Haukivuorella aloittaa Hankkijan sopimushuolto

Jukka Kohvakan yritys tarjoaa Haukivuorella Hankkijan sopimushuoltoa.

Haukivuorella Ursuksentien alkupäässä oleva iso halli siirtyi kesäkuun alusta alkaen haukivuorelaisen Kohvakan Koneaseman hallintaan.

PETRI P. PENTIKÄINEN

Tilat tulevat Jukka Kohvakan vetämän yrityksen käyttöön. Maa- ja metsätalouskoneiden huoltoa tekevä Kohvakan Koneasema laajentaa toimintaansa, ja siihen uudet tilat ovat juuri sopivat.
Laajennuksen myötä Haukivuorella aloittaa Hankkijan sopimushuolto. Se on merkittävä parannus alueen maa- ja metsätalousyrittäjille, sillä tähän asti lähimmät Hankkijan pisteet ovat olleet Kouvola, Jyväskylä ja Kuopio.
– Maantieteellisesti ollaan hyvin hollilla. Toivotaan, että hommia riittää, Kohvakka sanoo.
Toimipistettä vetää Henrik Strömberg, joka on ollut Koneaseman hommissa jo ennestään neljä vuotta.
– Tarvittaessa väkeä palkataan myös lisää.

Hankkijan sopimushuolto, kuten Koneaseman tähänastinenkin toiminta keskittyy traktoreiden ja maatalouskoneiden huoltoon. Merkkihuoltoa annetaan esimerkiksi Claasin traktoreille, ajosilppureille ja puimureille, Cronen heinätyökoneille, Väderstadin muokkaus- ja kylvökoneille ja Amazonen laitteille.
– John Deereä on tehty ja tehdään jatkossakin. Myös kaivinkoneiden huoltoa jatketaan. Jos mahdollista, muutakin raskasta kalustoa voidaan ottaa vastaan.
Tuotevalikoimaan lisätään hydrauliikkaletkuja ja -komponentteja, joiden nopea saatavuus on tärkeää koneyrittäjille.
Myöhemmin on tarkoitus hankkia myös raskaan kaluston rengaskone.

Kohvakan Koneasema laajentaa toimintaansa tilanteessa, jossa varsinkin maataloudella menee surkeasti. Puukauppa on ollut vilkasta, mutta kustannusten nousu rasittaa myös metsäkoneyrittäjiä.
Kohvakka myöntää, että laajennus on tässä kohtaa rohkea ratkaisu, mutta yrittäjän pitää ottaa riskejä.
– Ajat ovat erittäin vakavat, mutta liiketoimintaa on pakko viedä eteenpäin. Yrittäjänä on tottunut ottamaan riskejä, Jukka Kohvakka sanoo.
Kohvakan Koneasema on vuonna 2010 perustettu yritys, joka on tarjonnut maatalous- ja koneurakointia, huoltoa, kuljetuspalveluita sekä lietteensiirtoa.

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0