Heinäsaari käyttää mielellään paikallisia raaka-aineita ja oman kaupungin työvoimaa.
Mikkeliläiselle Heinäsaarelle sadonkorjuu merkitsee vuoden kiireisintä aikaa. Sadon kypsymisen lisäksi loppukesän ja alkusyksyn tapahtumat, kuten markkinat pitävät tilan väen työn touhussa. Heinäsaari tuottaa muun muassa hilloja, hyytelöitä, sinappeja ja glögiä enimmäkseen paikallisista raaka-aineista.
Heinäsaaren isäntä Harri Einämö on halunnut hyödyntää ensisijaisesti lähellä tuotettuja marjoja ja kasviksia sekä oman kotipaikkakunnan työvoimaa yrityksensä tuotannossa.
– Kun kuluttaja valitsee kaupasta purkillisen hilloamme, hän työllistää samalla paikallisen marjanpoimijan, Heinäsaaren omaa henkilökuntaa, paikallisen mainostoimiston väkeä, mikkeliläisiä kuljetusyhtiöitä, kotikaupungin jälleenmyyjiä ja esimerkiksi paikallisen tilitoimiston kirjanpitäjän, Einämö luettelee.
Suurin osa Heinäsaaren tuotteista valmistetaan aivan Mikkelin keskustassa, Teatteriravintola Ilon keittiössä. Osa raaka-aineista on peräisin kaupunkilaisten omien kotien pihoilta.
– Luonnonmarjojen lisäksi hyödynnämme esimerkiksi mustaherukoita ja raparperia, joita ostamme myös mikkeliläisiltä kotitalouksilta. Vähennämme siten kotitalouksien hävikkiä, kun ylimääräisiä raaka-aineita ei tarvitse heittää kompostiin, Einämö sanoo.
Einämö seuraa aktiivisesti Mikkelin alueella toimivaa Sienten ja marjojen myynti- ja ostoryhmää Facebookissa. Hänen mukaansa sitä kautta saa hyvin tietoa paikallisista raaka-aineista. Einämö kertoo, että häneen voi ottaa yhteyttä, jos kotipihan marjat eivät mahdu enää omaan pakkaseen.
Heinäsaaren suosituimpia tuotteita ovat Pirulaisen hilloke, punasipulihilloke ja Saimaan Talvitähti -mustaherukkaglögi. Glögillä on erityinen merkitys myös Einämön omassa elämässä.
– Olen kehittänyt sen koti-ikävän helpottamiseksi, hän kertoo.
Glögin resepti syntyi noin 20 vuotta sitten, kun Einämö työskenteli kokkina Las Vegasissa. Joulun aikaan hän ei päässyt pitkän välimatkan takia juhlimaan perinteistä suomalaista joulua lapsuudenkotiinsa, jossa äidin jouluherkut olisivat odottaneet. Niinpä Einämö lähti etsimään Las Vegasin kauppojen hyllyiltä jotakin, mistä saisi joulun tuntua itselleen. Hän löysi muutamia jouluisia mausteita ja mustaherukkamehua, joista valmisti ensimmäisen erän Saimaan Talvitähti -glögiä.
Suomeen palattuaan Einämö myi ensimmäisen kerran glögiään vuoden 2017 jouluna, jolloin tuotantomäärä oli 40 pulloa. Tänä vuonna glögiä myydään valtakunnallisella tasolla kymmeniä tuhansia kappaleita. Tuotantomäärä on niin valtava, että sen pullottamiseen tarvitaan ulkopuolisia yhteistyökumppaneita.
– Alunperin omaan käyttöön tehty juoma, on nyt monen muunkin joulupöydässä, Einämö toteaa.
NINA LAHTINEN