Poliisi muistuttaa, että omatekoiset pommit ovat vaarallisia. Vanhempien kannattaa huolestua, jos kotoa katoaa putkenavausainetta.
Poliisi on tiedottanut syksyllä eri puolilla Suomea tapauksista, joissa nuoret ovat räjäyttäneet pullopommeja. Pommeja tehdään itse muovipulloihin putkenavaus- tai muista vastaavista kemikaaleista, joita löytyy kodeista.
Myös Itä-Suomen poliisi tiedotti, että tapauksia on tullut sen tietoon. Kuopion Maaninkavaaran koulun ympäristössä räjäytetyt ja räjähtämättömät pommit aiheuttivat ison poliisioperaation. Rikoskomisario Minna Väistö Itä-Suomen poliisin ennalta estävästä toiminnasta kertoo, että Mikkelin seudulla pullopommeja ei ole ollut ilmiöksi asti.
– Tämä on vähän jo ikiaikainen ilmiö. Tarpeita on helppo hankkia. Harvoin niitä yksin tehdään, vaan useamman henkilön porukassa haetaan jännitystä, Väistö sanoo.
Jännityksessä on kuitenkin vaaransa.
– Pullopommistahan ei voi tietää, että räjähtääkö se nyt vai kohta. Se voi aiheuttaa silmä-, kuulo- tai raajavammoja. Pila voi äkkiä olla vakava, kun oma tai kaverin elämä on pilalla, Väistö toteaa ja muistuttaa, että nuorethan eivät tyypillisesti osaa ajatella asioiden pitkäaikaisia seurauksia.
Väistön näkemys on, että pullopommeihin ei suuremmin liity somehaasteita.
– Näissä on aina kaksiteräinen miekka sekin, että kun asiasta tiedotetaan jostain, niin sitten aina hetken tapauksia tulee lisää, hän miettii.
Rikoskomisario toteaa kuitenkin, että tiedottaminen on tärkeää, jotta kotona osataan keskustella asioista ja olla tarkkana.
– Jos sieltä kotoa häviää putkireiskat ja muut, niin vanhemman on hyvä osata yhdistää, että mitä siinä voi olla takana. Myös kaupoissa olisi hyvä olla tarkkana, jos lapset ja nuoret yhtäkkiä ostavat paljon kemikaaleja tai foliota, Väistö kertoo.
Pullopommeista on myös hyvä tietää, jos sivullinen ihminen löytää erikoisen pullon jostain. Väistö neuvoo, että tuolloin kannattaa soittaa hätäkeskukseen ja olla koskematta löytöön.
Nuoria Väistö muistuttaa siitä, että putkipommeista voi seurata myös vakavia rikosnimikkeitä.
Esimerkiksi Helsingissä koulussa räjäytetystä pommista kirjattiin rikosilmoitus nimikkeillä vaaran aiheuttaminen ja toisen vakavaan vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapito. Tapauksessa ei loukkaantunut kukaan.
– Ja se pitää aina muistaa, että ikää ei katsota vahingon korvausvastuussa, jos jotain tuhoutuu. Sellainen korvausvastuu voi pahimmillaan olla isokin summa, Väistö muistuttaa.
Elina Alanne

