Uudet tilat houkuttelivat vierailijoita

Koulu
Saimaanportin yhtenäiskoulun ruokalassa on huolehdittu äänieristyksestä erilaisten pintamateriaalien avulla. Rehtori Susanna Savander kertoi kiinnittäneensä asiaan erityistä huomioita oppilaiden ruokaillessa, eikä häiritsevää meteliä ollut.

Parakkivuodet huomioidaan välitunneissa.

Mikkelin Urpolaan valmistunut Saimaanportin yhtenäiskoulu kutsui kaupunkilaisia tutustumaan mittavaan rakennusprojektiin kaupungin syntymäpäiväviikon kunniaksi viime viikolla. Tutustumiskäynnille pystyi varaamaan paikan netistä ja paikat oli varattu neljässä minuutissa.
Yläkoululaiset aloittivat pari viikkoa sitten koulunkäynnin uusissa tiloissa ja opettajat ottivat heti neliöt käyttöön.
– Olemme harjoitelleet oppilaiden kanssa koulun arkea tutustumalla tiloihin esimerkiksi suunnistustehtävillä. On tärkeää, että he oppivat liikkumaan täällä ja löytävät oikeat luokkatilat, rehtori Susanna Savander kertoi iloisena ennen alkavia tutustumiskierroksia.
Koulussa tulee olemaan oppilaita syksyllä yli mitoituksen eli noin 880, kun alakoululaiset aloittavat myös Saimaanportilla.
– Meidän on pakko ajatella väestökehitystä ja tulevaisuutta. Nyt voi olla hieman tungosta, mutta viiden vuoden päästä jo väljempää, Savander muistuttaa.

Oppilaiden turvallisuus on huomioitu muun muassa lukituilla ovilla sekä määrätyillä sisääntuloilla.
– Oppilaille on määrätty tietty ovi, josta he tulevat ja poistuvat. Sitä on noudatettava ja sitä olemme myös nyt harjoitelleet yläkoululaisten kanssa.
Kun oppilasliikennettä ei ole ovet pysyvät lukittuina. Vierailijat pääsevät sisään ovikellon avulla.
Savander ehti toimia 14 vuoden ajan parakkikouluissa ja toteaa muutoksen olevan huima. Hänen mukaansa uusi koulu tuntuu lämpimältä syliltä, joka heitä joka aamu odottaa.
– Arki helpottuu, emmekä ole jatkuvasti sään armoilla. Olemme sopineet oppilaiden kanssa, ettei jokaisella välitunnilla ole pakko mennä ulos, koska heidän suunnaltaan tuli pyyntö huomioida useiden vuosien ulkovälitunnit parakkien vuoksi, Savander hymyilee.
Isossa koulussa täytyy myös ajatella logistiikkaa siirryttäessä ulos. Jos välitunti on lyhyt, siinä ei välttämättä ehdi ulos ja takaisin. Takki on haettava kaapista, siirryttävä ulos ja takaisin sisälle sekä huolehdittava ulkovaatteet takaisin kaappiin.
– Meillä on pidempi välitunti ja syksylle on suunnitteilla aikataulumuutoksia, jolloin oppilailla olisi sen verran pidempi tauko, että ehtii myös esimerkiksi pelailemaan, Savander kertoo.

Koululla on myös omat tilat kahdelle kuraattorille, kahdelle kouluterveydenhoitajalle sekä koulupsykologille. Tilat eivät ole yleisessä käytössä vaan varattu nimenomaan koulun oppilaiden vastaanottoon.
– Heillä on oma siipi hallinnon vieressä. Iloitsen ja odotan myös koulunuorisotyöntekijän vakinaistamisesta, Savander hymyilee, kun kävelemme alkavalle esittelykierrokselle.

 

Saimaanportin yhtenäiskoulu

• koulu on mitoitettu 850 oppilaalle
• henkilökuntaa noin 100 henkilöä
• luokkatilat yläkoululaisilla 54 m2 ja alakoululaisilla 56 m2
• uusissa tiloissa avaruutta, mutta myös rauhoittumistiloja
• kokonaiskustannusarvio noin 30 M€

EMMI MUSTONEN

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0