Auton Päivä tulee kolmen vuoden tauon jälkeen

19.8.2023 Auto & Kone
Auton Päivä
Valtakunnallista Auton Päivää vietetään vuosittain syyskuun alussa yli 30 paikkakunnalla. Mikkelissä tapahtuma on ollut mittava koko maan mittapuussakin mitattuna, kunnes tuli korona.

Autoliiton Mikkelin osaston puuhamiehet, puheenjohtaja Pekka Kolehmainen ja tiepalveluasiamies Ari Marttinen, ovat kokeneita kehäkettuja. Viime vuosituhannen puolelta saakka järjestön toiminnassa mukana olleet miehet ovat kasanneet tämän vuoden päätapahtumaa, Auton Päivää, jo talvesta lähtien.
Korona puraisi Autoliitonkin toimintaa pahoin. Auton Päivän kohdalla se näkyi siten, että viimeksi tapahtuma on voitu järjestää vuonna 2019. Tätä ei kuitenkaan ole jääty surkuttelemaan, vaan nyt on laitettu kaasu pohjaan.
Mukaan kaksikko on saanut houkuteltua jo parisen kymmentä näytteilleasettajaa. Tapahtumapaikka on myös uusi, Biltema Mikkelin ulkoalue. Marttisen mukaan yhteistyökuvio ruotsalaisketjun ja Autoliiton välillä on ensimmäinen laatuaan Suomessa.
– Sähköistyvä maailma tulee olemaan voimakkaasti esillä, polkupyöristä autoihin. Samoin näemme ympäristöystävällisiä kaasuautoja ja myös kaasubussin, Kolehmainen mainostaa päivän sisältöä.
Paikalla saatetaan nähdä Autoliiton johdon ohella ministeritason vieraita. Etelä-Savon kansanedustajista mukaan ovat lupautuneet Mikkelin uudet kansanedustajat, Vesa Kallio, Jaana Strandman ja Oskari Valtola. Vaikka vierailijoina on Arkadianmäen edustajia, niin Autoliitto on Kolehmaisen mukaan poliittisesti täysin sitoutumaton.

Auton Päivän ideana on tuoda esille järjestön toimintaa kaikkien autoilijoiden etujärjestönä. Tapahtuman tarkoituksena on edistää osaltaan myös liikenneturvallisuutta.

Huolimatta siitä, että Auton Päivä on Autoliiton tapahtumista tunnetuin, on itse järjestö parhaiten tuttu tiepalvelumiehistään. Mikkelin alueella toimii Marttisen mukaan tällä hetkellä kolme aktiivista tiepalvelumiestä. Apua viedään sinne missä sitä tarvitaan.
– Olen juossut viime päivinä pitkin mökkejä, apuvirran antamista ja renkaiden paikkaamista on riittänyt.
Tiepalvelumiehet auttavat myös erilaisissa liikenteenohjaustehtävissä. Onnettomuuspaikoilla he toimivat poliisien apuna.
– Vapepan eli vapaaehtoisen pelastuspalvelun puolella autamme esimerkiksi muistisairaiden etsimisessä, Marttinen kertoo tiepalvelumiesten monipuolisesta roolista.
Autoliitto on yhtä kuin jäsenensä. Normaalijäsenyyden tarjolla on myös plusjäsenyys, joka oikeuttaa muun muassa laajempiin palveluihin auton jäädessä äkillisesti tien päälle ulkomaita myöten. Ympärivuorokautisessa, yli 40 maassa toimivassa palvelussa on ensin soitettava tuttuun Suomen numeroon, jota kautta kohdemaan avunantajat saavat tiedon pulaan joutuneesta autokunnasta.

Vaikka Autoliiton tehtävä on hyvin selkeä eli edistää autoilua, ei se tarkoita sitä, että sitä tehdään hinnalla millä hyvänsä. Toisaalta auton käyttämistä ei tarvitse ujostellakaan.
– Emme kannusta vastuuttomaan autoiluun. Mutta tosiasia on, että auto on pitkien välimatkojen Suomessa välttämätön, Kolehmainen painottaa.
Vastuulliseen autoiluun kuuluu myös toisten huomioon ottaminen.
– Jos näet avun tarvitsijaa, niin pysäytä auto turvallisesti ja selvitä tilanne. Tässä suhteessa meillä kiireisillä nykyihmisillä olisi petrattavaa, Marttinen huolehtii lopuksi.

Auto Päivä 2.9.2023 Bilteman pihassa. Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Tekijöitä kaivataan

Kuten kaikessa muussakin vapaaehtoistoiminnassa nykyään, on tekijöistä huutava pula. Ukkoutumiselta ei ole säästynyt Autoliiton Mikkelin väkikään, vaikka toiminta pyöriikin suhteellisen vireästi.
– Se kokous, jossa toimijoita valitaan, on saanut heikon suosion, Kolehmainen sanoo leikkisästi.
Autoliittoa vastaava järjestö löytyy lähes kaikista länsimaista, mutta Suomi tekee sisarjärjestöihin nähden yhden poikkeuksen: tiepalvelutoiminta pyörii vapaaehtoisvoimin. Suuntaus on kuitenkin kevytyrittäjyyden suuntaan, sillä muuten tekijöitä ei jatkossa yksinkertaisesti ole.

 

JARNO LAATIKAINEN

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0