SM-rallissa mielenkiintoisia nimiä

23.8.2022 Auto & Kone | Koti | Vapaa-aika
Rallin SM-sarjan kärkinimet saapuvat Mikkeliin. SM 1-luokan kolmantena oleva kuljettajapari Mikko Heikkilä – Samu Vaaleri näytti menemisen mallia kesätesteissä. Kuva: Tarja Lipsanen.

Yksipäiväinen kesäralli houkuttelee vauhdinnälkäisiä uudistuneella reitillä.

JARNO LAATIKAINEN

Kuluvan kauden toiseksi viimeinen kansallinen ralli, SM Ralli Mikkeli, ajetaan elokuun viimeisenä lauantaina Mikkelin, Ristiinan, Suomenniemen, Anttolan ja Puumalan maisemissa. Starttiviivalla nähdään kaikki SM 1-luokan kärkinimet eli MM Secto Rally Finlandin luokkavoittaja Emil Lindholm, virolainen Egon Kaur, Mikko Heikkilä ja Teemu Asunmaa.

Äkkiseltään voisi luulla että pytty on Lindholmille jo selviö 24 pisteen kaulalla. Mutta peli voi muuttua mielenkiintoiseksi, kun otetaan huomioon sekä kauden päätöskisassa Kouvolassa voittajalle jaettavat 34 pistettä 25 sijaan että kokonaispisteisiin ei lasketa heikointa tulosta kuudesta ensimmäisestä kilpailusta.
Alemmissa luokissa pistetilanteet ovat vieläkin tiukempia, ainoastaan SM 4- ja SM 5-luokissa tilanne on hieman rauhallisempi. Rallin Suomen Juniorimestaruussarjan kärkikamppailu on erityisen kutkuttava, sillä kärkitrio mahtuu vain kolmen pisteen sisään. Mäntyharjun Moottorikerhon Niko Jalava lähtee matkaan sarjakakkosena ja omaa siten erinomaiset mahdollisuudet mestaruuteen.

SM Ralli Mikkeliin ilmoittautui 85 kuljettajaparia. Määrä on järjestävän seuran eli Mikkelin Urheiluautoilijoiden mukaan hieman alakanttiin.
– Tyytyväisiä silti ollaan. Näinä aikoina on vaikea ennustaa osallistujien määrää ja tämä on ookoo lukema siihen nähden, mitä muualla on ollut, tietää SM Ralli Mikkelin tiedotuspäällikkö Tarja Lipsanen kertoa.
Kesäkisa ajettiin viimeksi Mikkelin seudulla 14 vuotta sitten. Seitsemästä erikoiskokeesta vain Hangastenmaan pätkä ajetaan kahteen kertaan. Muuten reitti kiertää talviralleihin nähden useamman kunnan alueella.
– Näin saamme tarjottua ralliviihdettä laajemmalle ja sen myötä myös uusia katselijoita lajin pariin, Lipsanen taustoittaa.

Kilpailu on uudistunut vuodenaikansa ja 375 km:n reittinsä lisäksi muiltakin toiminnoiltaan. Lähtö- ja maalialue sijaitsee keskeisellä paikalla Mikkelin satamassa ja huoltoparkki Saimaa Stadiumilla. Sieltä löytyy myös kilpailu- ja mediatoimisto. Itse kilpailu ajetaan yksipäiväisenä, mutta perjantaina 26. elokuuta on luvassa jo vilkasta liikennettä rallireiteillä nuotituspäivän johdosta. SM Ralli Mikkelin kilpailunjohtajana toimii MikUa:n puheenjohtaja Tomi Jääskeläinen.

SM Ralli Mikkeli la 27.8. Lähtö Mikkelin satamasta klo 10.00. Erikoiskoelippu 10 €/rallipassi 20 €, valikoiduilta huoltoasemilta tai verkosta: coregoshop.fi/rallism

 

Seuraa näitä

SM Vaakuna Rallissa nähdään kolme Toyota Gazoo Racing WRT NG:n ilmoittamaa japanilaiskuljettajaa. Hikaro Kogure, Nao Otake ja Yuki Yamamoto ovat saamassa Suomessa rallioppia takavuosien tähtinimiltämme Mikko Hirvoselta, Juho Hänniseltä ja Jouni Ampujalta. Moottoriurheilutaustaa omaavat kuljettajat kurvaavat luokassa 4 Renault Clioilla. Yamamoton kartturina toimii MikUa:n Miika Teiskonen.
Nuorukaisten päämääränä on luonnollisesti Toyotan tehdastalli, joka on kertonut avoimesti haluavansa japanilaisen kuljettajan maailmanhuipulle. Kansainvälistä väriä japanilaiskolmikon ohella tuo italialaispari Matteo Fontana – Alessandro Arnaboldi.
Vuonna 2009 SM Vaakuna Ralliin osaa ottanut ex-F1-tähti Kimi Räikkönen voi keskustella tulevaisuudessa Mikkelin rallista sukutapaamisissa, sillä veljenpoika Justus Räikkönen nähdään Ford Fiestan puikoissa.
Eikä sovi unohtaa alueemme omien seurojen nimiä eri luokissa niin kuljettajina kuin karttureina. Esimerkiksi japanilaisten kanssa samassa luokassa (4) kaasuttelevat Mäntyharjun Moottorikerhon Niko Kalmi sekä parin vuoden takainen RJSM ykkönen, Hirvensalmen Autourheilijoiden Henri Taivalantti.

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0