Esedun ja Krivetzin Jako-Akatemiassa kohtaavat opiskelijat ja yritys

Toimitusjohtaja Mikko Krivetz kertoo jakeluauton kuormaamisesta Esedun opiskelijoille.
Työnantajien osallistuminen jo opiskeluvaiheeseen helpottaa harppausta työelämään.

Rullakot kolisevat Esedun Kinnarin toimipisteessä, kun logistiikan perustutkinnon opiskelijat työntävät niitä erilaisten esteiden välistä. Ensin otetaan matkaan kaksi rullakkoa, sitten jo kolme.
Opettaja Tuomas Tiusanen näyttää tekniikoita, joilla rullakot liikkuvat sujuvasti, eivätkä takerru.
– Harjoitus on tarkoituksella vähän kovempi kuin oikeassa työelämässä. Ei siellä välttämättä aina ole näin hankalia tilanteita, mutta niitä on hyvä harjoitella täällä, eikä vasta sitten, kun on töissä, Tiusanen sanoo.
Tiusanen näyttää, kuinka helposti painava rullakko karkaa alamäkeen. Työssä pitää olla järki mukana.
– Tässä opetellaan samanaikaisesti sekä kädentaitoja että loogista ajattelua. Ennen kuin aloitimme, piirsimme yhdessä taululle suunnitelman, miten tänään toimitaan, Tiusanen kertoo.

Menossa on Esedun tänä syksynä käynnistämän Jako-Akatemian harjoitus, jossa opiskelijat saavat tietoja ja taitoja jakeluliikenteeseen. Harjoituspäiviä on neljä, ja joulukuussa suoritetaan loppukoe.
Harjoitusalueella Opiskelijat Saku Immonen ja Christian Karkkola tuovat rullakkonippunsa ripeän oloisesti maaliin, kuljetusosaston ulkokentän laitaan.
Molemmat pitävät harjoitusta hyvänä, sillä useimmat tavaraliikenteen ammattilaiset joutuvat käsittelemään rullakoita myös oikeassa elämässä.
Myös Eetu Purhonen pitää harjoitusta onnistuneena. Siinä tarvittiin sekä voimaa että tekniikkaa, ehkä enemmän tekniikkaa. Omat urasuunnitelmat kohdistuvat tällä hetkellä muualle kuin kappaletavaraliikenteeseen.
– Eniten olen kiinnostunut puutavara- tai sorakuljetuksista, Purhonen sanoo.

Jako-Akatemian opiskelijat vaikuttavat motivoituneilta. Esedulla kyseltiin syyskauden alkaessa, keitä aihe kiinnostaisi.
– Kaikki, jotka ovat tässä mukana, ovat itse halunneet mukaan. Se näkyy asenteessa, Tiusanen kiittää.
Erityisen ilahtunut Tiusanen on siitä, että paikallinen kuljetusyritys lähti mukaan ja on osallistunut järjestelyihin aktiivisesti.
– Arvostan suuresti sitä, että alan yritys paneutuu tähän ja käyttää omaa aikaansa opiskelijoiden kehittämiseen. Se ei ole mikään itsestäänselvyys, sillä kuljetusyritysten arjessa voi joskus olla vaikeaa löytää aikaa tällaiselle.
Tiusanen muistuttaa, että mikään oppilaitos ei voi tuottaa täysin valmiita ammattilaisia, vaan oppiminen jatkuu joka tapauksessa työelämässä. Tällaisilla yhteishankkeilla voidaan madaltaa kynnystä koulusta työelämään.

 

Myös yritys saa uusia ideoita

Jako-Akatemia on toteutettu yhteistyössä mikkeliläisen jakeluyritys Krivetzin kanssa. Toimitusjohtaja Mikko Krivetz on seurannut ilolla oppilaiden kehitystä syksyn aikana. Hän sanoo, että tällaisella yhteistyöllä helpotetaan opintoihin kuuluvaa työharjoitteluvaihetta sekä tulevaa ammatissa työskentelyä puolin ja toisin.
– Kun nuori on harjoitellut asioita koulussa ja tekniikka on hallussa, on itseluottamusta ja uskaltaa näyttää, mitä osaa.
Koulutuksella pyritään myös rikkomaan käsityksiä jakeluautonkuljettajan työstä, joka on yllättävän vaativaa ja mielenkiintoista.
– Jakelutyössä on monenlaista osattavaa, se ei ole vain sitä, että ajetaan. Työssä joutuu miettimään itse ja ratkomaan ongelmia.

 

PETRI P. PENTIKÄINEN

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0