälkeen päästy korjaamaan vasta nyt.
Kodinkonehuoltoalan yrittäjäksi Stanojevic ryhtyi vuonna 2016, kun hän oli valmistunut sähköasentajaksi. Jo vuosia hän oli tehnyt harjoittelunsa ja töitä samalla paikalla olleessa kodinkonehuoltoliikkeessä, joka ajautui konkurssiin.
Yrittäminen on kymmenen vuoden aikana ollut monenlaista.
– Välillä normaalia, välillä vaikeaa ja välillä helpompaa. Sellaista yrittäminen on Suomessa. Ei kuitenkaan liian vaikeaa, Suomeen vuonna 2012 muuttanut Stanojevic tuumaa.
Kun Kodinkonehuolto Boki aloitti, oli yksi pakettiauto ja kaksi henkilöä. Nyt pakettiautoja on kolme ja henkilökuntaa neljä Stanojevic mukaan lukien.
– Kolme työntekijää on kokoaikaisia ja lisäksi yksi tuuraaja tekee loma-aikoja ja muutenkin.
Firman pakettiautot kulkevat aktiivisesti koko Etelä-Savon alueelle. Stanojevic on itse kouluttautunut Primulatorin kahvikoneiden ja muiden laitteiden huoltoon. Esimerkiksi hotellien kahvikoneet ja liikenneasemien pitsauunit ja rasvakeittimet vaativat huolenpitoa kesken kiireisen arjen pitkin maakuntaa. Lisäksi yritys huoltaa esimerkiksi Mielen tiskikoneita, joita on esimerkiksi Mikkelin keskussairaalassa.
Teollisuuskoneiden lisäksi mukana on edelleen kotien laitteet, jota korjataan joko asiakkaan kotona tai yrityksen tiloissa. Boki toteaa, että se on oma maailmansa, jossa tekijällä pitää olla osaamista ja tietoa.
– Ja oikeat varaosat mukana. Sellaiset laitteet, joiden vikaa emme saa järkevässä ajassa selvitettyä asiakkaan kotona, otamme mukaan ja avaamme ne isommin täällä, Stanojevic kertoo.
Moni kuluttaja-asiakas kysyy ensimmäisenä, kannattaako esimerkiksi rikkoutunutta pyykinpesu- tai astianpesukonetta korjata ollenkaan. Stanojevic toteaa, että kokenut korjaaja pystyy hyvin arvioimaan, miten kalliiksi korjaus tulee.
Kymmenessä vuodessa hän kokee tilanteen muuttuneen niin, että ihmiset haluavat enemmän korjata kodinkoneitaan, eivätkä heti ajattele, että ostetaan uusi. Tähän on ohjannut myös muun muassa EU, joka on velvoittanut valmistajia tekemään laitteista sellaisia, että niihin on varaosia.
– Uskon, että tämä muuttuu vielä niin, että entistä enemmän korjataan, Stanojevic toteaa.
Korjattavaa hän tuumaakin aina riittävän. Nykylaitteet eivät ole aiempia huonompia, mutta kuten nykyautotkin, ne ovat entistä monimutkaisempia. Nykyisin huolto ja vian selvitys alkaa usein siitä, että korjaaja liittää tietokoneensa laitteeseen.
Stanojevic kertoo, että esimerkiksi tasoliesituulettimet ovat sellaisia, että asukas säikähtää liesituulettimen hajonneen sen antaessa vikakoodia, mutta varsinaisesti laite haluaa vain päivitystä.
Omien kodinkoneiden käyttöikään jokainen voi vaikuttaa myös itse. Perusasioita on esimerkiksi se, että tiskikone ei ole lihamylly, niin kuin Stanojevic määrittelee.
– Astianpesukone on sitä varten, että se pesee astiat mutta sinne ei kannata laittaa isoja paloja ruokaa. Silloin on pian poistopumppu jumissa, mikä voi aiheuttaa lisää vikoja.
Useita kertoja vuodessa kodinkonekorjaajat löytävät tiskikoneiden poistopumpuista myös sinne vahingossa tippuneita leipäpussien pieniä sulkijoita.
Kodinkonehuolto Bokissa kiirettä riittää välillä niin, että liiketilan ovi Porrassalmenkadulla on hetkeksi laitettava kiinni ja lähdettävä korjaamaan esimerkiksi hajonnutta pakastinta. Stanojevic naurahtaa, että puhelin soi eniten maanantaisin ja perjantaisin.
– Maanantaina soittavat he, joiden kone on mennyt viikonloppuna rikki. Loput muistavat perjantaina, että aiemmin hajonnut kone on vieläkin rikki ja viikonloppu on tulossa. Olemme oppineet, että jätämme perjantaille vapaata aikaa. Ne menevät aina, yrittäjä toteaa.
Uusi korjausvelvollisuus hyödyttää kuluttajaa
Tavaran valmistajalla voi olla nyt velvollisuus korjata esimerkiksi normaalin kulumisen vuoksi vioittunut kodinkone myös silloin, kun kuluttajalla ei ole kuluttajansuojalain tai takuun perusteella oikeutta maksuttomaan korjaamiseen. Valmistaja voi periä korjauksesta kohtuullisen maksun.
Kuluttajansuojalakiin on tullut uusia säännöksiä, joiden tavoitteena on helpottaa tavaroiden korjaamista, pidentää tavaroiden käyttöikää ja vähentää korjattavissa olevien tavaroiden tarpeetonta korvaamista uusilla.
Korjausoikeutta koskevaan EU-direktiiviin perustuvat kuluttajansuojalain muutokset tulivat Suomessa voimaan 31.7.2026.
– On tärkeää, että tavaran korjauttaminen on kuluttajalle aidosti mahdollinen vaihtoehto uuden tavaran ostamiselle. Korjauttaminen voi olla edullisempaa, pidentää laitteen käyttöikää ja samalla edistää kiertotaloutta, toteaa kuluttaja-asiamies Katri Väänänen tiedotteessa.
Kuluttajilla on nyt oikeus vaatia tiettyjen tavaroiden valmistajaa korjaamaan tavara myös silloin, kun vika ei kuulu virhevastuun tai takuun piiriin. Korjauksesta voidaan tässä tilanteessa periä kohtuullinen maksu.
Uusi korjausvelvollisuus voi koskea esimerkiksi tavallisesta kulumisesta tai kuluttajan aiheuttamasta vahingosta johtuvaa vikaa. Tällaiset viat jäävät usein virhevastuun ja takuun ulkopuolelle, mutta valmistajalla voi silti olla velvollisuus tarjota korjaus.
Valmistaja voi kieltäytyä korjauksesta vain, jos korjaaminen on mahdotonta.
Korjausvelvollisuus ei koske kaikkia tavaroita tai kaikkia vikoja, vaan sen laajuus määräytyy kyseistä tavaraa koskevissa EU:n ekosuunnittelusäädöksissä asetettujen korjattavuusvaatimusten perusteella.
Korjausvelvollisuus koskee tällä hetkellä muun muassa: pyykinpesukoneita, kuivausrumpuja, astianpesukoneita, kylmäsäilytyslaitteita, pölynimureita, elektronisia näyttöjä, matkapuhelimia ja taulutietokoneita.
Korjausvelvollisuus voi laajentua uusiin tavararyhmiin, kun niille asetetaan EU:ssa korjattavuutta koskevia vaatimuksia.
Elina Alanne

