Lisää operaattoreita Savon radalle

19.4.2023 Ajankohtaista
Raiteilla
North Rail ajoi Savon rataa ensimmäisen kerran 13.4. Kalustonsiirto matkasi Siilinjärven Yaran ratapihalle.
Fenniarail on kasvattanut liikennettä, North Rail aloittaa.

Yksityisten junaoperaattoreiden liikenne Savon radalla kasvaa. Nyt radalla vetää junia jo kaksi yksityistä toimijaa.
Torstaina huhtikuun 13. päivänä Savon radalla liikkui ensimmäisen kerran North Rail -yhtiö, joka on osa Nurminen Logisticsia. Nurminen osti virolaisen valtionyhtiö Operailin Suomen toiminnot alkuvuodesta.
Operail tuli alun perin Suomeen Venäjän yhdysliikennettä hoitamaan, mutta edellytykset toimintaan heikkenivät viime helmikuussa alkaneen Ukrainan hyökkäyssodan myötä. Operail kuljetti Vainikkalasta mm. hiiltä Lappohjaan ja nikkeliä Harjavaltaan.
Nurminen Logistics kertoi helmikuussa, että se uskoo North Railin menestymiseen. Pörssitiedotteessa mainittiin riskiksi sodan eskaloituminen ja pakotteiden laajeneminen ruokahuoltoon ja vihreään siirtymään liittyviin raaka-aineisiin. Tätä kuitenkin pidetään epätodennäköisenä.
North Raililla on yhdeksän raskasta dieselveturia ja yksi raskas järjestelyveturi, joita on tarkoitus hankkia myös lisää.

Ensimmäisenä ajonaan North Rail siirsi järjestelyveturinsa Siilinjärvelle. Samana päivänä Siilinjärvellä ja Uudessakaupungissa toimiva Yara tiedotti, että se jatkaa ei-sanktioidun ammoniakin tuontia Venäjältä.
Yaran Siilinjärven fosfaattikaivos on EU:n ainoa. Se tuottaa fosforia lannoitteiden raaka-aineeksi, ja tuotannossa ei täysin pystytä välttämään venäläisiä raaka-aineita.
– Yara on aktiivisesti pyrkinyt vähentämään riippuvuuttaan Venäjästä, mutta ruokajärjestelmä on riippuvainen ennustettavasta ja tasaisesta lannoitetuotannosta, jakelusta ja käytöstä. Tämä tasapainoilu aiheuttaa haastavan dilemman aggressiivisen Venäjän ja Ukrainan sodan edessä, yhtiö tiedotti.
Savon rataa jo vuodesta 2016 säännöllisesti liikennöinyt Fenniarail on lisännyt merkittävästi ajojaan. Viime vuonna se ajoi noin 210 junaa, nyt alkuvuodesta Savon radalla Mikkelin kohdalla on liikkunut jo yli 120 Fenniarailin junaa.
Yhtiö starttasi Kemijärven ja Kotkan Mussalon sataman välisessä sahatavaraliikenteessä. Viime vuonna se aloitti yhteistyön UPM:n kanssa. Fenniarail on kuluneen talvikauden aikana kuljettanut Savon radalla mm. Jämsän seudulta, Suolahdesta ja Joroisista Kaakkois-Suomeen haettavaa raakapuuta.
Huhtikuun alussa Fenniarail aloitti raakapuuliikenteen Kalvitsasta, jonka puujunat on aiemmin hoitanut pelkästään VR Transpoint. Kalvitsan kuormausraide on sähköistämätön, ja VR on joutunut käyttämään kuormattujen vaunujen kytkemisessä apuvaunuja. Fenniarail liikennöi uusilla dieselvetureillaan, jolloin apuvaunuja ei tarvita. Fenniarail on tilannut myös yhden hybridisähköveturin Siemensiltä.

 

PETRI P. PENTIKÄINEN

+1
0
+1
1
+1
0
+1
0
+1
0