Toyotat löytyvät uudesta osoitteesta

31.1.2024 Auto & Kone
Autokauppa
– Suomessa haetaan automarkkinasta turvallisuutta, jossa vaihtoauton arvon säilyminen on iso asia, O.K. Auton toimitusjohtaja Harri Lätti sanoo.

Autokaupan merkkikeikaus toi 60 vuotta täyttävän O. K. Auto Oy:n Mikkelin ja Savonlinnan automarkkinoille.

Joulukuussa mikkeliläisen autokauppapalapelin kulmapala loksahti paikoilleen, kun Toyota-liikkeistään tunnettu jyväskyläläinen O.K. Auto-konserni ilmoitti ostavansa Ajanvaunu Oy:n toiminnot Mikkelistä ja Savonlinnasta.

Juna nytkähti liikkeelle lokakuun lopulla, kun tietoon tuli Wetterin ja Osuuskauppa Suur-Savon autoalan liiketoimintakauppa. Pian oli myös tiedossa se, että Škoda-edustus siirtyy Wetterille. Tässä kohtaa Toyota oli vailla uutta kotia, mutta ei kauan. Puitesopimus Ajanvaunun ja O.K. Auton välillä solmittiin joulukuussa.

Mikkelin ja Savonlinnan jälkeen O.K. Autolla on kahdeksan Toyota-liikettä. Mitenkään aggressiivisesti tunnettu toimija ei maailman suurimman autonvalmistajan edustuksia ole kuitenkaan hamunnut.
– Totta kai olemme indikoineet toiminnan laajentumista. Kun tämä mahdollisuus avautui, olimme kiinnostuneita heti, kertoo O.K. Auto Oy:n toimitusjohtaja Harri Lätti.
Neuvottelut perheyritysten välillä sujuivat lopulta helposti. O.K. Auton edustajat tutustuivat Mikkelissä muihinkin liiketiloihin, mutta lopulta puhelinsoitto Ajanvaunu Oy:n toimitusjohtaja Antti Piispalle muutti kaiken. Keskustelu perheyritysten välillä sujui alusta pitäen mutkattomasti.

Autokaupan liiketilojen lisäksi O.K. Auto sai kaupassa mukana myös kokeneet työntekijät. Lätin mukaan palkkalistoille siirtyi kaikkiaan 39 henkilöä vanhoina työntekijöinä Mikkelissä ja Savonlinnassa. Antti Piispa toimii Mikkelin ja Savonlinnan paikallisjohtajana.
– Haemme Savonlinnaan vielä automekaanikkoja. Tervetuloa helmikuun viidennestä lukien tutustumaan henkilöstöömme ja palveluihin, Lätti mainostaa.
Piispan mukaan oma aikansa varmasti ottaa, ennen kuin kaikki toimii uudessa merkin suhteen aukottomasti.
– Olimme Škodan kanssa asiakastyytyväisyydessä Suomen kärkeä, joten uskon että Toyotan osalta pärjäämme varmasti samalla tapaa, Piispa taustoittaa.

Tunnettuna Toyota-toimijana O.K. Auto keskittyy autokauppaan muiden paikkakuntien tavoin yhden merkin kautta. Lätti tietää kokeneena alan osaajana murroksessa olevan autokaupan haasteet.
– Tämä on entistä enemmän volyymibisnestä, jossa kaiken pitää asiakkaan suuntaan toimia kuin kellon. Esimerkiksi vaihtoautovaraston hallinnan pitää olla kunnossa.
Autokaupoissa on viime aikoina ollut hiljaisempaa kuin vuosiin. Taloudellisesti epävarmoina aikoina asiakkaat hakevat turvallisuutta, eikä autojen voimanlähdemurroskaan helpota kotitalouksien pohdintaa.
– Liiketoiminnan kannalta Toyotan volyymi mahdollistaa talon pyörittämisen yhden merkin kanssa.
Hän pitää myös siitä, että toiminta on maahantuojan puolelta selkeää ja tehokasta.

Sähköistymisen osalta nousevan auringon maan autojätin politiikka on ollut monia muita merkkejä maltillisempi.
– Täyssähköautojen myynti kasvaa, mutta terävin piikki meni jo. Lähivuosina Toyotalta on tulossa paljon uutta sillekin saralle, mutta sen enempää en voi siitä vielä kertoa, Lätti vihjaisee.
Lätti toimii myös toisen autokaupan konsernin, Hämeen Autovaruste Oy:n toimitusjohtajana. Tarmokkaan oloisen miehen hartioilla on kaikkiaan 11 autokaupan liiketoiminnot. Laajentuminen Mikkeliin ja Savonlinnaan O.K. Auton osalta täydentää konsernin Toyota-autotalojen alueen kartalla entistä yhtenäisemmäksi Jyväskylän, Jämsän, Äänekosken, Kouvolan, Iisalmen ja Joensuun kanssa.

 

O.K. Auto Oy

• O. K. Auto Oy kaupparekisteriin helmikuussa 1964. Kirjaimet O.K. tulevat yrityksen perustaja Ossi Kivisestä.
• Toyotan merkkiedustus kahden Crown-mallin myötä alkoi joulukuussa 1964. Muut edustukset olivat Citroën ja Neckar.
• 1970-luvulla uudet Jyväskylän toimitilat.
• Omistus siirtyi Louhintaliike Järvelä & Ståhlberg Oy:lle vuonna 1976. Samana vuonna alkoi Jämsän myyntitoiminnat.
• Vuodesta 1983 yritys päätti keskittyä pelkästään päämerkki Toyotaan.
• Jyväskylään uudet toimitilat ja Keuruun liiketoimintojen avaus vuonna 1990.
• Äänekosken toimipiste avattiin maaliskuussa 1993.
• Liiketoiminnat laajenivat Kouvolan vuonna 1996 ja uusi toimitalo vihittiin 2001.
• Iisalmi mukaan Autoputkola Oy:n kanssa solmitun liiketoimintakaupan myötä 2004.
• Autoniekka Oy:n osakekannan ostolla Joensuuhun 2006.
• Mikkeli ja Savonlinna Ajanvaunu Oy:n kanssa tehdyllä liiketoimintakaupalla O.K. Autolle 1.2.2024 lukien.

JARNO LAATIKAINEN

+1
2
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0