Kesäkunnissa tapahtuu

Kesämenot
Esko Pöyry soitti haitaria Hirvensalmen Tuukkalan kesäpuodilla kesällä 2021.

Kangasniemellä kyläkohteita

Kangasniemen kuuluisa Hokan kylätori pidetään ensimmäisen kerran lauantaina 20.5. Täksi kaudeksi on Hokkaan saatu uusia myyntikojuja. Myyjiä houkutellaan maksuttomilla paikoilla.
Valtakunnalliseksi Vuoden kyläksi valittu Koittila saattaa myös saada uusia ihmettelijöitä. Kylällä pidetään talkoovoimin esimerkiksi perjantaisin ja lauantaisin toimivaa Passari-pubia. Talvisin kylällä on koululla kahvilatoimintaa ja mökkiläisiäkin on saatu mukaan kyläyhdistykseen.
Yli 70 vuotta toiminut Syvälahden viihdekeskus avaa kautensa 27.5. Puula Golf on neljä kertaa valittu Suomen parhaaksi ysiväyläksi.
Kangasniemen musiikkiviikot käynnistyvät Mikko Franckin johdolla 16.7. Tapahtuman päättää lapsille suunnattu mini-taikahuilu.

Juvalla uusia reittejä

Juvalla on jälleen kehitetty retkeilyreittejä. Pyöräilijöille suunnatun 30 kilometriä pitkän Rautjärven reitin avajaisia vietetään 27.5. Reitti on koko pituudeltaan kyltitetty, ja sen varrella on kylä- ja viljelysmaisemia.
Saimaa Geopark -kohteita sisältävästä Hiiden polut -retkeilyreitistöstä on valmistunut karttaesite, ja tarjolla on uusia reittiosuuksia. Sarkaslammen geopolkua on jatkettu kuuden kilometrin mittaiseksi rengasreitiksi.

Juvan kylillä tapahtuu. Siikakosken kevätkarkeloita vietetään 27.5. Koikkalan kuuluisa kesätori avautuu 17.6. ja on lauantaisin 12.8. saakka. Juhannusviikolla toripäivä on perjantai. Koikkalan kyläjuhla on lauantaina 22.7.
Savon pienimmät festivaalit on pienpanimo-oluisiin rakentuva tapahtuma pesäpallokentän takana olevassa Laavukylässä 16.–17.6. Laavukylän iltatori on 30.6., 7.7., 21.7. ja 28.7. Juvan kesämarkkinat pidetään 15.7.
Suositut Juvan Antiikkipäivät ovat Partalan kartanossa 15.–16.7.

 

Hirvensalmella festareita ja Ahdin juhlavuosi

Kuuluisimman hirvensalmelaisen, eli Ahti Karjalaisen elämäntyötä esittelee kaksikin museota: Karjalaisen lapsuudenkoti Lepola sekä kirkonkylällä Pitäjäntuvan näyttely. Molemmat avataan 28.6. Karjaisen syntymästä on sata vuotta.
Perinteiset Tervaleppäjuhlat pidetään jälleen heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna.
Hirvensalmella paikkaansa vakiinnuttaa Sejon sutinat, joka on kaksipäiväinen musiikkifestari heinäkuun viimeisenä viikonloppuna. Paikalle saapuvat mm. Pelle Miljoona Band sekä Martti Servo ja Napander. Ravintola Sataman Herkussa on keikalla kesän mittaan mm. Pandora, Kake Randelin ja 69 Eyes.
Tuukkalan kesäpuoti avautuu 10.6. Tuukkalalaiset ovat tehneet myös kesäteatteriesityksen, joka pidetään useammassa paikassa Hirvensalmella.

Mäntyharjussa monta konserttia

Mäntyharjun kesäkausi avataan lauantaina 20.5. Taidekeskus Salmelan avajaiskonsertti on 10.6. Musiikkiviikko pidetään 12.6. alkaen. Kuuluisat Mäntyharjun markkinat ovat perinteisesti juhannuksen jälkeisenä maanantaina 26.6. ja Koirakiven kesäteatteri aloittaa kautensa 30.6. Tänä kesänä kesäteatterin teemana on Katri Helena.
Taidekeskus Salmelassa on useita korkeatasoisia konsertteja heinäkuussa. Tarjolla on mm. poppia, jazzia ja klassista laulua.
Elokuun alussa Mäntyharjussa vietetään Ilokuvafestivaalia.

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0