Itä-Suomi kiinnostaa junayhtiötä

25.2.2023 Ajankohtaista
Lähiliikenne
Raakapuulastissa ollut juna Pieksämäeltä Kuusankoskelle kohtasi Haukivuorella toisen junan.
Uusi yritys aikoo aloittaa Turusta. Paikallisjuna voisi palvella Savon radallakin.

Paikallisjunia voisi liikennöidä myös Kouvolan ja Pieksämäen välillä. Ne pysähtyisivät nykyisiä junia useammilla asemilla, ja aikataulut palvelisivat paikallisia matkustustarpeita.
Tätä mieltä on joukkoliikenneasiantuntija ja Suomen Lähijunat -yhtiön puuhamies Antero Alku. Yritys on ostanut VR:ltä käytettyjä sähkömoottorijunia ja aikoo aloittaa liikenteen niillä Turusta Uuteenkaupunkiin lähivuosina. Suomen Lähijunien perustaja on Pekka Möttö, joka tuli tunnetuksi Onnibusin perustajana.

Se, että tässäkin lehtijutussa kerrotaan uutisena, että paikallisjunat voisivat kulkea myös Savon radalla, kertoo Alkun mukaan Suomesta paljon.
– Meillä maaseudun junaliikenne on näivettynyt, kun Ruotsissa kehitys on ollut päinvastainen. Tämä ei ole ollut mikään luonnollinen, vaan tekemällä tehty kehitys.
Alku tarkoittaa toimia, joilla on vuosikymmenet suojattu VR:n asemaa ja jopa lainsäädännöllä estetty paikallisten junapalveluiden kehittäminen.
Esimerkiksi Mikkeli kilpailuttaa uuden lainsäädännön mahdollistamana bussiliikenteensä ja sillä on täysi valta sanoa, miten paljon vuoroja ajetaan, missä pysähdytään ja millaista kalustoa käytetään. Juniin maakunnilla ei ole mitään sananvaltaa.
– Laki kieltää vaikkapa Mikkelin seutua ostamasta junaliikennettä keneltäkään, Alku sanoo.
Tätä tilannetta muuttamaan pyrkinyt kansanedustaja Joonas Köntän (kesk.) vuonna 2020 tekemä lakialoite sai yli 70 allekirjoitusta, mutta se haudattiin. Tällä hallituskaudella VR:lle sorvattiin yhdeksänvuotinen, avokätinen ostoliikennesopimus harvoista paikallisjunista.

Alku kritisoi tammikuussa julkaistua Traficomin teettämää selvitystä, jonka mukaan maakuntien paikallisjunat olisivat raskaasti tappiollisia. Johtopäätökset ovat ristiriidassa aikaisemman selvityksen kanssa, jossa matkustajapotentiaalia oli esimerkiksi junayhtiötä kiinnostavalla Uudenkaupungin radalla 30-kertaisesti.
Kyseisen alueen kunnat uskovat mahdollisuuksiin ja ovat innoissaan nimenomaan paikallisjunasta. Ei siitä, että Helsinkiin pitäisi päästä nopeammin.
– Heidän asukkaansa haluavat töihin Turkuun ja Uuteenkaupunkiin. Kunnissa nähdään, että on kilpailuetu, jos perheessä ei enää tarvita kahta autoa ja yhtä mopoautoa, Alku sivaltaa.

Suomen Lähijunat on pitänyt yhteyttä myös Mikkelin seudulle. Valtavirta täällä kuitenkin puhuu Itäradasta, joka ainoastaan nopeuttaisi kaukojunia hieman.
Alku ei lähtökohtaisesti vastusta raiteiden jättihankkeita, kuten Itärataa tai tunnin junia Helsingistä Tamperelle ja Turkuun. Mutta hän sanoo, että silloin tehtäisiin miljardeilla euroilla rautateitä, jotka palvelevat vain päätepisteitään. Kysyntä ei ole missään suhteessa kustannuksiin.
– Jos halutaan, että investointi on järkevässä suhteessa, sille pitää saada lisää käyttöä. Muuta konstia ei ole kuin, että siellä on enemmän asemia kuin vain Helsinki ja joku muu kaupunki.

Alku kehuu joulukuussa Mikkelissä rautateistä esityksen pitäneen haukivuorelaisen Eljas Pölhön näkökulmaa. Ruotsissa asunut Pölhö kertoi, että kun kilpailu siellä kiristyi, junaoperaattorit eivät vähentäneet, vaan lisäsivät pysähdyksiä.
– Liikenteen pitää olla sellaista, joka pysähtyy väliasemilla. Jokainen väliasema tuo lisää käyttäjiä, ohi ajava juna ei tuo yhtään käyttäjää, Alku säestää.
– Tänne pitäisi saada ruotsalaistyyppinen läänijuna, että ihmiset näkevät, mitä se on.

 

Savon radan tavaraliikenne kasvoi

Kotimaisen puun kasvanut kysyntä lisäsi tavaraliikennettä Savon radalla viime vuonna. Tavarajunia ajettiin Mikkelin kohdalla yli 5000, kun aikaisempana kahtena vuotena junia kulki noin 4000 vuodessa.
Viime vuoden junista vajaa 200 oli Fenniarailin ajamia, muut VR:n. Luvuissa on myös tyhjänä kulkeneet junat.
Tavaraa kulki 8,5 miljoonaa bruttotonnia, mikä on 1,6 miljoonaa edellisvuotta enemmän.
Suuri osa tavaraliikenteestä oli raakapuun kuljetusta. Yksi juna kuljettaa raakapuuta 24 rekan lastin. Muut junat kuljettivat mm. Varkauden Kommilan tehtaan ja Kemijärven puunjalostustehtaan tuotteita. Lisäksi ajettiin junia Talvivaaraan. Varkauteen kulki myös säännöllinen säiliövaunujuna.
Lähde: Avoin data

 

PETRI P. PENTIKÄINEN

 

+1
8
+1
0
+1
0
+1
1
+1
0