Talvi kuritti kiinteistöjä. Vakuutusyhtiössä on muutama iso korvaustapaus, mökkihuolto oli kiireinen lumien kanssa.
Eihän tämmöistä talvea ole hetkeen ollut. Näin tuumaavat sekä LähiTapiola Savo-Karjalan korvauspäällikkö Olli Ruuskanen että Mikkelin Mökkihuollon Markku Haapalehto.
– Erityisesti se tammikuun pakkasjakso oli kova. Ei ole ollut aikoihin tämmöistä, että pakkanen paukkuu –30 asteessa niin pitkään, Ruuskanen toteaa.
LähiTapiolassa kova talvi näkyi heti niin, että vahinkoilmoituksia tuli enemmän.
– Jäätymisestä johtuvia vuotoja tuli ilmi heti noiden kovien pakkasten jälkeen. Meillä on pari satatonnaria, eli yli 100 000 euron omakotitalon vuotovahinkoa. Sellaisia on harvoin. Kummassakin näissä oli tilanne, että juuri niiden kovimpien pakkasten aikaan asukkaat eivät olleet kotona, Ruuskanen kertoo.
Ruuskanen uskoo, että myös vapaa-ajan asuntojen isoimmat vahingot ovat jo paljastuneet.
– Jos mökeissä ei ole vesijohtoja, eikä lämpöjä, niin vuotovahinkojakaan ei tule. Kenellä on paremmin varusteltuja vapaa-ajan asuntoja, niin niissä on lämmöt päällä ja siellä käydään talven aikana katsomassa tilannetta, Ruuskanen miettii.
Mikkelin Mökkihuollon Markku Haapalehto puolestaan miettii, että vielä parin seuraavan viikon aikana nähdään vapaa-ajan asuntojen tilanne.
– Suurimmassa osassa ei käydä talven aikana. On selvää, että joitakin vaurioita voi näin kovan ja runsaslumisen talven jälkeen olla.
Haapalehto kertoo, että lumenpudotus ja lumityöt työllistivät häntä tänä talvena enemmän kuin aiempina vuosina.
– Lunta oli niin runsaasti, että moni pieni taloyhtiökin tarvitsi lumitöihin apua. Lumenpudotuksilla varjeltiin puolestaan kattorakenteita. Se hyvä puoli runsaassa lumessa toki on, että se on joillakin paikoilla varmasti estänyt jäätymisvaurioita, Haapalehto sanoo ja kertoo itse kirjanneensa säätietoja ylös vuodesta 2012 asti.
– Niistäkin katsoen voin sanoa, että kyllä tämä kova talvi oli.
Mökkitalkkari Pasi Tapio, eli Pasi Kiljunen kertoo myös, että monella vapaa-ajan asunnolla ei ole vielä tänä keväänä käyty.
– Aika hiljaista on vielä ollut. Sitä odotellessa, että puhelin pian pirisee, Kiljunen naurahtaa.
Hän kertoo, että tammikuun kylmyys toi työlistalle tehtävän, jota ei kaikkina talvina joudu tekemään.
– Kun oli oikein kylmä, niin ilmalämpöpumppuja pidettiin pienellä teholla ja sitten ulkoyksiköitä jäätyi. Niitä kävin sulattelemassa useampia ja poistamassa jääkasoja sieltä ilmalämpöpumpun alta, Kiljunen kertoo.
Tuleville talville – ja muutenkin – LähiTapiolan Ruuskanen muistuttaa vakuutuksissa olevasta suojeluohjeesta.
– Jos kiinteistöstä ollaan yli seitsemän päivää pois, niin pääsulku kiinni tai vesipumppu pois päältä, Ruuskanen muistuttaa.
ELINA ALANNE